Erikoista touhua koko monikulttuurisuushype.
Ajatellaanpas näin.
Monikulttuurisuuden positiiviset puolet ovat teoreettisella tasolla mahdollista havaita. Käytännössä se kutenkin on vain marginaalinen piristysruiske. Työperäisen maahanmuuton seurauksena Suomeen saapuu sivistyneitä ihmisiä, joilla on agendana kehittää itseään ja asua maassa, jossa on hyvä asua.
Eu:n sisällä liikkuva duunariporukka on piristävä lisä työmarkkinoille. Tosin se aiheuttaa välillä järjestäytyneen rikollisuuden lisääntymistä. Ja taas toisaalta se vie suomalaisten duunipaikkoja. Ei mikään hyvä asia sekään, loppujen lopuksi.
Negatiiviset puolet ovat selvemmin nähtävissä. Humanitäärisen maahanmuuton seurauksena Suomeen on syntynyt kaupunginosia, joissa asuu enemmistönä mamuja. Seurauksia voi miettiä vaikka Ruotsin puolelta.
Sosiaaliturvan avulla on Suomessa ollut mahdollista asua heikommankin osapuolen. Ketään ei ole jätetty veneestä. Nyt kuitenkin lisääntynyt loisiminen aiheuttaa sosiaalimenojen kasvua ja jossain kohtaa tulee vastaan narunpää.
Silmukan kiristymistä ei auta loiseläjien silmitön sikiäminen, joka kuormittaa jo olemassa olevaa systeemiä. Ja nyt huom, tällä ei tarkoiteta vain maahanmuuttajia vaan myös valtaväestössä on havaittavissa jo toisen sukupolven loiseläjiä.
Ihmettelen sitä, että joku voi väittää tätä suuntaa hienoksi asiaksi. Se on kuitenkin se kylmä fakta, mitä todellisuudessa tapahtuu.
Onko ongelma ihonvärissä, vai leväperäisessä sossuturvassa?
Ihonväristä ei ole puhuttu, jos osaa lukea.
Jos joskus tulee tilanne, että ruokaa ei riitä kaikille, niin kenelle se jaetaan.
Jaetaanko se penaalin terävimmille kynille vai tylsille?
Ihmiskunnan järjettömyyden tuntien, todennäköisesti siitä ruoka-annoksesta alettaisiin sotia ja loppujen lopuksi kaikki kuolee.
Järjellisesti ajatellen koskien ihmiskunnan tulevaisuuden jatkumisen mahdollisuuksia, kaikkein välttämättömät ihmisryhmät pelastettaisiin ja muut jäisivät rannalle. Tällöin sivuun joutuisi sosiaaliturvalla elävät. Esim. loisijat, sairaat ja muut heikot ihmiset. Heidät tulisi tuhota pikimmiten.
Karua tekstiä, mutta tietyssä vaiheessa ainut vaihtoehto, jos ihmiskunta joskus niin pitkälle pääsee.
Tällä hetkellä yritetään tekohengittää.
Joskus menneisyydessä luonto korjasi heikommat yksilöt lääketieteen ollessa lasten kengissä.