Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Pottututkimus  (Luettu 2983 kertaa)

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Pottututkimus
Terho Turkki (tutkija)
Koska pottujen parisuhteesta ei tähänpäevään mennessä ole tehty minkäänlaesta selontekua tae tutkimusta , oli tilanne katastrofaalinen.Jo kauan eri tahot olivat minua pyytäneet ottamaan asian tutkimusrojektijen joukkoon.
Ilimassalentelevien lukkuisten pyyntöjen ja neitseellisesti uinuvien salaisten toiveitten vuoksi päätin ottaa tarjotun haasteen vastaan. Viisaampien heittäessä tutkimushansikkaat en voenu vastustaa kiusaosta, vaan vejin haskat kätteen.
Vaekka en ommaakkaan gynekolokin koulutusta silti kaekenlaenen tutkimus minua kiinnostaa. Siksipä otettuani tehtävän vastaan noppeutetussa aekataolussa, minä taannehtivasti alotin tutkimukset menneessä ajassa.
Perehtyneenä kaekenlaisiin pimmeyven töehin, sekä naotinnollisiin käsikopelo projekteihin, olin otettu tilatusta tehtävästä. Siispä enempää aekaelematta , pari punkkua kaenalossa sukellin maanalle kellarriin..
Saavuttuani kellariin huomasin meleko vilikasta kanssakäömistä pottujen keskuuvessa. Parriutuminen oli juuri menossa. Joku näellä palstoella sannoe , että pottu on kaksineuvvoenen?
No en menny neuvottomaksi, vaan otin muutamat neuvuaantavat ja neuvvoksen laella alon neuvvottelemaan.
Haastattelluun otin ensimmäeseksi pariskunnan, jota oli pakkanen pannu? Siinä perheessä oli havaittavissa pehmeyttä ja hiukan imelyyttäkin parisuhteessa. Mutta koska naaraspuoli oli tehnyt selvän aisanylipotkimisinvaasion, en ossaa parisuhteelle ennustaa kovinkaa pitkää jatkumoa.
Siiryin sitte kovisten puolelle. Siellä tietysti uhottiin raakuutta ja kovuutta. Siellä ei pehmoiltu. Tutkijan vastaanottokin oli tosi raaka. Huomasi heti yhteisön mielentilan lukuisista pintavaurioista. Myöskin jopa puolinaisia esiintyi, joten todennäköisesti puolimiehet lymysivät jossakin?
Koska asia alkoi näyttää arveluttavalta. Otin punkkupullosta arveluttavan pitkän ryypyn, joka arvioni mukaan, antoi arviointiini, ansiotonta arvonnousua.
Koska tutkimukseni on kovin pahoin kesken ja tärkein kysymys on vielä sanoisinko, kuoren alla, päätän rabortin, palatakseni siihen joskus epämääräisen ajan kuluttua .
Kuitenkin se asia on jo selvä sexielämä kuhisee pottujen keskuudessa. Tämä asia vakuutetaan , punkkulasin kera.
Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Aulis Anttila

  • Vieras
Kysymys
Terho Turkki (tutkija)
Koska pottujen parisuhteesta ei tähänpäevään mennessä ole tehty minkäänlaesta selontekua tae tutkimusta , oli tilanne katastrofaalinen.Jo kauan eri tahot olivat minua pyytäneet ottamaan asian tutkimusrojektijen joukkoon. Ilimassalentelevien lukkuisten pyyntöjen ja neitseellisesti uinuvien salaisten toiveitten vuoksi päätin ottaa tarjotun haasteen vastaan. Viisaampien heittäessä tutkimushansikkaat en voenu vastustaa kiusaosta, vaan vejin haskat kätteen. Vaekka en ommaakkaan gynekolokin koulutusta silti kaekenlaenen tutkimus minua kiinnostaa. Siksipä otettuani tehtävän vastaan noppeutetussa aekataolussa, minä taannehtivasti alotin tutkimukset menneessä ajassa.
Perehtyneenä kaekenlaisiin pimmeyven töehin, sekä naotinnollisiin käsikopelo projekteihin, olin otettu tilatusta tehtävästä. Siispä enempää aekaelematta , pari punkkua kaenalossa sukellin maanalle kellarriin. Saavuttuani kellariin huomasin meleko vilikasta kanssakäömistä pottujen keskuuvessa. Parriutuminen oli juuri menossa. Joku näellä palstoella sannoe , että pottu on kaksineuvvoenen?
No en menny neuvottomaksi, vaan otin muutamat neuvuaantavat ja neuvvoksen laella alon neuvvottelemaan. Haastattelluun otin ensimmäeseksi pariskunnan, jota oli pakkanen pannu? Siinä perheessä oli havaittavissa pehmeyttä ja hiukan imelyyttäkin parisuhteessa. Mutta koska naaraspuoli oli tehnyt selvän aisanylipotkimisinvaasion, en ossaa parisuhteelle ennustaa kovinkaa pitkää jatkumoa.
Siiryin sitte kovisten puolelle. Siellä tietysti uhottiin raakuutta ja kovuutta. Siellä ei pehmoiltu. Tutkijan vastaanottokin oli tosi raaka. Huomasi heti yhteisön mielentilan lukuisista pintavaurioista. Myöskin jopa puolinaisia esiintyi, joten todennäköisesti puolimiehet lymysivät jossakin? Koska asia alkoi näyttää arveluttavalta. Otin punkkupullosta arveluttavan pitkän ryypyn, joka arvioni mukaan, antoi arviointiini, ansiotonta arvonnousua. Koska tutkimukseni on kovin pahoin kesken ja tärkein kysymys on vielä sanoisinko, kuoren alla, päätän rabortin, palatakseni siihen joskus epämääräisen ajan kuluttua. Kuitenkin se asia on jo selvä sexielämä kuhisee pottujen keskuudessa. Tämä asia vakuutetaan , punkkulasin kera.


Onko tekstin asiasisältö tarkistutettu Antti Franssilalla  ???  ::)  ;D  :D  :P

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Vs: Pottututkimus

Vastustajien kiivaasti vastustaessa pottututkimusta ,jouduin tiivistämään tahtia. Sillä pelättävissä on epäasiallista sabotointia ja haitantekoa tutkimuksen tiimoilta. Mutta koska tutkimuksella on kauaskantoisia seuraamuksia, olen pakoitettu uhrauksiani säästämättä jatkamaan valitsemallani uralla.
  On heitetty ilimaan semmonen kysymys, onko koolla välijä. No herranenaeka, millä sitte? Varsinki pottujen keskuudessa panin asian merkillisesti merkille. Merkki on kyllä ikävä kyllä kadonnut.
  Mutta pottututkimukseen palatakseni, huomioin lisäksi seuraavaa:
  Joo, tottakae kokoasian otin huomijjoon heti. Seon niin kuin ihimisellä, suuri nokka korrelloe alakertaan. Samon potussa jos ylämoskula on kookas niin vielä vahavempi on varsi. Sillä taas on selvä yhteys mukuloehin. Varsinkin, koska potunvarsissa on varsinainen rintavarsi. Rintavarren taas erottaa rintavarren moskulasta. Rintavarsi, kannattaessaan rintavarrenmoskulaa , joutuu suurien rasitusten kohteeksi joka akuuttina voi aiheuttaa rintavarren rappeumaa. Joka taas aiheuttaa, ikäänkuin ketjureaktiona, rintavarren moskulan surkastumista. 
  Tätä rintavarren rappeomaa esiintyy aika yleisesti, eikä siihen varsinaista syytä vielä tiedetä. Ainakaan sitä ei tulisi missään oloissa väheksyä.
  Kuitenkin monet tuntee syyllisyyttä, solitaarisista syistä. Se johtaakin siihen, että kaikki ikäänkuin tuntee syvää syylisyyten tuntoa, tapahtuneisiin taotitapaoksiin. Lisäksi kentällä riehuu syyllitämiskamppanja jossa syyttömät syyllistetyt tuntevat joutuneensa syyttään syytetyksi.

Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Vs: Pottututkimus

  Vielä tähän vakavaan rintavarsirappeumaan palatakseni. Rintamoskulan on nähty surkastuvan pelkäksi kärpäslätkäksi joka taas aiheuttaa ylitarjontaa kärpäslätkämarkkinoilla. Markkinavoimat yrittää epätoivon vimmalla kehittää ns.tekomoskulaa joka eliminoesi rintavarren tarpeettomuuven.
  On aeka yleistä, että Rintavarrenrappeuma vaikuttaa myös sukupuoliseen käyttäytymiseen.Jos rintavarren moskula puuttuu, voi sattua virhearvioita ja potuillakin hurritauti iskee päällensä. Sitähän ei kukaan selväjärkinen voi sietää? Asioiten ollessa tällä mallilla , olen pakoitettu jatkamaan raskasta tutkimusuraani. Toivon ainakin, jonkinkokoista apurahaa, punkkumenojen tasoitteeksi..
---
  Voi hyvänen aeka kuitenkin! Vaekka havaintojen teko onkin pimiässä vaikijjaa, niin ei kuitenkaan ylivoimasta. Olen tarkoilla analyyseillä ottanut näytteet potun ylä ja alapäästä. Tulokset ovat muhimassa, mutta tuskin kuppaa pahempaa on. Ja sellaisen havainnon olen tehnyt, potut ovat hyvin alttiita ryhmäsexiin.
  Monia kysymyksiä lentelee ilmassa vastausta vailla, mutta kuinkapa ne täällä pimeässä kiinni saan. Kuitenkin perustotuus alkaa hahmottua.Akti tapahtuu sittenkin täällä pimeässä.ja se että naaras munii aikanaan mukulat maan sisään kuin rokotiili.
  Myös pelkän nautinnon vuoksi potutkin harrastaa SITÄ. Olen huomannut, että pottua pannaan lakkaamatta, milloin maahan, milloin suuhun.Joskus jopa pannaan muusiksi. Ja joskus pannaan muuten vaan.

Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Vs: Pottututkimus



  Tämä pottujen sexitutkimus luo uusia uria.Jopa pottupenkkejäkin. Joka johtanee laajenevaan vapaaseen sexiin. Varsinainen varsisto , varsinaisine rintavarsineen, vartetaan vartavasten rintavarrenmoskulaan, josta voi muodostua läpimurto murtumattomaan moskulanmukulaan. Moskulanmukula on taas varsinainen hyötytekijä muuten hyödyttömässä tutkimuksessa.
  Joissakin harvoissa tapauksissa, on tapausta tiivistäen , saatu hyviä tuloksia sijottamalla moskulanmukula näköpaikalle.Luulen että juuri tällaisesta on kysymys. Mutta ei surra. On suuri mahdollisuus , että jään aikakirjoihin arvokkaan moskulanmukulan periyttäjänä. Siinä yhtyy perintötekijät sivuperintöön joka jollakin viiveellä voi tuottaa rintaperillisiä, joka taas johtaa rintavarsiin josta varsinainen varsisto muodostuu. Näin ollen varomaton varsiston varaaminen muihin tarkoituksiin tulisi tarkoituksella kieltää.
  Niin, sorruttuaan virattoman viranomaisen, virheellisiin virhearvioihin, varmaan joutuu ojasta Allikkoon? Allikosta ei olekkaan kovinpitkämatka Ullakkoon, joka taas on kellarin vastakohta, jossa on kohta valmistumassa vastakohtainen vertaileva tutkimus, henkilökohtaisen hygieenian vaikutuksesta luonnon tasapainoon. Tutkimus painottaa painonsa verran, painavia asioita.

Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Vs: Pottututkimus

  Vertasin verratonta puikulaa verrokkiin, joka taas oli verrattoman isokokoinen. Merkillisestä muodosta johtuen verrokin vertailu verotti kohtuuttomasti pottututkimuksen vähäisiä apurahoja, joten suoritin tutkimuksen kustannuksia säästäen käsikopelolla. Suurimmat Ahaa elämykset koin käteni osuessa kosteahkoon paikaan. Tunsin verenmakua suussani, ja oivalsin asian oikeanlaidan. Laita olikin laitimmainen, joten laitoin käteni sinne laitimmaisen kerran.
  En voinut kuitenkaan välttyä ajatukselta , että potuillakin on ne! Tampooneja en kuitenkaan tavannut.
Tämä taas aukaisi uusia kysymyksiä pohdittavaksi, joka on konkreettinen esimerkki tutkimuksen, yksilölle asettamasta paikalleen asettumisesta.
  Ei ole helppoa suorittaa tutkimusta jos asiat riitelee keskenään. Joudun tämän tästä tutustumaan asiantilaa. Asiaton asianajo on mielestäni asiatonta, joten asiat on annettava asiattoman haltuun, Siitä taas seuraa, ettei asiaton olekkaan enään asiaton, vaan asiallinen. Ilman asiaahan ei saa missään notkua, joten kannattaa seurata asianajajaa, asian kiinni saamiseksi.
  Saadakseen asiaa? Asialla ollessaan tulee usein asiaa apteekkiin, jossa asianosaiset voivat joskus saada asiatonta palvelua.
  Vaikka ihmisen anatominen tutkimus onkin minulla lapsenkengissä, yritän ne kuitenkin kaivaa esiin. Hetkinen! Joo löyty! Nyt on piru merrassa, tae merta pirussa, kummin vain halutaan? Kuitenkin jokatapauksessa tapaus on tavaton.
Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Vs: Pottututkimus

Herramme on suuressa viisaudessaan, horjahtanut joissain kohdin ihmistä suunnitellessaan. Suunnilleen suunnatonmäärä on suunniteltu, jos sallitaan , päin peetä.
Ei maksa vaivaa maksaa kalavelkoja maksamisen vuoksi . Kovin paljon maksaessaan maksa voi saada maksarappeuman josta taas seuraa maksamattomat seuraamukset. Joka taas johtaa pernanrepetymiseen .
Perna taas on selvässä sukulaisuussuhteessa perunaan. Joten olemme taas tutkimuksen alkulähteillä. Josta voikin täyttää punkkupullon raikkaalla lähdevedellä. Se vesi taas antaa voimia suorittaa pottu tutkimusta ,mielettömällä mielenkiinnolla. Mielenkiinnon lisäksi tunnen suurta mielihyvää, mielitietyn mielistellessä mielettomän miellyttävää mielipidettäni. Mielestäni haihtuu kaikki mieliharmit miettiessäni mielipiteenvapautta.

  Erittäin vaikeiden tutkimusolojen tuoman vitutuksen vuoksi, raporttini kellarista on hiukan myöhässä. Mutta vetoan vanhaan viisauteen:Parempi myöhään..... Aikaisin aamulla se on sellaista nyhjäämistä??
  Joo! Ensimäinen pottututkimuksen teki suutari. Kyse on silloisen suutarin pottututkimuksesta. Suutari kokeili potun keittokestävyyttä pierasemalla pottuun. Sattuipa kerran kokeillessaan, että hernekeiton syönnin jälkeen paine oli niin kova että pottu halkesi. Siitä sitten seurasi lentävä sanonta, vaikka se sorsastusaikana onkin usein ammuttu alas.


Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Vs: Pottututkimus


On aivan asian asiatonta vääristelyä, verrata pottaa pottuun. Sillä potan pomminkestävyys on pottuun verrattuna satakertainen.
  Koska pottututkimus on herättänyt maailmanlaajuista huomiota, niin täytyy se seikka ottaa huomioon, huomioitaessa projektin eri vaiheita. Kaikki varmaaan muistaa kuinka kevein perustein syöksyin tutkimukseen mukaan. En perustanut perustaa tutkimuksen perustaa perusteelliselle perustamiselle.
  Mutta sitten satuin saamaan perustietoa Perusta, joten perustin perusteellisen perunatutkimuslaitoksen tänne vahvalla perustalla olevaan kellariin.
Perusta saamani tutkimuksieni perustan, perustin peruskallioon , joten perusta varmaankin tulee kestämään. Siksipä voin keveinmielin paneutua perusasioihin.
  Perusta saamani perustieto johdatti minut perusteelliseen uudelleen harkintaan, saadakseni esille perustotuuden.
Kuten jo aiemmin arvelin on moskulanmukulalla ratkaiseva merkitys asian ratkaisussa. Ratkaistakseni
asian joutuin syventymään lajien (jotku sanoo lajikkeiden)syntyyn. Tutkimuksissa ammotti moskulan mentävä aukko jota yritin tukkia rintavarsien varsinaisilla varakappaleilla. Kuitenkin pettyen huomasin olevani väärillä jäljillä, joten olin pakotettu muuttamaan suuntaa. Suunnistin tutkimuksen uusille urille, ja silloin sen löysin. Puuttuva silmukka oli leijunut siinä silmieni edessä. mutta en ollut vaan arvannut arvioida arveluttavia seikkoja arvostuksen arvoisiksi.

Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Vs: Pottututkimus


  Niinpä kun tarkistin pimeässä rasittuneilla silmilläni, huomasin suuren moskulamukula populaation heiluvan rintavarsiensa varassa, siinä silmieni tasolla. Suumasin kuvaan tarkennusta ja heti huomasin, nyt se oli ratkennut.Rintavarsien varassa roikkuvat moskulanmukulat olivatkin puolinaisia, mistä johtuen kokonaiset olivat puolinaisia puolta suurempia. Puolinaisten moskulamukulotten rakenne oli kovin seksistinen. Sukupuolet erottuivat aivan selvästi. Perusta saamani perusselvityksen mukaan ,puolinaiset on latinaksi, Pimppicus carvacus sekä puoliurokset Calucus cullus. Häveliäsyyssyistä en voi julkisesti kuvata lisääntymisvälineitä, mutta sen voin vakuuttaa, kauniit ovat.
  Tämä onkin viimeinen väliraportti. Tutkimuksen lopullinen tulos vahvistetaan mahdollisessa loppuraportissa. Tutkijan kuitenkin tämänhetkinen pottuuntunut tilanne panee kuitenkin epäilemään lopullisen yhteenvedon objektisuutta. No se nähdään sitten!
:Tutkimusta sivustaseuraava näkee tutkimuksessa varmaan monia aukkoja. Tutkijalle itselleen tutkimus onkin yhtenäinen ja suuri MUSTA AUKKO. materiaa ja aikaa se nielee suunnattomasti. Mutta mustan aukon tapaan ei luovuta mitään takaisin.
Tietenki putjetti on mitotettu moskulanmukuloille. Kumminkin koska moskulanmukula on tuntematon suurre, on myös putjetti täysin tuntematon käsite.Ehkäpä sitten kun Musta Aukko imaisee tutkijan, myös tutkija pääsee materiaan käsiksi, tai muuttuu itse materiaksi.

 :D :D :D
Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Vs: Pottututkimus

  Tässä touhussa ei ole joutanut lainkaan nukkumaan Hätäsesti muutama pottu kitusiin ja taas mennään.Tutkimusaineistoa on paljon, mutta täällä pimeydessä se on yhtä tyhjän kanssa. Mielen valtaa joskus kamala ajatus, että olen jo Mustassaaukossa, mutta kopeloituani pottuja, tiedän tilanteen olevan ennallaan. Tämä syömäpottujen maksaminen potuilla tahtoo tuottaa suurta tuskaa ja käsienvapinaa.Sillä maksaessa potut pottuina. Saakin vain pottuja. Olen ihmetellyt onko tämä sitä kierrätystä. Asian selville saamiseksi olen päättänyt rengastaa potut. Kuitenkin se epäilyttää onko seurauksena rengasmätää?Jos taas näin on, joudun rengasmatkalle.Josta palatessani olen pyörällä päästäni. Tosin joku tyhmempi voi ajatella kihlautuneeni potun kanssa.
  Voi veljet!. Tutkimuksen loppuvaiheessa. kun ei olla päästy pintaa syvemmälle., ei voi puhua mitään potun sielunelämästä. Vaikka alkuperäinen haaste oli tutkia potun seksuaalista käyttäytymistä, varmaan joudutaan myos psyykkeen syventymään. Sen olen kyllä huomannut että mielentila ei pahemmin muuta ulkoista olemusta. Mutta vetäytymistä yksinäisyyteen olen kyllä havainnut. Jopa muutamia hyppyjä laarin reunalta olen kirjannut. Näihin ikäviin tapauksiin etsitään syitä potun mukulavaiheesta.
Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Vs: Pottututkimus

  Mutta se onkin sitten jo aihe uudelle tutkimukselle.
Kyllä sellainen pottu joka on saanut rintamoskulat erottuu joukosta. Mitä isommat moskulat sen tyhjempi sisus.
Tämän porkkana puolen jätän yksinomaan viisaampien harteille. Hän joka on perehtynyt ja saanut koulutuksen pitkulaisiin muotoihin. Skaalahan on laaja, joista kurkku ja panaani mainittakoon. Minä puolestani yritän uppoutua perunan sisään. Hommaa helpoittaakseni pistänkin keitinveden kuumenemaan.
Jos apurahoista kuuluu, asia tietysti salataan, niin kuin maantapa on.

Mutta nyt on aika jälleen tukia , että voi taas hutkia.
Syvennyttyäni syihin syvemmälle, pääsinkin pinnan alle.Tutkimustutkimus meni ketuille.(niin kuin ne ruukaa) Apurahhaa en saanu(en tosin anonukkaa) Ja tulokset jäe julukasematta , niihen arkaluontosuuven tähen. Sillä tutkimusaineistoon kuuluu myös pääministerin etesottamuksija.
Siksi tutkimustulokset jäävytettiin nestemmäeseen typpeen ijankaekkisesti! AAMEN!
Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/