Satotasot ovat kiivaassa nousussa, ja työvoimantarve käytännössä
loppunut, kun ei harvenneta, tuskin harataankaan. Panoksiin rahaa virtaa.
Sokerijuurikasviljely siis näyttää nykyään lähinnä kasvinsuojeluruiskun
ulkoiluttamiselta, ei siellä kuokkijoita tai kitkijöitä näy. Muuta kuin vanhukset,
jotka sen parihehtaaria viljelevät, kuokkivat, repivät saviruohoa, vaikka ei se edes
mitään haittaa. Juurikkaat nostetaan puimurilla, ei se isollakaan aukealla
päivää pitempää näy pyörivän. Puhdistus lastauskuormaimella, ei tarvii
millään kouralla kun kauhalla vaan alas suppilon niin mullatkin jää
pellolle. Olisiko sokerijuurikkaan viljelyyn jäänyt semmoinen 70-luvun hohto,
kovin työläänä ja vaikeana lajina ? Varsinkin kun siinä kuokkiessa tuli
kuuma ja jano ja ja. Aika monella ikäiselläni on näitä urakoita muistissa.
Ja sitten Huhkilla kierrettiin muutamaa hehtaaria koko syksy. Kierros ja
ketjuremonttia.
Totta kai nämä mainitsemani rahavirrat suuntautuvat urakoitsijoille, ainevalmistajalle,
siemenkauppiaalle, nostourakoitsijoille, mutta nämä ainakin tuntuvat voivan
ihan OK.
Ainakin kovasti uusia sopimusviljelijöitä tuolla värvätään.
Jos verrataan vaikka johonkin muuhun viljelyyn:
Joku syysrukiin viljely, sehän se vasta kallista erikoisviljelyä on ammattimaisessa
viljelyssä, hybridisiemen maksaa joka jyvältä sentin osan, sitten kolme kännä-
ruiskutusta, 1. tautiruiskutus, hivenet, syksyn rikkatorjunta, talvituhoruiskutus
kalleimmilla mahdollisilla aineilla, keväällä toinen lannoitus, rikkaruohot,
tautiaine 1 ruostetta vastaan, kaksi Sonis-kierrosta, tautiruiskutus 2 ja mahdollinen
lisätyppi, siellähän käydään jos ei aina niin joka toinen päivä.
-SS-
