Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe VEETI selitä tämä  (Luettu 5297 kertaa)

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Vs: VEETI selitä tämä
 """1989: KGB:n Helsingin päällikkö Viktor Vladimirov oli merkittävimpien suomalaisten kotiryssä. Väyrynen kertoi Karjalaiselle lähettämässään kirjeessä, miten Vladimirov tarjosi apuaan Karjalaisen presidenttikampanjalle. -Minä esitin hänelle (Vladimiroville) ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen, Väyrynen kirjoitti kohukirjeessä. Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti." Tarkka. "Kaikki lähti siitä, kun Paavo Väyrynen ryhtyi kaivamaan hautaa Ahon hallitukselle ja imoitti 14. päivänä huhtikuuta 1993 eroavansa ulkoministerin paikalta. Lähtijä uskoi nimittäin, että hän menestyisi paremmin presidentinvaalissa, kun hän sanoutuisi irti hallituksen EY-linjasta. Hallituskriisi olisi tullut EY-neuvottelujen loppusuoran auetessa erittäin onnettomaan aikaan. Väyrynen ei silti epäröinyt asettaa omaa etuaan maan parhaan edelle" "Väyrynen oli ulkoministerinä vaikuttanut ratkaisevasti Euroopan unionin jäsenyyshakemuksen jättöön. Hänen vastuullaan olivat oikeastaan kaikki Suomelle tärkeimmät ja samalla hankalimmat jäsenyysneuvottelujen asiat". Otteita Keijo K.Kulhan kirjasta "Mahtitalonpoika" s. 285 Edita, Helsinki 1998

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52004
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: VEETI selitä tämä
Olet paikalla mikä on kun et vastaa kysymykseen
Jätä ne pekkariset nyt sivummalle ja keskity kotiryssiin joita myös Kokoomuksella on ollut

Mää taasen ihmettelen miten sää voit olla paikalla???
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: VEETI selitä tämä
"""1989: KGB:n Helsingin päällikkö Viktor Vladimirov oli merkittävimpien suomalaisten kotiryssä. Väyrynen kertoi Karjalaiselle lähettämässään kirjeessä, miten Vladimirov tarjosi apuaan Karjalaisen presidenttikampanjalle. -Minä esitin hänelle (Vladimiroville) ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen, Väyrynen kirjoitti kohukirjeessä. Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti." Tarkka. "Kaikki lähti siitä, kun Paavo Väyrynen ryhtyi kaivamaan hautaa Ahon hallitukselle ja imoitti 14. päivänä huhtikuuta 1993 eroavansa ulkoministerin paikalta. Lähtijä uskoi nimittäin, että hän menestyisi paremmin presidentinvaalissa, kun hän sanoutuisi irti hallituksen EY-linjasta. Hallituskriisi olisi tullut EY-neuvottelujen loppusuoran auetessa erittäin onnettomaan aikaan. Väyrynen ei silti epäröinyt asettaa omaa etuaan maan parhaan edelle" "Väyrynen oli ulkoministerinä vaikuttanut ratkaisevasti Euroopan unionin jäsenyyshakemuksen jättöön. Hänen vastuullaan olivat oikeastaan kaikki Suomelle tärkeimmät ja samalla hankalimmat jäsenyysneuvottelujen asiat". Otteita Keijo K.Kulhan kirjasta "Mahtitalonpoika" s. 285 Edita, Helsinki 1998

(O)

  • Vieras
Vs: VEETI selitä tämä
Kysyin tästä Kanervajutusta enkä mistään Paten jutuista,keskity Veeti nyt ihan oikeasti siihen mitä kysyin,ei vedellä nyt mitään latimiiroveja esille

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: VEETI selitä tämä
Kysyin tästä Kanervajutusta enkä mistään Paten jutuista,keskity Veeti nyt ihan oikeasti siihen mitä kysyin,ei vedellä nyt mitään latimiiroveja esille

  Luin tuon lehden. Siellä on vastaus kysymykseesi.   http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201502020161444_v0.shtml

(O)

  • Vieras
Vs: VEETI selitä tämä
Onko sepeteus yhtä kuin Veeti, muutamia kertoja olet vastannut aiheeseen ::)

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: VEETI selitä tämä
Onko sepeteus yhtä kuin Veeti, muutamia kertoja olet vastannut aiheeseen ::)

 eikö sulle saa vastata :D

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65293
Vs: VEETI selitä tämä
no, sun puoluetausta hieman ontuu mutta veeti on aina tehnyt niiiiiin monta linkitystä tuosta kotiryssäjutusta jo vuosia ja olisi nyt niiiin kiva kuulla mikä on meriselitys veetiltä.   ettei vain mänis pupuliini pöksyyn kun ei tiedot ihan riitäkään totuuden kohtaamiseen.   kylältä kuultu on pikkasen hutera.

   Eihän kotiryssä ollu mitenkään puoluetaustasta kiinni. Jos halusi hallitukseen Kekkoslandian aikaan ,niin kyllä piti olla kotiryssä, ja lausunto Moskovasta. Kaiken tämän järjesti Kekkonen ja Karjalainen. Hassuinta oli että kaikki vuorineuvoksetkin oli markankiilto silmissä suomettuneet.

  Ja näin on nytkin.  :(

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Vs: VEETI selitä tämä
Onko sepeteus yhtä kuin Veeti, muutamia kertoja olet vastannut aiheeseen ::)

Sepeteos-perhehhän on eetiveemelin ikiwanaha perässähiihtäjä...     ::)
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."

Jätkä

  • Vieras
Vs: VEETI selitä tämä
no, sun puoluetausta hieman ontuu mutta veeti on aina tehnyt niiiiiin monta linkitystä tuosta kotiryssäjutusta jo vuosia ja olisi nyt niiiin kiva kuulla mikä on meriselitys veetiltä.   ettei vain mänis pupuliini pöksyyn kun ei tiedot ihan riitäkään totuuden kohtaamiseen.   kylältä kuultu on pikkasen hutera.

   Eihän kotiryssä ollu mitenkään puoluetaustasta kiinni. Jos halusi hallitukseen Kekkoslandian aikaan ,niin kyllä piti olla kotiryssä, ja lausunto Moskovasta. Kaiken tämän järjesti Kekkonen ja Karjalainen. Hassuinta oli että kaikki vuorineuvoksetkin oli markankiilto silmissä suomettuneet.

  Ja näin on nytkin.  :(
Oliko Suomttumis politiikka väärää politiikkaa, jos ja kun vaihtoehtona oli ryssän miehitysjoukot?

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Vs: VEETI selitä tämä
Seppo se jaksaa kaljaa mainostaa

Vieläpä KePu:laasen Olovin panemaa Pirrrkkka-kaliaa...     ::)
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: VEETI selitä tämä
no, sun puoluetausta hieman ontuu mutta veeti on aina tehnyt niiiiiin monta linkitystä tuosta kotiryssäjutusta jo vuosia ja olisi nyt niiiin kiva kuulla mikä on meriselitys veetiltä.   ettei vain mänis pupuliini pöksyyn kun ei tiedot ihan riitäkään totuuden kohtaamiseen.   kylältä kuultu on pikkasen hutera.

   Eihän kotiryssä ollu mitenkään puoluetaustasta kiinni. Jos halusi hallitukseen Kekkoslandian aikaan ,niin kyllä piti olla kotiryssä, ja lausunto Moskovasta. Kaiken tämän järjesti Kekkonen ja Karjalainen. Hassuinta oli että kaikki vuorineuvoksetkin oli markankiilto silmissä suomettuneet.

  Ja näin on nytkin.  :(
Oliko Suomttumis politiikka väärää politiikkaa, jos ja kun vaihtoehtona oli ryssän miehitysjoukot?

Kai se oli se sepetuksen kaipaama vaihtoehto se oikea politiikka  :D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

  He he, jos nyt muistelette vaikka suomettumisen historiaa kulttuurin alalla, niin tämä suomettuminen oli ihan kotimaista. Suomettunein organisaatio oli YLE.  :D

(O)

  • Vieras
Vs: VEETI selitä tämä
Oletkos sää sepe veeti vaioletko sää veeti sepe vai oletko nyt veetin poika ja veeti on sepeteuksen poika
TÄH
Miksi sää sepe selität koko ajan kun sulta en kysynyt mitän,painu sinne tyrnimarjapullojesi sekaan kellariin odottelemaan parempia aikoja joita tuskin enää kokoomukselle tulee.....................
ja veeti sit veti jonkun vanhan jutun esiin,ei kyennyt vastaamaan
Kysyn uudelleen mikä mättää kun ei veeti osaa tätä ryssittelyä selittää.Ei kokoomus ollut tuohon suomettumisen aikaan edes mikään hallituspuoue miksi joku turkkulainen tarvitsi oman kotiryssän.
Kieroilua jatkuvasti on harrastettu näemmä kokoomuksessa,ja nytkö se sitten alkaa oikein toden teolla kuseksiin kintuille.