Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Keljumi pysyvästä nurmesta  (Luettu 2679 kertaa)

HEINÄMIES-07

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 299
  • Sivutoimista Sisuilua vuodesta -94 alkaen.
Keljumi pysyvästä nurmesta
Ja tapahtui niinä päivinä, että Euroopan Unionista kävi käsky, että kaikki viisi vuotta täyttäneet nurmet oli lopetettava ja ylöskynnettävä, tai nurmea on viljeltävä tuomiopäivään asti.

Tämä mahtikäsky ei ollut ensimmäinen, mutta älyttömin ja tapahtui jo vuonna 2010 , Vanhasen ollessa Suomen pääministerinä.
Ja kaikki nurmipeltojen omistajat saivat tiedon tästä jo 2014 marraskuussa, internetin ihmeellisestä maailmasta.

Niin Juhakin lähti Kärkölästä, Harri Hollolasta, konesuojiinsa hakemaan aurakalustojaan, valmistuen tähän henkisesti ja taloudellisesti raskaaseen toimenpiteeseen.

Ja sillä pellon laidalla oli hevosyrittäjiä laitumella vartioimassa yöllä laumaansa.
 Niin heidän edessään auran terän kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
Mutta kyntäjät sanoivat heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle korsirehujen käyttäjille: 
Virkamiehet ministeriöstä ovat sanoneet, että mikään ei tule muuttumaan! Ja kynnämme korkeintaan puolet ensi talven rehualastamme.

 Ja yhtäkkiä oli kyntäjien kanssa suuri joukko tarkastajia Ely-keskuksesta ja virkamiehia Mavi:sta, he ylistivät EU:ta ja sanoivat:
"Taas pääsemme pukemaan mallioppilaan viittaa päällemme, emmekä tule antamaan suomalaiselle viljelijälle piiruakaan periksi.”

 Ja kun kyntäjät olivat menneet tarkastajien luota koteihinsa, niin nämä puhuivat toisillensa: "Nyt meiltä on viety viimeinenkin itsemääräämisoikeus omiin peltoihimme  ja ei taida pohjan perukoilta löytyä kolmea kyllin viisasta miestä, kumoamaan tämän mielettömyyden."

 Ja tämä tarina on valitettavasti totta…

Hyvää joulua!

T: hvinnamo ja heinämies-07

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Keljumi pysyvästä nurmesta
  Kyllähän ne on Valion tissinkoittajat tämän lobanneet.  ;D

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: Keljumi pysyvästä nurmesta
No nurmee ne on aina olleet, joten eiköhän jatketa vanhoilla säännöillä  8)
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Vs: Keljumi pysyvästä nurmesta
  Kyllähän ne on Valion tissinkoittajat tämän lobanneet. 

Ja EsDiePie loppaa täälä vain sitä talonpoijan tappolinijaa...     :o
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."

hvinnamo

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4241
  • ******** 50 / 50 % :)
Vs: Keljumi pysyvästä nurmesta
 Tämä teksti on lähetetty Mtk:hon, Maastulliin ja ministeriöön saakka.  :)
Joskus sitä oikein ihmettelee, kuinka paljon kirjatietoa sitä ihmiseen sopiikaan. En puhu nyt siis itsestäni.

maidontuottaja

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5521
  • 250k
Vs: Keljumi pysyvästä nurmesta
jos nurmee aikoo viljellä jatkossakin, niin mikä hätä tässäkin on. Onko muka viljanviljelystä tullut yhtä-äkkiä joku kultakaivos?
Huonostakin asiasta voi löytyä joskus jotain hyvää.

Hervast

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9944
  • Backpack rap crap, yap-yap yackety-yack
Vs: Keljumi pysyvästä nurmesta
 :)

Toisilla on sana hallussa ja toiset vaan jatkavat kaunaista länkytystään (eetiveemeli ja spede)
A hot blonde and a hot brunette, that was all the diversity we needed back in the 90's

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Keljumi pysyvästä nurmesta
jos nurmee aikoo viljellä jatkossakin, niin mikä hätä tässäkin on. Onko muka viljanviljelystä tullut yhtä-äkkiä joku kultakaivos?

  Se voi olla tulevaisuudes vaikiaa ruveta viljanviljelijäksi.

http://www.maaseutumedia.fi/pysyva-nurmi-romahduttaisi-tukijarjestelman/

  No saahan sinne kuusentaimia laittaa.

Ääh. Meiän maaseututoimistossa sano, että turha panikoida, semmosta ei tule, jotta 2016 et voisi viljaa viljellä.

Viimeksi muokattu: 17.12.14 - klo:10:07 kirjoittanut maidontuottaja

Huonostakin asiasta voi löytyä joskus jotain hyvää.

Suuri Ajattelija

  • Vieras
Vs: Keljumi pysyvästä nurmesta
Ekä kerran Eu:n historiassa on jotakin pysyvää ja se saa ihmiset suunniltaan.

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Keljumi pysyvästä nurmesta
Ekä kerran Eu:n historiassa on jotakin pysyvää ja se saa ihmiset suunniltaan.

 EU:ssa pysyvää on viis vuotta.

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: Keljumi pysyvästä nurmesta
  Perssilmälläkin pitäs nähdä että EUsta ei tule mitään hyvää, ännestän sitä puoluetta joka tahtoo eroa siitä. Soinikin on pehmentänyt kantaansa

HEINÄMIES-07

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 299
  • Sivutoimista Sisuilua vuodesta -94 alkaen.
Vs: Keljumi pysyvästä nurmesta
jos nurmee aikoo viljellä jatkossakin, niin mikä hätä tässäkin on. Onko muka viljanviljelystä tullut yhtä-äkkiä joku kultakaivos?

  Se voi olla tulevaisuudes vaikiaa ruveta viljanviljelijäksi.

http://www.maaseutumedia.fi/pysyva-nurmi-romahduttaisi-tukijarjestelman/

  No saahan sinne kuusentaimia laittaa.
Ääh. Meiän maaseututoimistossa sano, että turha panikoida, semmosta ei tule, jotta 2016 et voisi viljaa viljellä.

Mutta entäs 2017, tai aina kun maakiintiö alittuu ?

Viimeksi muokattu: 17.12.14 - klo:20:17 kirjoittanut HEINÄMIES-07