Postmodernismia kannattava älymystö on Vihavaisen mielestä jälleen rähmällään, kuten se oli ennen Neuvostoliiton ja stalinismin edessä. Poliittisen korrektiuden ja kaiken pitämisen yhtä arvokkaana nimissä keskustelua esimerkiksi feminismistä ja maahanmuutosta pyritään vaientamaan. Kaikki julistavat olevansa feminismin puolella, kuten aikaisemmin kaikkea mahdollista hyvää tarkoittaneen sosialismin. Feminismi ja naistutkimus ovat Vihavaisen mielestä tehneet itsensä kohdistuvan arvostelun mahdottomaksi vaatimalla, että arvostelijan on oltava itse feministi. Vastaavalla tavalla kommunismi oli Vihavaisen mukaan itse itsensä todistava.[1]
Maahanmuuttoa Vihavainen sanoo ”länsimaisen kulttuurin itsemurhaksi” ja hulluuden riemumarssiksi. Hänen mukaansa maahanmuuton haitallisuus länsimaille on tiedossa, mutta sitä ei haluta tunnustaa. Maahanmuuton kyseenalaistaminen ja vaihtoehdoista puhuminen on julistettu kielletyksi aiheeksi. Vihavaisen mukaan suurin osa ongelmista johtuu islamista, joka on erittäin hyökkäävä aate.[1] Vihavaisen mukaan islam tuo länteen sen perusarvojen vastaisia asioita.[3] Helsingin Sanomien haastattelussa kirjan ilmestyessä Vihavainen kutsui ”pöyristyttäväksi” Jussi Halla-ahon saamaa jumalanpilkkatuomiota ja sitä, että Muhammad-pilapiirrostapaukseen vastattiin sananvapauden arvoa polkemalla ja islamia mielistelemällä.[1]
Vihavaisen mielestä venäläisellä kulttuurilla olisi annettavaa suomalaisille. ”Venäjällä pidetään arvoja kunniassa. Kukaan ei esimerkiksi epäile, ettei korkeakulttuuri olisi parempaa kuin matalakulttuuri”, Vihavainen sanoi Helsingin Sanomissa.
Runoilija ja suomentaja Olli Sinivaara kirjoitti Helsingin sanomien arvostelussaan teoksen olevan epätasaisuuksistaan huolimatta vaikuttava ja mieleenjäävä puheenvuoro. ”Jos haluaa olla älyllisesti rehellinen, Vihavaisen esittämiä ikäviä kysymyksiä ei voi ohittaa.”
http://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4nsimaiden_tuho Timo Juhani Vihavainen (s. 9. toukokuuta 1947 Sulkava) on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle. Hän on julkaissut muun muassa kirjat Kansakunta rähmällään: Suomettumisen lyhyt historia (1991), Länsimaiden tuho (2009) ja Itäraja häviää (2011).
