http://yle.fi/uutiset/stressitestit_valmistumassa__euroopan_pankit_tarvitsevat_miljardeja_lisapaaomaa/7496303 Juutalaispankkiirit tarvitsevat jälleen lisää rahaa.
"Jokainen valtiolaina osoittaa että valtiota hallitaan huonosti ja ettäsen oikeuksia ei osata oikein käyttää.
Lainat riippuvat damokleen miekan tavoin hallitsijain pään yläpuolella.
Sen sijaan että hallitsijat maksattaisivat alamaisillaan tilapäisiä veroja, kääntyvät he ojennetuin käsin meidän puoleemme pyytäen almuja pankkiireiltamme.
Ulkomaiset lainat ovat iilimatoja joita ei voi irroittaa valtioruumiista ennenkuin valtio itse väkivalloin heittää ne pois.
Mutta hallitukset eivät tee tällä tavalla vaan keräävät velkoja yhä lisää niin että ne lopulta tuhoutuvat omista suoneniskuistaan.
Jos lainasta maksetaan korkoa 5 %, joutuu valtio maksamaan kahdessakymmenessä vuodessa korkoina turhaan lainamäärän suuruisen summan, 40 vuodessakaksin-ja 60 vuodessa kolminkertaisen määrän, ja itse velka on kuitenkin yhtä suuri.
Tästä laskelmasta selviää että valtio riistää yleisen verotuksen avulla viimeisetkin sentit onnettomilta veronmaksajiltasuorittaakseen ne ulkolaisille pääoman omistajille joilta se on lainannut rahaa, sensijaan että se keräisi nämä varat omia tarpeitaan varten maksamatta niistä mitään korkoa.
Niin kauan kun lainat olivat ainoastaan kotimaisia , siirsivät hallitsijat rahat köyhien taskuista rikkaille, mutta kun me omia tarpeitamme ajatellen lahjoimme heidät siirtämään nämä lainat ulkomaisille pääomamarkkinoille, virtasivat kaikkien valtioiden rikkaudet meidän kassoihimme ja kaikki alkoivat maksamaan meille veroa alamaisten tavoin..
Todistuksena meidän poikkeuksellisen älymme nerokkuudesta on sekin että olemme osanneet esittää lainakysymyksen sellaisessa valossa että he ovat pitäneet sitäjopa itselleen edullisena."
Katkelmia siionin viisailta..