Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Ranuan hilla-uutiset  (Luettu 11283 kertaa)

mymmy

  • Vieras
Ranuan hilla-uutiset
Hillan kukinta on parhaillaan käynnissä Ranualla. Satoodotukset
ovat suotuisan alkukesän ansiosta korkealla, mutta
tulevan viikonlopun Karpalomarkkinoille valmistaudutaan silti
pienellä jännityksellä. Mikäli rankkasateitta ja hallaöittä selvitään,
voidaan Ranualla ennakoida yhtä hyvää satoa kuin viime
vuonna. Kuuden viikon kuluttua tiedetään jo enemmän.
Viime vuonna lämpimien alkukesän säiden ansiosta hilla aloitti kukintansa jo
toukokuun puolella. Tänä vuonna kukinta on parhaillaan käynnissä ja metsäisillä
paikoilla vasta alkamassa. Lähiviikkoina hilla kukkii jo varjoisilla korpipaikoillakin.
- Nyt hilla kukkii herkimmillään. Tällä hetkellä olosuhteet ovat huippuhyvät, mutta kaikki voi kääntyä päälaelleen
yhdessä yössä. Eli voimme vain veikkailla ja toivoa parasta, arvioi ranualainen Tauno Impiö.
Samaa mieltä on ranualainen hillastaja Lenna Takarautio. Hillakonkari tietää, että kukat eivät kestäisi nyt myrskyjä,
sateita tai yöpakkasia.
- Nyt saattaa tulla satojen sato, mutta jännityksellä seurataan säitten herroja, Takarautio sanoo.
---------------kohta päästään hillasuolle asumaan muutamaksi päiväksi :)
Kortisonia polviin ja Ranualle hillastaan :D  Kyllä elämä on mukavaa,suorastaan haastavaa.  8)

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Ranuan hilla-uutiset
Hilla eli lakka on hyvin yleinen marja koko Suomessa. Mää en ole ikinä tajunnut, että miksi noita käydään poimimassa tiettömien taipaleiden takaa, vaikka niitä löytyy liikkuvan laajakaistankin alueelta  ;D
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: Ranuan hilla-uutiset
Hilla eli lakka on hyvin yleinen marja koko Suomessa. Mää en ole ikinä tajunnut, että miksi noita käydään poimimassa tiettömien taipaleiden takaa, vaikka niitä löytyy liikkuvan laajakaistankin alueelta  ;D

En minäkään aina ymmärrä sitä, miksi mennä kalaan Utsjoelle kun voi kalastaa kotirannassakin, tai miksi mennä kelkkaileen Leville, kun voi kelkkailla koko maassa  ;D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Köntys

  • Vieras
Vs: Ranuan hilla-uutiset

Yleensä sinne lappiin lähdetään äijä- tai akkaporukassa marjastamaan, kalastamaan tai laskettelemaan. Illat ja yöt ollaan viihteellä, päivät nukutaan :D  Kalat ja marjat haetaan sitten viimeisenä päivänä lähtiissään torilta, ja tappelussa saamat mustelmat selitetään kotona että on kaatunut rinteessä  ;D

Hervast

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9944
  • Backpack rap crap, yap-yap yackety-yack
Vs: Ranuan hilla-uutiset
En minäkään aina ymmärrä sitä sääskien syötävänä hillojen perässä ravaamista, mutta toisaalta minä olenkin varmaan liian nuori...
A hot blonde and a hot brunette, that was all the diversity we needed back in the 90's

Töveli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3052
Vs: Ranuan hilla-uutiset
Eikös Mymmynkin pitäisi olla solidaarinen; jättää marjat metsiin ja näin taata poimimaan tuleville thaimaalaisille elanto?  Marjoja poimimalla viet leivän köyhien suista. ;)

 ;D ;D ;D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Ailuut

  • Vieras
Vs: Ranuan hilla-uutiset
Eilen illalla sain Ranualta eräältä hillahullulta sukulaiselta terveisiä, että viime yö piti olla hallayö ja sanoi, että eipä tarvi lähteä hillaan. Tänään en oo vielä miestä jututtanut, miten viime yönä kävi. Onko simmolla tuoretta tietoo ?

Ei ollu halla yö, mutta hyvähän se on harhauttaa muita, ettei ne tule samalle suolle  ;D

Toinen vanha konsti on se, että jos jossakin on tulossa paljon hilloja, niin ilmoittele vaan että siellä on nähty karhuja, niin muut poimijat menee muualle ja sinä saat hake ne hillat  ;D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19327
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Vs: Ranuan hilla-uutiset
Hilla eli lakka on hyvin yleinen marja koko Suomessa. Mää en ole ikinä tajunnut, että miksi noita käydään poimimassa tiettömien taipaleiden takaa, vaikka niitä löytyy liikkuvan laajakaistankin alueelta  ;D

En minäkään aina ymmärrä sitä, miksi mennä kalaan Utsjoelle kun voi kalastaa kotirannassakin, tai miksi mennä kelkkaileen Leville, kun voi kelkkailla koko maassa  ;D

Hillat löytyy onneksi tuosta lähimaastosta. Mutta kelekkailemasa käyn Kuslahdella. Sielä on yks paikallinen kahuparooni järijestäny oivalliset kelekkareitit...     ::)
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."

Töveli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3052
Vs: Ranuan hilla-uutiset
Kylymeneehän tuo. Saattaa hyvinkin hillankukat saada kyytiä, pölyttäjätkin pysynevät poissa avosoilta. Mymmy saa tehdä vielä monet karttaharjoitukset ennen kuin marjat ovat kotipakastimessa.

http://www.foreca.fi/Finland/Ranua

82-90

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4962
  • vasikoita ottoo kualiin
Vs: Ranuan hilla-uutiset
Hilla eli lakka on hyvin yleinen marja koko Suomessa. Mää en ole ikinä tajunnut, että miksi noita käydään poimimassa tiettömien taipaleiden takaa, vaikka niitä löytyy liikkuvan laajakaistankin alueelta  ;D

En minäkään aina ymmärrä sitä, miksi mennä kalaan Utsjoelle kun voi kalastaa kotirannassakin, tai miksi mennä kelkkaileen Leville, kun voi kelkkailla koko maassa  ;D

Hillat löytyy onneksi tuosta lähimaastosta. Mutta kelekkailemasa käyn Kuslahdella. Sielä on yks paikallinen kahuparooni järijestäny oivalliset kelekkareitit...     ::)

kallajärven jiälläkii on mukava kiertee rinkiä. kuomuslahesta ko piästää leväänlahteen ja siin puukonniemen iessä kiekaattoo muutaman rinkulan.

mymmy

  • Vieras
Vs: Ranuan hilla-uutiset
hilla eli lakka ei nyt niin erityinen marja ole ettäsitä kannattaa rämpiä pitkin soita nyppimässä.Paljon kätevämpi on poimia puutarhasta luumuja kirsikoita mansikoita ym.Omenia montaa lajiketta.
-mullapa on niitäkin,saan täysin hallita maatilan marja ja hedelmäsatoa. :)

mymmy

  • Vieras
Vs: Ranuan hilla-uutiset
Eikös Mymmynkin pitäisi olla solidaarinen; jättää marjat metsiin ja näin taata poimimaan tuleville thaimaalaisille elanto?  Marjoja poimimalla viet leivän köyhien suista. ;)
-litokairassa ei ulkolaiset käy.On se semmonen erämaa,ettei siellä heikkohermoiset kestä karhujen ja susien kaverina.Myö on käyty siellä viimeiset 20 vuotta,suot on tuttuja,eikä vanhana viitti enää etsiä uusia hillapaikkoja.Teltassa on tunnelmaa.
20 neliökilometriä soita . vai tietääkö joku tarkemmin sen koon?

mymmy

  • Vieras
Vs: Ranuan hilla-uutiset
Kylymeneehän tuo. Saattaa hyvinkin hillankukat saada kyytiä, pölyttäjätkin pysynevät poissa avosoilta. Mymmy saa tehdä vielä monet karttaharjoitukset ennen kuin marjat ovat kotipakastimessa.

http://www.foreca.fi/Finland/Ranua
-korpihillaa ei vie mikään,se kukkii vähän myöhemmin :P