Niin kaikkihan muistaa kuinka maatalousyrittäjiä ja maaseutua hellittiin edellisen sinipunan aikana, maan eläessä vahvinta nousukautta ikinä peruspalvelut huononivat kaikkein eniten ja työttömyysluvut eivät juuri etvahtaneetkaan. Mooses toivotteli näkemisiä saunan orsilla, Syrjäseutuja alettiin tappamaan oikein urakalla, maatalous suorastaan laitettiin kukoistamaan..
Se olisi siedettävämpää jos kuoroa johtaisi kokomusta, mutta demarit ei ikinä...
Jo edesmenneen kaupopaneuvos Paukun sanoja lainatakseni; enemmin homo kuin demari..
hölö hölö, maatalouttamme puolustettiin mm. EU:ssa paljon paremmin sinipunan aikana, maatalousministeritkin olivat tuolloin täyspäisiä. Vanhanen vaan kyräilee samppanjalasinsa takana kun muut pääministerit päättävät asioista. Sinipunan aikana Suomi pyrki EU:n ytimeen, päätöksentekopaikkaan, kun taas Vanhanen on ideologiansa mukaisesti vienyt Suomea EU:n reunalle, kuunteluoppilaaksi.
Kepumaatalousministereitten aikana on maataloudelle tullut pelkkiä "torjuntavoittoja", muuttovoittoennätys tässä maassa tehtiin v. 2005, kepujohtoisen punamultahallituksen aikana..jopa kuuluisat -60 ja -70 luvun muutot autotehtaille kalpenivat tämän muuttoliikkeen rinnalla. Viimeisin kepumaatalousministerin "saavutus" on pudottaa viljelijöitten tulotasoa 409 prosentilla, 30 vuoden takaiselle tasolle

Kun sinipuna aloitti, oli joka kolmas valtion käyttämä markka lainarahaa, kun lopetti v. 2003, oli maamme talous vahva ja velkaa jopa lyhennettiin. Rajuimmat peruspalveluleikkaukset tehtiin tuho-Ahon hallituksen aikana, kun Pekkarinen oli tuhlannut valtion rahat vaalipiirinsä siltarumpuihin.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Muuttoliike+kiihtynyt+enn%C3%A4tysm%C3%A4iseksi/1135220944738Oletettavaa on, että kepu ryhtyy nyt vaatimaan valtion rahojen syytämistä Lapin ja Kainuun korpiin, kun muutenkin on pelkkiä synkkiä pilviä näkyvissä maan talouden taivaalla.
Asiat korjaantuvat vain, kun kepu siirtyy omalle paikalleen,
oppositioon!