Toukotyöt on jumissa,kylvetty ei aariakaan! 
Esimerkiksi Jyväskylässä kuun alusta toistaiseksi kertynyt 22 mm, vaikka parhaillaan sataakin 2 mm/h vauhtia,
matkaa vielä vaadittavaan toukokuun sademäärään parikymmentä millimetriä.
Salon Kärkässä kuun alusta 16.2 mm, eikä sada nytkään. Eli melko normaalia kevättä kuljetaan.
Lohjalla oli ukkoskuuroja viime viikon loppupuolella,
noin 25 mm ropsahti.
Eli toukokuun tähänastinen sademäärä 32,6 mm, ja poutaa.
-SS-