Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Suomi ei onneksi ole rasistinen maa!  (Luettu 2108 kertaa)

SKM

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2041
  • Sir Loimaa, savinenseudun (r)kunkku
Räppäri Karri ”Paleface” Miettisen mukaan Suomi on läpeensä rasistinen maa. Paleface ja ryhmä muita suomalaisia räppäreitä ovat julkaisseet musiikkivideon osana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Ei vihapuheelle -kampanjaa. Musiikkivideon julkaisutiedotteessa Paleface toteaa, että ”Suomi on läpeensä rasistinen maa ja julkisuudessakin suvaitaan nykyisin kaikenlaista älytöntä puhetta”. Hän jatkaa, miten hänen ja kavereidensa biisi ”muistuttaa siitä, että meistä jokainen voi puuttua tällaiseen pelkurimaiseen käytökseen meidän ympärillä arjessa. Ei vihapuheelle”.

Paleface on pahasti väärässä. Suomi on erittäin tasa-arvoinen maa. Vähemmistöjen edustajat voivat päästä Suomessa vaikka kuinka pitkälle. Meillä on ollut missinä Lola Wallinkoski ja eduskunnassa istuu tälläkin hetkellä tummaihoinen Jani Toivola, juutalainen Ben Zyskowicz ja maahanmuuttaja Elisabeth Nauclér. Jääkiekkokaukalossa hurraamme Leo Komaroville ja Alexandr Barkoville. Onpa se Wilson Kirwakin muutaman kerran juossut itsensä suomalaisten sydämiin. Läpeensä rasistisessa maassa näin ei kävisi.

Maailmassa on edelleen valtioita kuten Intia, joissa on vahva kastijärjestelmä, tai Ruanda, jossa hutujen ja tutsien väliset etniset jännitteet ovat edelleen arkea. Jo itänaapurimme suhtautuminen vähemmistöihin on radikaalisti kielteisempi kuin Suomessa koskaan.

Anekdootit eivät tietenkään anna tarkkaa kuvaa todellisuudesta, mutta myös objektiivisuuteen pyrkivien tutkimuksien mukaan Suomi on globaalisti erittäin suvaitsevainen ja epärasistinen maa.

Vuokrapienviljelijän unelma Loimaalla: 70-lukulaiset veljekset Simulta ja Hankmo sekä isovaari Faari vm. 1976

Monen eri nimimerkin sujuva käyttö takaa samanmielisten kokoontumisajon.

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9454
Vs: Suomi ei onneksi ole rasistinen maa!
Kyllä on.

Esim. venäläiset rekkakuskit voivat ajaa Suomen teillä samanlaisella kalustolla ILMAN ammattipätevyyteen vaadittavaa viittä direktiivipäivää.

Suomalaisten syrjintää.
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Suomi ei onneksi ole rasistinen maa!
Lukekaapas joskus ns. ruotsalaisvitsejä ajatuksella  ;D

Sitten vaihdatte sanan "ruotsalainen" paikalle sanan "neegeri" tai sanan "juutalainen". Kummasti hupaisat kaskut muuttuvat karmeaksi rasismiksi ja antiseminismiksi  ::)
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: Suomi ei onneksi ole rasistinen maa!
Rasismia esiintyy kaikissa yhteiskunnissa. Meillä perinteisesti vihattu mustalaisia, nykyisin maahanmuuttajia, Venäläisiä.....Venäjällä vihataan Kaukaasian vai mitä ne idän asukit nyt ovatkaan....Arabimaissa Aasian vierastyöläisiä kohdellaan kuin eläimiä....Ameriikoissa on se oma white power-aatteensa....

JösseJänis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2681
Vs: Suomi ei onneksi ole rasistinen maa!
Vihapuhe ei ole ihan tuntematonta vasemmistointellektuelleillekaan.

Eräänkin puolueen taiteilijasiipeen lukeutuva edustaja aikoinaan yllytti: tapa talonpoika päivässä.

Saman puolueen puheenjohtaja uhkasi myöhemmin lopettavansa isäntien uhon.

Töveli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3038
Vs: Suomi ei onneksi ole rasistinen maa!
Edes huumorin varjolla ei saa tänä päivänä loukata vähemmistöä. ;D

http://www.iltalehti.fi/viihde/2014050918280825_vi.shtml

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Suomi ei onneksi ole rasistinen maa!
Ei Suomessa ole saanut nauraa enää vuosiin. Käpy pakoputkessa kytätään naapuria Abua, nostaako se sossusta tukia ja haukutaan eliittiä. Kukaan ei viitsi halua tehdä mitään ja se on mamujen, juutalaisten, EU:n ja suurtukitilallisten vika.  >:(

;D ;D ;D
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52080
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Suomi ei onneksi ole rasistinen maa!
Edes huumorin varjolla ei saa tänä päivänä loukata vähemmistöä. ;D

http://www.iltalehti.fi/viihde/2014050918280825_vi.shtml

De sittareko se siellä suutahti???
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Jos Abu nostaa sossusta tukia niin jyväjuise nostaa mavilta tukia ja ostaa uuden Abun ja lähtee sillä nostamaan eliittimökilleen Tenojoen lohta... ;D
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Suomi ei onneksi ole rasistinen maa!
Jos Abu nostaa sossusta tukia niin jyväjuise nostaa mavilta tukia ja ostaa uuden Abun ja lähtee sillä nostamaan eliittimökilleen Tenojoen lohta... ;D
Suomalainen maajussi Lähi-Idässä: Abu Olistar Ben muttei ota ku ei tartte auttaa :D ;D
                   
 ;D ;D
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Suomi ei onneksi ole rasistinen maa!
Tuo nimi on sitte röyhkeesti pöllitty Aku Ankan suomentajilta ;)
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9062
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: Suomi ei onneksi ole rasistinen maa!
Edes huumorin varjolla ei saa tänä päivänä loukata vähemmistöä. ;D

http://www.iltalehti.fi/viihde/2014050918280825_vi.shtml

De sittareko se siellä suutahti???

On se niin väärin.   >:(
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52080
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159