• Tavallinen aihe

Aihe Surullista mutta totta  (Luettu 11845 kertaa)

antikommunisti

  • Vieras
Surullista mutta totta
Niin tämän päivän mt:n otsikoissa netissä oli munantuottajien kriisikokous 12.3.2014 johtuen munien hallitsemattomasta tuotannonkasvun johdosta,nythän tällä foorumilla puhutaan kulutuksen kasvusta jolloin mitä kokoustaa?
No johkaannuin Avi:n sivuille ja 4.2.2014 on sitten myönetty se pelätty ymp.lupa Mynämäen suurkanalalle,mieli veti todella synkäksi ,pidetään kokouksia ,käytetään aikaa aivan turhaan jos saadaan jotain aikaan niin tälläinen kolhoosi tyyppinen laitos vesittää kaiken.
En usko tällä foorumilla eniten äänessä olevan  tuottajan neuvottelu aseman ainakaan parantuvan munahinta neuvotteluissa ja toisen samoilta suunnilta olevan tuottajan pieni munamäärä tuskin kiinnostaakaan enään Munaxia .Miten voidaan syyttää munakuntaa,joka puolustaa markkinoitaan tietäen tulevan, tapahtui niin tai näin niin vuosi on vaikea ja tod näk ensivuosikin Olenko väärässä,toivottavasti olen ja saataisiin 12.3 joku Rusko tai Laitila malli aikaan,mutta tämänpäivän Laitila malli on perheviljelijän tuhontie.Jokainen voi miettiä omalle kohdalleen,miten selvityä ja mikä olisi viisasta ja välillä viisaita ajatuksia.

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28385
  • für immer
Vs: Surullista mutta totta
Muna-ala toimii parhaillaan testikenttänä sille miten oikea kapitalismi vaikuttaa suomalaiseen kotieläintuotantoon... Kasvinviljelyssä tuota testataan vuosittain.
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

jarmol

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37
Vs: Surullista mutta totta
Kauanko siitä on kun mk houkutti tuottajia laajentamaan ? Jos joku ois ollu niin tyhmä että oisi laajentanut niin mites sitte ?

antikommunisti

  • Vieras
Vs: Surullista mutta totta
Tod, näk sama lopputulos, jos olis laajentanut.Mutta nyt kun on tilanne "päällä" ja kriisi kokous tulossa  niin eikö olekkin tyhmää laajentaa niinkuin itse mainitsitkin, jossa olet olet kyllä aivan oikeassa ja olen 100% samas mieltä kanssasi, että teko onkuin veistä kiertäisi haavassa, vai haluatko sinä kenties lopettaa munatuotannon ja tehdä tilaa uudistuotanolle? ???

juumassi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2928
  • Kuolema kuittaa univelat.
Vs: Surullista mutta totta
Kauanko siitä on kun mk houkutti tuottajia laajentamaan ? Jos joku ois ollu niin tyhmä että oisi laajentanut niin mites sitte ?

mk ei todellakaan ole suurin syntipukki tässä asiassa.

Rudebox

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 18
Vs: Surullista mutta totta
MX teki pari vuotta sitten upean työn alalle nostaen tukkuhintoja ja siten tuottajahintoja roimasti, nyt MK on omalla markkinahäiriköinnillä saanut tuhottua toisten hyvät aikaansaannokset mitkä palvelivat koko alaa. Ei ole ihme että hinnat on romahtanut jos mk:n surkeaakin surkeampien kaupallisen puolen ihmisten ohjenuorana " hinnalla millä hyvänsä kunhan saadaan pois" Olisi edes yksi pystypäinen ajatteleva kunnon isäntä mk:n hallituksessa mikä ajaisi loiset pois sieltä.

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13140
Vs: Surullista mutta totta
Onko ne munineet tämänki homman  ;D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Joozeppi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1840
Vs: Surullista mutta totta
MK ongelmana on järkyttävä osuuskuntamallinen organisaatio kalliine johtajineen ja kaikkineen. Kilpailijat pakkaa munat puolella hintaa. MK joutuu ottamaan tämän rahan tuottajien kukkarosta. Yks tai kaks ihmistä myisi MK:n kaikki munat mut siellä on johtajia iso rivi voivottelemassa 10 000 € kuukausipalkalla.

navettapiika

  • Vieras
Vs: Surullista mutta totta
Nyt kävin kaupassa ja eihän siellä hyllyssä ole munakunnan munia lainkaan. Kaupan omaa merkkiä ja sitten paikallisen lähikanalan munia vain. On tainnut bisnekset mennä persiilleen. :o

sulkasato

  • Vieras
Vs: Surullista mutta totta
Ota omia tipusia niin ei tarvii ostaa kaupan kuukauden vanhoja munia...

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28385
  • für immer
Vs: Surullista mutta totta
Ota omia tipusia niin ei tarvii ostaa kaupan kuukauden vanhoja munia...
Eli sulla on 7 tipua ja 14 vuotiaat munat  ;D
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

navettapiika

  • Vieras
Vs: Surullista mutta totta
Ota omia tipusia niin ei tarvii ostaa kaupan kuukauden vanhoja munia...
Miksi ostaa kanoja, jos tarvii vain munia? Minä mikään kanalan hoitaja ole..

sulkasato

  • Vieras
Vs: Surullista mutta totta
Ota omia tipusia niin ei tarvii ostaa kaupan kuukauden vanhoja munia...
Miksi ostaa kanoja, jos tarvii vain munia? Minä mikään kanalan hoitaja ole..
Mitä muuta siitä kanasta sitten saa,kuin vain munia???? En tarkoita lihaa,nimittäin vanha kana jolta ei tuu munia ,ei maistu hyvältä....sitkeeääää

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28385
  • für immer
Vs: Surullista mutta totta
Ota omia tipusia niin ei tarvii ostaa kaupan kuukauden vanhoja munia...
Miksi ostaa kanoja, jos tarvii vain munia? Minä mikään kanalan hoitaja ole..
Mitä muuta siitä kanasta sitten saa,kuin vain munia???? En tarkoita lihaa,nimittäin vanha kana jolta ei tuu munia ,ei maistu hyvältä....sitkeeääää
Ihmisnaiset pehmenevät vanhetessaan. Ja jotenkin poimuuntuvat  :(
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

sulkasato

  • Vieras
Vs: Surullista mutta totta
Ota omia tipusia niin ei tarvii ostaa kaupan kuukauden vanhoja munia...
Miksi ostaa kanoja, jos tarvii vain munia? Minä mikään kanalan hoitaja ole..
Mitä muuta siitä kanasta sitten saa,kuin vain munia???? En tarkoita lihaa,nimittäin vanha kana jolta ei tuu munia ,ei maistu hyvältä....sitkeeääää
Ihmisnaiset pehmenevät vanhetessaan. Ja jotenkin poimuuntuvat  :(
Äläs ny..Navettapiiat yms. tulee vetään sua pataan ku tollasia puhut ;D Mutta onhan niien se itselleen joskus myönnettävä, ko piialla se taitaa olla jo takanapäin :D