Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe KK Kuoleman kauppias  (Luettu 3844 kertaa)

mymmy

  • Vieras
KK Kuoleman kauppias
--olin taas lauantaina töissä kirpparilla ja siellä sattui silmiini tällainen kirja.Se kertoo kuopiolaisen miehen Kari Korhosen elämästä huumeiden maailmassa ja on kyllä karseaa luettavaa.Kirjaa on jaettu kouluissa  oppilaille ilmaiseksi ,koska sitä on käytetty  kouluille suunnattuun huumeiden käytön ehkäisy- ja valistustyöhön.
Karilla oli ihan tavallinen koti,jossa vanhemmat ryyppäsivät viikonloput,mutta kävivät kuitenkin töissä.
Hän sai ilmakiväärin lahjaksi isältään jo kuusivuotiaana.
Kaikki alkoi siitä,kun he muuttivat Tampereelta Kuopioon ja Kari oli silloin tulossa murrosikään.Tampereen murteen takia hän joutui kiusatuksi ja luokan silmätikuksi ja siitä alkoi kaljan juonti ,joka johti myös muiden päihteiden käyttöön,sitten huumeisiin,rikoksiin ja kaikenlaiseen muuhunkin epäsosiaaliseen elämään.
Sitä kesti kymmenen vuotta,vankilassa hän istui kolme kertaa.
Siinä kävi myös selväksi,että Suomen vankiloissa käytetään huumeita ihan yleisesti,mm.lomalta palaavat vangit tuovat niitä,esim"hanurissa#.
Loppujenlopuksi Karin elämä muuttui ja hän sai uuden alun ja löysi vaimonkin itselleen.
Hän kouluttautui ammattiin,jossa hän kiertää kouluissa kertomassa huumeiden vaaroista.
Suurin osa hänen huumeystävistään on kuollut,osa huumeisiin,joku hirtti itsensä ja jonkun elimistö vain petti vuosien käytön jälkeen.Jotkut joutuivat tapon kohteiksi.
Kari maksaa loppuelämänsä niistä rikoksista,mitä hän teki,loppuelämänsä,joka kuukausi palkastaan.
Kirja kannattaa lukea.Kari oli niin väkivaltainen,että kaveritkin pelkäsivät häntä ja häntä nimitettiin hulluksi sekopääksi ihan yleisesti.
Nykyään hän on kolmen lapsen isä ,hänen vaimonsakin on entinen alkoholisti.
On kyllä melkoinen selviytymistarina :) Miksi niin moni elämä tuhoutuu jo nuorena ja miksi vain harva selviää siitä. Sitä on syytä miettiä.

navettapiika

  • Vieras
Vs: KK Kuoleman kauppias
No eihän meistä kukaan tästä elämästä selviä hengissä... ???
Tietysti on hyvä, kun edes joku pääsee irti huumeista ja pääsee normielämän alkuun, mutta eiköhän meistä jokaisen pidä ottaa vastuu siitä omasta elämästä. Niistä lapsistakin on vastuu kannettava. On niin helppo sanoa, että vanhemmat teki sitä ja tätä, siksi minusta tuli tällainen. Jos minäkin olisin isäni jälkiin lähtenyt olisin jo varmasti vainaa. Mutta kun se itsestä kiinni tarttuuko pulloon tai huumeruiskuun, ja missä porukoissa pyörii.
Apua tulisi olla tarjolla niille jotka sitä haluaa ja tarvii, mutta pakolla ei kenestäkään selvää tule. >:(

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: KK Kuoleman kauppias
On siinä lapsella geenit, Karin vaimokin on entinen alkoholisti  :(
No onneksi vanhemmat sitten tietää, mistä on kysymys kun lapset jää aikanaan nalkkiin  :(
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26193
  • vastustan
Vs: KK Kuoleman kauppias
--olin taas lauantaina töissä kirpparilla ja siellä sattui silmiini tällainen kirja.Se kertoo kuopiolaisen miehen Kari Korhosen elämästä huumeiden maailmassa ja on kyllä karseaa luettavaa.Kirjaa on jaettu kouluissa  oppilaille ilmaiseksi ,koska sitä on käytetty  kouluille suunnattuun huumeiden käytön ehkäisy- ja valistustyöhön.
Karilla oli ihan tavallinen koti,jossa vanhemmat ryyppäsivät viikonloput,mutta kävivät kuitenkin töissä.
Hän sai ilmakiväärin lahjaksi isältään jo kuusivuotiaana.
Kaikki alkoi siitä,kun he muuttivat Tampereelta Kuopioon ja Kari oli silloin tulossa murrosikään.Tampereen murteen takia hän joutui kiusatuksi ja luokan silmätikuksi ja siitä alkoi kaljan juonti ,joka johti myös muiden päihteiden käyttöön,sitten huumeisiin,rikoksiin ja kaikenlaiseen muuhunkin epäsosiaaliseen elämään.
Sitä kesti kymmenen vuotta,vankilassa hän istui kolme kertaa.
Siinä kävi myös selväksi,että Suomen vankiloissa käytetään huumeita ihan yleisesti,mm.lomalta palaavat vangit tuovat niitä,esim"hanurissa#.
Loppujenlopuksi Karin elämä muuttui ja hän sai uuden alun ja löysi vaimonkin itselleen.
Hän kouluttautui ammattiin,jossa hän kiertää kouluissa kertomassa huumeiden vaaroista.
Suurin osa hänen huumeystävistään on kuollut,osa huumeisiin,joku hirtti itsensä ja jonkun elimistö vain petti vuosien käytön jälkeen.Jotkut joutuivat tapon kohteiksi.
Kari maksaa loppuelämänsä niistä rikoksista,mitä hän teki,loppuelämänsä,joka kuukausi palkastaan.
Kirja kannattaa lukea.Kari oli niin väkivaltainen,että kaveritkin pelkäsivät häntä ja häntä nimitettiin hulluksi sekopääksi ihan yleisesti.
Nykyään hän on kolmen lapsen isä ,hänen vaimonsakin on entinen alkoholisti.
On kyllä melkoinen selviytymistarina :) Miksi niin moni elämä tuhoutuu jo nuorena ja miksi vain harva selviää siitä. Sitä on syytä miettiä.
nyyh mikä tuhkmotarina ja vielä helluntailaanen ;) ;D 8) :-\
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52022
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet

Mitäs ihmeellistä tossa tarinassa on? Kauheeta, huumeita perselävessä kun palataan lomilta? Huumeystävät kuollu? No narkki kun ei erota lopulta enää grammoja ja millilitroja jonka takia tuuttaa hanskaan ihan liikaa ainetta.

Normi juoppo/narkkisettiä, ei mitään kummenpaa. Ja kai sitä nyt maksetaan loppuelämä ja vielä lapsetkin maksaa. Luuleekos simmo et ne vauhtipallot ja niihin tarvittat käteiset tippuu taivaasta... ;D
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

82-90

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4962
  • vasikoita ottoo kualiin
Vs: KK Kuoleman kauppias
--olin taas lauantaina töissä kirpparilla ja siellä sattui silmiini tällainen kirja.Se kertoo kuopiolaisen miehen Kari Korhosen elämästä huumeiden maailmassa ja on kyllä karseaa luettavaa.Kirjaa on jaettu kouluissa  oppilaille ilmaiseksi ,koska sitä on käytetty  kouluille suunnattuun huumeiden käytön ehkäisy- ja valistustyöhön.
Karilla oli ihan tavallinen koti,jossa vanhemmat ryyppäsivät viikonloput,mutta kävivät kuitenkin töissä.
Hän sai ilmakiväärin lahjaksi isältään jo kuusivuotiaana.
Kaikki alkoi siitä,kun he muuttivat Tampereelta Kuopioon ja Kari oli silloin tulossa murrosikään.Tampereen murteen takia hän joutui kiusatuksi ja luokan silmätikuksi ja siitä alkoi kaljan juonti ,joka johti myös muiden päihteiden käyttöön,sitten huumeisiin,rikoksiin ja kaikenlaiseen muuhunkin epäsosiaaliseen elämään.
Sitä kesti kymmenen vuotta,vankilassa hän istui kolme kertaa.
Siinä kävi myös selväksi,että Suomen vankiloissa käytetään huumeita ihan yleisesti,mm.lomalta palaavat vangit tuovat niitä,esim"hanurissa#.
Loppujenlopuksi Karin elämä muuttui ja hän sai uuden alun ja löysi vaimonkin itselleen.
Hän kouluttautui ammattiin,jossa hän kiertää kouluissa kertomassa huumeiden vaaroista.
Suurin osa hänen huumeystävistään on kuollut,osa huumeisiin,joku hirtti itsensä ja jonkun elimistö vain petti vuosien käytön jälkeen.Jotkut joutuivat tapon kohteiksi.
Kari maksaa loppuelämänsä niistä rikoksista,mitä hän teki,loppuelämänsä,joka kuukausi palkastaan.
Kirja kannattaa lukea.Kari oli niin väkivaltainen,että kaveritkin pelkäsivät häntä ja häntä nimitettiin hulluksi sekopääksi ihan yleisesti.
Nykyään hän on kolmen lapsen isä ,hänen vaimonsakin on entinen alkoholisti.
On kyllä melkoinen selviytymistarina :) Miksi niin moni elämä tuhoutuu jo nuorena ja miksi vain harva selviää siitä. Sitä on syytä miettiä.

Joo se on kamaloo tuo kiusoominen. miullon vähä sama juttu ku muutettiin pirkammualta tänne savvoon niin niä savolaiset kepulaeset rupesiit kiusoomaan ku en osanna savvoo. ja vielähii minnuu kiusattaan tiällä akrossai joku paukapiä kiusoo etten ossoo savvoo. no eihän se ou täyvellistä mutta kukapa sitä nyt oes täyvellinen. ryyppeemään ja pösyttelleen en ou kuitenkaan alakanna. anoppi se helemi aenikki ei ou millonkeen kiusanna aena vuan kehhuu että voe tokkiisa ku on mukava vävy.

 kuka uskoo

meillä täällä koskenkorvalla ei kukaan

työ pohjalaeset outakkii nii epäuskossii.

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: KK Kuoleman kauppias
Jotenkin on vallalla sellainen mielipide että huumeista/alkoholismista irti päässyt on
parempi ihminen kuin ikänsä raittiina ollut.

Siihen selviytymiseen kun ympätään vielä uskoon tulo niin sädekehä on taattu.
Kui mää ain olen paras?

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: KK Kuoleman kauppias
Jotenkin on vallalla sellainen mielipide että huumeista/alkoholismista irti päässyt on
parempi ihminen kuin ikänsä raittiina ollut.

Siihen selviytymiseen kun ympätään vielä uskoon tulo niin sädekehä on taattu.
Se on kato sitä että se kuka suurimmista synneistä luopuu, on kaikista kovin  ???
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52022
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: KK Kuoleman kauppias
Jotenkin on vallalla sellainen mielipide että huumeista/alkoholismista irti päässyt on
parempi ihminen kuin ikänsä raittiina ollut.

Siihen selviytymiseen kun ympätään vielä uskoon tulo niin sädekehä on taattu.
Se on kato sitä että se kuka suurimmista synneistä luopuu, on kaikista kovin  ???

Sama siis uskonnossa? Mitä hurjempi rötöstelijä kirkon suojissa, sen kovempi laumanjohtaja ja anteeks antaja.
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: KK Kuoleman kauppias
Jotenkin on vallalla sellainen mielipide että huumeista/alkoholismista irti päässyt on
parempi ihminen kuin ikänsä raittiina ollut.

Siihen selviytymiseen kun ympätään vielä uskoon tulo niin sädekehä on taattu.
Se on kato sitä että se kuka suurimmista synneistä luopuu, on kaikista kovin  ???

Luovutko pelistäsi , siis siit'ä nettipelistä. ;D
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

82-90

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4962
  • vasikoita ottoo kualiin
Vs: KK Kuoleman kauppias
mymmy eijoo rötöstelijä.

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: KK Kuoleman kauppias
Kehotan sinua Mymmy lukemaan enempi ton Keijo Korhosen kirjoituksia  8)
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

mymmy

  • Vieras
Vs: KK Kuoleman kauppias
No eihän meistä kukaan tästä elämästä selviä hengissä... ???
Tietysti on hyvä, kun edes joku pääsee irti huumeista ja pääsee normielämän alkuun, mutta eiköhän meistä jokaisen pidä ottaa vastuu siitä omasta elämästä. Niistä lapsistakin on vastuu kannettava. On niin helppo sanoa, että vanhemmat teki sitä ja tätä, siksi minusta tuli tällainen. Jos minäkin olisin isäni jälkiin lähtenyt olisin jo varmasti vainaa. Mutta kun se itsestä kiinni tarttuuko pulloon tai huumeruiskuun, ja missä porukoissa pyörii.
Apua tulisi olla tarjolla niille jotka sitä haluaa ja tarvii, mutta pakolla ei kenestäkään selvää tule. >:(
--------Kyllä lapsuudella on iso vaikutus koko hänen loppuelämäänsä.Kari kärsi aivan selvästi vapaan kasvatuksen tuloksista:hän sai mennä ja tulla miten halusi ja tehdä mitä mitä halusi,ilman että vanhemmat puuttuivat siihen. Jos nuorta ei ohjata hyviin harrastuksiin,hän voi valita huonot harrastukset.
Tiedän tämän omasta kokemuksesta.Jouduin lähtemään maailmalle nuorena,ilman kodin kannustusta.Ainoa ohje ,mikä annettiin,oli:Ei tartte sitten tulla kotiin,jos maha alkaa kasvaa :o :o :o
No minulla oli varjelus,koska sain työtä ja asunnon,mikä siihen aikaan oli ihme:mitään sosiaaliturvaa ei ollut .

:)