Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Miksi takajärjestö MTK ei saa mitään aikaiseksi?  (Luettu 3244 kertaa)

YlikylänJotenSaletistiHot

  • Vieras
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=51846.0

Kuoliaaksi vaiettu tämä keskusteluketju.

Eikä ihme, ulkopuolelta näkee asiat usein paremmin:

EU-aikana etujärjestö MTK on muuttunut näkymättömäksi, samanmielisten suljetuksi klubiksi, jolta puuttuu taistelukyky. Kun vähäiset voimat kuluvat loputtomissa Brysselin kähinöissä, neuvotteluvoima kotimaassa murentuu olemattomiin. Muut elintarvikeketjun osat rehu- ja lannoiteteollisuus, ruokatalot ja kauppa ulosmittaavat vastuksitta maataloudelta kaiken mitä irti saavat."

Tuo on niin  totta kuin olla voi,  todellisissa, viljelijän tuloihin vaikuttavissa asioissa MTK ei saa mitään aikaiseksi, oikeastaan jopa päinvastoin, MTK on  ollutr mukana päättämässä asioista, jotka pienentävät viljelijöiden tuloja, kuten mm. TOS-maksu, aikanaan raatokeräilyn toimeenpano ja monet erilaiset byrokraattiset käytännöt varsinkin eläinpuolella.

Nyt kun valmistellaan uutta ympäristöohjelmaa, onko MTK ollut edes tämän valmisteluissa mukana,  valvomassa viljelijöiden etuja, jottei asiat mene taas huonommalle tolalle, veikkaan että MTK on ollut mukana, mutta siellä ei ole uskallettu vaikuttaa viljelijöiden eduksi, on vaan hiljaa katseltu vieressä kun viljelijöiden asema tässäkin heikkenee.

Lisäksi MTK:ssa tunnutaan olevan enemmän  huolissaan elintarviketeollisuuden ja panostoimittajien pärjäämisestä, kuin viljelijöiden pärjäämisestä, tätä henkii hyvin monet MT:n kirjoitukset, kun esim. varoitellaan torjunta-aineiden rinnakkaisvalmisteista, ja kehoitetaan suosimaan keskusliikkeitä, myös  se, ettei julkaista Yaran lannoitehintoja, kertoo, että MTK:ssa ollaan Yaran ylimpiä ystäviä.

Itse en tietenkään kuulu tällaiseen järjestöön, joka ei saa mitään aikaiseksi, vasta sitten, jos alkaa näyttämään siltä, että MTK:ssa tahti muuttuu ja aletaan saada viljelijöiden todellisiin tuloihin jotain lisäystä, niin sitten voin liittyä, nyt kuitenkin rahat menevät TOS-laskun maksamiseen, joten  MTK:n jäsenmaksuun ne eivät riitä, jostain sitä  on köyhän pienviljelijän säästettävä, joten olkoon säästökohde tuo MTK:n jäsenmaksu.

Viimeksi muokattu: 31.01.14 - klo:20:30 kirjoittanut YlikylänJotenSaletistiHot

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Nojaa, en nyt näe asioita noin synkästi, maailma muuttuu ja jonkun on oltava mukana vaikuttamassa näissä muutoksissa  ;)

Tämmönen veetieemelivesilahden******* ajattelu, että mikään ei koskaan muuttua saa, ei vaan vetele nykypäivänä  8)
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

YlikylänJotenSaletistiHot

  • Vieras
Nojaa, en nyt näe asioita noin synkästi, maailma muuttuu ja jonkun on oltava mukana vaikuttamassa näissä muutoksissa  ;)

Tämmönen veetieemelivesilahden******* ajattelu, että mikään ei koskaan muuttua saa, ei vaan vetele nykypäivänä  8)

No hyvänen aika, just MTK:n muuttumistahan minä vaadin, nyt kerho puuhastelee ja näpertelee toisarvoisten asioiden kimpussa,  MTK:sta pitäisi tullla jäsentensä puolesta taisteleva ETUJÄRJESTÖ.  Ja missä se MTK:n vaikuttaminen näkyy, uudessa ympäristöohjelmassako? Pitäisi sitten vaikuttaa oikeasti, eikä olla vaan vaikuttavinaan, nytkin MTK on vain jäsentensä etuja ajavinaan, mut ei oikeasti aja mitään.

Se on vähän vaikeeta, kun jäsenet taistelee keskenään  8)
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Onhan MTK hoitanut hyvin edustamiensa tuottajien asiaa, siis C-alueen kotieläintilallisten... siksi onkin hys hys, että tätä eivät kasvinviljelijät ja AB-alueen kotieläintilalliset huomaa.

YlikylänJotenSaletistiHot

  • Vieras
Ylöööööööös, eikö MTK:n haukkuminen kiinnosta ketään, oletteko noin lampaita?
Kiltisti maksatte jäsenmaksun, saamatta sille mitään vastinetta.

bdr-529

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7460
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=51846.0

Kuoliaaksi vaiettu tämä keskusteluketju.

Eikä ihme, ulkopuolelta näkee asiat usein paremmin:

EU-aikana etujärjestö MTK on muuttunut näkymättömäksi, samanmielisten suljetuksi klubiksi, jolta puuttuu taistelukyky. Kun vähäiset voimat kuluvat loputtomissa Brysselin kähinöissä, neuvotteluvoima kotimaassa murentuu olemattomiin. Muut elintarvikeketjun osat rehu- ja lannoiteteollisuus, ruokatalot ja kauppa ulosmittaavat vastuksitta maataloudelta kaiken mitä irti saavat."

Tuo on niin  totta kuin olla voi,  todellisissa, viljelijän tuloihin vaikuttavissa asioissa MTK ei saa mitään aikaiseksi, oikeastaan jopa päinvastoin, MTK on  ollutr mukana päättämässä asioista, jotka pienentävät viljelijöiden tuloja, kuten mm. TOS-maksu, aikanaan raatokeräilyn toimeenpano ja monet erilaiset byrokraattiset käytännöt varsinkin eläinpuolella.

Nyt kun valmistellaan uutta ympäristöohjelmaa, onko MTK ollut edes tämän valmisteluissa mukana,  valvomassa viljelijöiden etuja, jottei asiat mene taas huonommalle tolalle, veikkaan että MTK on ollut mukana, mutta siellä ei ole uskallettu vaikuttaa viljelijöiden eduksi, on vaan hiljaa katseltu vieressä kun viljelijöiden asema tässäkin heikkenee.

Lisäksi MTK:ssa tunnutaan olevan enemmän  huolissaan elintarviketeollisuuden ja panostoimittajien pärjäämisestä, kuin viljelijöiden pärjäämisestä, tätä henkii hyvin monet MT:n kirjoitukset, kun esim. varoitellaan torjunta-aineiden rinnakkaisvalmisteista, ja kehoitetaan suosimaan keskusliikkeitä, myös  se, ettei julkaista Yaran lannoitehintoja, kertoo, että MTK:ssa ollaan Yaran ylimpiä ystäviä.

Itse en tietenkään kuulu tällaiseen järjestöön, joka ei saa mitään aikaiseksi, vasta sitten, jos alkaa näyttämään siltä, että MTK:ssa tahti muuttuu ja aletaan saada viljelijöiden todellisiin tuloihin jotain lisäystä, niin sitten voin liittyä, nyt kuitenkin rahat menevät TOS-laskun maksamiseen, joten  MTK:n jäsenmaksuun ne eivät riitä, jostain sitä  on köyhän pienviljelijän säästettävä, joten olkoon säästökohde tuo MTK:n jäsenmaksu.
 
Mikäs logiikka tuossa on, että sitten vasta kun on asiat kunnossa niin liitytään. Nythän sitä pitäis olla mukana ja ajaa asioita paremmalle tolalle.
Mielipiteeni on voinut muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa.

Yksi ihminen ei voi paljon vaikuttaa, ja sitäpaitsi, toisinajattelioita ei MTK:ssa hyväksytä, pitää ajatella asioista virallisen linjan mukaisesti.

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52081
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Ylöööööööös, eikö MTK:n haukkuminen kiinnosta ketään, oletteko noin lampaita?
Kiltisti maksatte jäsenmaksun, saamatta sille mitään vastinetta.

Minä vauhdissa. 8)

Apunimimerkit on pop. 8)
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
nimenomaan MTK:sta lentää pihalle kuin leppäkeihäs jos on erimieltä asioista ylipäällikön kanssa,sama pätee muuten tuohon kepuun jota myöskin kutsutaan KesKUSTA puolueeksi,vai kuinka se kirjoitetaan.

No minen ole mihinkään lentäny, vaikka olen eri mieltä kaikkien kanssa  ;D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

SAS

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12800
  • Velehojen Veleho
MTK toimintaan valitaan aina joo joo miehiä ja naisia ,siitä johtuu
aikaansaamattomuus ja arkuus ajaa viljelijän asiaa. ;D
Mystinen Logger,arkinen aivan,Talouden ja politiikan arvostettu tutkija.Ilmastotutkimuksen huippu luotettava kriitikko.Sääennustamisen moninkertainen Suomen Mestari.
Pikkutilallinen yrittää omillaan,suuri tilallinen tarvitsee yrittämiseen EU:n tukea !

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52081
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
MTK toimintaan valitaan aina joo joo miehiä ja naisia ,siitä johtuu
aikaansaamattomuus ja arkuus ajaa viljelijän asiaa. ;D

Sää voisit pyrkiä sinne?
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Jotenkin tuntuu, että teillä on vaan liian suuret odotukset järjestön suuntaan ja sen mahdollisuuksiin vaikuttaa alan kehitykseen, vähän niin kuin Veetillä jolla taas on liian suuret luulot järjestön vaikutuksesta alan historiassa  8)

Se on vain etujärjestö, ei mikään ihmeiden tekijä  ;D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Paalaaja

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3179
Nojaa, en nyt näe asioita noin synkästi, maailma muuttuu ja jonkun on oltava mukana vaikuttamassa näissä muutoksissa  ;)

Tämmönen veetieemelivesilahden******* ajattelu, että mikään ei koskaan muuttua saa, ei vaan vetele nykypäivänä  8)

No hyvänen aika, just MTK:n muuttumistahan minä vaadin, nyt kerho puuhastelee ja näpertelee toisarvoisten asioiden kimpussa,  MTK:sta pitäisi tullla jäsentensä puolesta taisteleva ETUJÄRJESTÖ.  Ja missä se MTK:n vaikuttaminen näkyy, uudessa ympäristöohjelmassako? Pitäisi sitten vaikuttaa oikeasti, eikä olla vaan vaikuttavinaan, nytkin MTK on vain jäsentensä etuja ajavinaan, mut ei oikeasti aja mitään.

Ympäristöohjelman kanssa tämä punaviher-jälkistalinistinen toimittajakunta on ajanut viljelijät puun ja kuoren väliin. Mieli tekisi lähteä työntämään usvaa putkeen, ja fergusonin keulaa kohti Helsinkiä. Mutta koska harhaanjohdettu suuriyleisö on uittanut varpaitaan omassa paskassaan, tai paremminkin leväpuurossa, on asetelma hatara. Jos kovin räyhäkästi lähdetään nyrkkiä puiden hakemaan oikeutta, niin kalikka osuu omaan nilkkaan. Pitää siis kyetä faktaperustein, tutkimustietoon (ja eritoten sen puutteeseen peltovalumien suhteen) vedoten taustavaikuttamalla kääntämään suurta laivaa.

Absurdia sinänsä, Nurmisen säätiön Pietarin putsareihin satsaamat rahat toimivat Suomi-jussin puolesta: Suomenlahden suurimman likaajan jäljiltä meri puhdistuu. Vastaavasti Stallaribiologit Ympäristökeskuksessa säilyttävät kasvonsa, ilman että joutuvat myöntämään, että yhtä kansanryhmää/ammattikuntaa tuli demonisoitua 20-v. pikkutekijänä, ja pääosin syyttömänä.

Yliö MT 31.10.2011 "Viljelijät ovat tehneet sen, mitä on pyydetty"

Tutkimus laahaa kehityksen perässä

"Maatalouden kuormitusluvuissa on paljon epävarmuutta. Olisi kohtuullista, että saisimme todellisia mittaustuloksia maatalouden kuormituksesta, mallit ja laskelmat sekä muutaman huuhtoutumiskentän tulokset eivät riitä.
On tärkeää ymmärtää, että ravinnekuormat esitetään kokonaisfosforina ja -typpenä. Maatalouden fosforikuormasta 10–20 prosenttia on liuenneessa muodossa ja leville välittömästi käytettävissä. Loppu on eroosion niin sanottua partikkelifosforia maa- ja kiviaineksessa.
Pistekuormituslähteistä veteen pääsevä pääasiassa liukoinen fosfori on leville käyttökelpoista, mikä asettaa eri kuormituslähteet rehevöittävälle vaikuttavuudelleen eri tasoille."

LIISA PIETOLA
AIRI KULMALA
Pietola on MTK:n ympäristöjohtaja ja Kulmala MTK:n Baltic Deal koordinaattori.

Slippin 'n sliding

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Ylöööööööös, eikö MTK:n haukkuminen kiinnosta ketään, oletteko noin lampaita?
Kiltisti maksatte jäsenmaksun, saamatta sille mitään vastinetta.
Eihän sitä porukkaa MTK:n johtoon ole valittu arpomalla, joten he nauttivat äänestäneen jäsenistönsä enemmistön luottamusta  ::) Eli turha valittaa
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.