Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kaupan katteet  (Luettu 4417 kertaa)

Hälläväli

  • Vieras
Kaupan katteet
Tiedotusvälineet vertailevat usein ruuan hintoja eri maissa, se on tietysti helppo toteuttaa, laitetaan vain kirjeenvaihtajat  kiertämään  ruokakauppoja eri puolella maailmaa, mutta paljon mielenkiintoisempi  olisi vertailu kauppojen katteista elintarvikkeiden kohdalla eri maissa.

Tätä on joi paljon vaikeampi selvittää ihan tuosta  vain, se vaatisi enemmän taustatyötä ja laskemista.

On aika todennäköistä että nimenomaan Suomessa kaupan katteet elintatrvikkeiden kohdalla ovat suuremmat kuin muualla euroopassa, kuitenkin tiedostusvälineet eivät uskalla kauppaa syyttää ahndeudesta, koska kauppa tuo niin paljon mainosrahaa varsinkin kaupalliselle medialle, eihän ruokkivaa kättä uskalleta purra.

Pitää muistaa, että kauppa se on joka kannattaa AINA, syvimmän lamankin aikoina vähittäiskauppa harvoin kärsii isommin, korkeintaan henkilökuntaa hieman vähennetään, ei muuta, kauppojen ei tarvitse lamoja pelätä.




AgerSilva

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 799
Vs: Kaupan katteet
Näinhän se on! Jos kauppa rupee tinkimään katteistaan, että maajussi sais pikkasen enemmän, niin kaupalta jäis vielä joku kauppa rakentamatta jokaisen mäen nyppylälle ja jokaikiseen risteykseen! Sillähän ei ole väliä riittääkö asiakkaita vai ei kunhan on uutta, isoo ja komeeta kauppaa  >:(

Pigman

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2912
Vs: Kaupan katteet
Sitähän Matti Vanhanenkin ihmetteli että miten on mahdollista esim. Euroopan halvimman tuottajahinnan sianlihasta tulla Euroopan kalleinta kaupassa.

juumassi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2927
  • Kuolema kuittaa univelat.
Vs: Kaupan katteet
Sitähän Matti Vanhanenkin ihmetteli että miten on mahdollista esim. Euroopan halvimman tuottajahinnan sianlihasta tulla Euroopan kalleinta kaupassa.

kauppa on saatava polvilleen.

pitäis vaan keksiä joku painostuskeino.

auttaiskos kauppojen piirittäminen niin ettei ne sais myytyä mitään?

tilanne ei voi näin jatkua

nestori2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2079
Vs: Kaupan katteet
Jatkuvasti K ja S rakentavat uusia ja kalliita kauppakeskuksia, jostain se raha on otettava niiden maksamiseen. Aina toitotetaan, että kilpailu lisääntyy, kun uusia kauppoja tulee, mutta hintatason määrääkin eniten invetoineen kauppaketjun kulut eikä kilpailu. Mitä sitä muutkaan halvalla myymään, kun jotkut sitä eivät kulujen takia pysty.
Ja sitten jos joku Lidl yrittää saada kunnolliselta paikalta liiketontin, kunnan päättävien elimien jäsenet on niin voideltu K:n ja S:n taholta, että paikkaa joko ei löydy ollenkaan tai sitten niin syrjäisestä paikasta, että sinne ei porukat viitsi poiketa.
Että poliitikot saavat kyllä katsoa peiliin, kyllä tämä Sukarin Topin touhukin oli varsinaista päätösten ostamista.

AgerSilva

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 799
Vs: Kaupan katteet
kauppa on saatava polvilleen.

pitäis vaan keksiä joku painostuskeino.

auttaiskos kauppojen piirittäminen niin ettei ne sais myytyä mitään?

tilanne ei voi näin jatkua
[/quote]

Kolme vanhaa temppuahan on uhkailu, lahjonta ja kiristys  ;D ;D
Kyllähän isot herrat polvilleen vois saada, eri asia sen laillisuuden kanssa  ;D ??? ::)

cosmic_cowboy

  • Vieras
Vs: Kaupan katteet
Jatkuvasti K ja S rakentavat uusia ja kalliita kauppakeskuksia, jostain se raha on otettava niiden maksamiseen.

Ja sitten jos joku Lidl yrittää saada kunnolliselta paikalta liiketontin, kunnan päättävien elimien jäsenet on niin voideltu K:n ja S:n taholta, että paikkaa joko ei löydy ollenkaan tai sitten niin syrjäisestä paikasta, että sinne ei porukat viitsi poiketa.
Että poliitikot saavat kyllä katsoa peiliin, kyllä tämä Sukarin Topin touhukin oli varsinaista päätösten ostamista.

Googlettakaapa Lidl Saikunkallio Loimaa.

Kp

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1903
Vs: Kaupan katteet
Huvittaa nämä kaupan jutut, että kilpailu on
kovaa ja on pakko myydä halvalla.

Tosiasiassa kauppahan myy niin kalliilla hinnalla
kuin vain uskaltaa.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Kaupan katteet
Huvittaa nämä kaupan jutut, että kilpailu on
kovaa ja on pakko myydä halvalla.

Tosiasiassa kauppahan myy niin kalliilla hinnalla
kuin vain uskaltaa.

  Jos kuluttaja ostaisi vaan halvimmat tuotteet, niin ehkä tulis muutos.
Meikä nuukana pyrkii siihen. Keppana on nyt Citimarketissa halpaa Sixpäkki 3,99 -0,60 pantti. Maidot joutuu hakemaan Lidllistä kerran viikos. :D

juumassi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2927
  • Kuolema kuittaa univelat.
Vs: Kaupan katteet
Huvittaa nämä kaupan jutut, että kilpailu on
kovaa ja on pakko myydä halvalla.

Tosiasiassa kauppahan myy niin kalliilla hinnalla
kuin vain uskaltaa.

  Jos kuluttaja ostaisi vaan halvimmat tuotteet, niin ehkä tulis muutos.
Meikä nuukana pyrkii siihen. Keppana on nyt Citimarketissa halpaa Sixpäkki 3,99 -0,60 pantti. Maidot joutuu hakemaan Lidllistä kerran viikos. :D

korkeintaan se muutos tulisi et halvimmat hinnat nousisivat.

nestori2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2079
Vs: Kaupan katteet
Kyllä sitä nytkin monet eläkeläismummot ja -papat painelevat kaupasta kauppaan tarjousten perässä, siis ostavat vain ne halvat tavarat.

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Kaupan katteet
Huvittaa nämä kaupan jutut, että kilpailu on
kovaa ja on pakko myydä halvalla.

Tosiasiassa kauppahan myy niin kalliilla hinnalla
kuin vain uskaltaa.

  Jos kuluttaja ostaisi vaan halvimmat tuotteet, niin ehkä tulis muutos.
Meikä nuukana pyrkii siihen. Keppana on nyt Citimarketissa halpaa Sixpäkki 3,99 -0,60 pantti. Maidot joutuu hakemaan Lidllistä kerran viikos. :D

Halvimmalla ostaminen kaikessa ei pidemmän päälle toimi, loppuu resurssit ja ihmiset.
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

nestori2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2079
Vs: Kaupan katteet
Niin, kyllä suomen kauppaketjuja on vuosikausia vaivannut sellainen möhötauti, että on kilpaa rakennettu mitä komeampia kauppakeskuksia. Aika vaikea sellaisista palatseista on tavaraa halvalla myydä, kiinteistökulut jo ykistään ovat suuret ja sitten nämä aukioloajat, joita pitää edelleenkin pidentää, nekin viulut maksaa kuluttaja. Mielestäni ei se kulutusta paljon lisää, on sitten kauppa auki pyhisin tai ei. No pääsevät jotkut shoppailemaan, se on kuulemma joidenkin harrastus, voi prr....le.

poronpurija

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 959
Vs: Kaupan katteet
Jos Hällävälit ym. lukisivat muidenkin juttuja omiensa lisäksi niin ehkä jotain tietoa tarttuisi.
Toisaalta silloin viisastelut jäisivät tekemättä.

Olen muutamaan kertaan kertonut kaupan katteet Saksasta perustuen eräisiin tutkimuksiin.


Asiaan.

Kolme vuotta sitten maailman suurin kauppaketju WallMart USA:sta joutui lähtemään Saksasta 8 tappiovuoden jälkeen. Syynä oli Saksan pienet kaupan katteet, jopa maailman jätille.

Elintarvikekaupan kate Saksassa oli tuolloin n.9%. Samaan aikaan ne olivat Suomessa yli 20%.

appu

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 73
Vs: Kaupan katteet
Appu yritti omalta osaltaan (ihan ajatuksen kanssa) lyhentää maitotuotteiden matkaa tuottajalta kuluttajalle ja osti jonkin aikaa maitotuotteita paikallisesta meijerin kauppahallista. No, hinnat noin suurinpiirtein samat, mitkä paikallisessa S-marketissa, mikä ok, mutta palvelu oli niin p.....stä, että enpä enää kehtaa käydä. Tuotteiden hintoja ei viitsitty hyllyjen reunaan päivittää, vaikka hinnat muuttuivat useaan otteeseen, vaan todelliset hinnat selvisivät vasta kassakuitista. Ja kun muutaman kerran kassalla kysyttiin tuottajanumeroa ja kun sanoin, ettei sitä ole, alettiin katsella siihen malliin, että mitähän sinäkin täällä liikkeessä asioit. Suuresti ihmettelen! Luulisi äkkiseltään, että kannattaisi oikein näitä meijerin kauppoja hehkuttaa ja kannustaa kuluttajia ostamaan niistä suoraan ilman enempiä välikäsiä!?!