Munapakkaamojen edustajat ovat pitkin syksyä lehtien palstoilla lupailleet vuodenvaihteessa merkittäviä korotuksia tuottajahintoihin, Niille olisikin tarvetta, onhan rehukustannukset nousseet merkittävästi. Lisäksi kana-aineksen toimittajat ovat esittäneet omia laskelmiaan miten rehujen hinnan nousu nostaa kananuorikkojen hintaa.
Tammikuussa 2007 munakunta maksoi, lisineen A-luokan keskihintana 0,8 euroa / kilo. Lisäksi tuottaja sai tuotantoon sidottua kotieläin tukea, joka oli tuotettua kananmunakiloa kohti noin 0,14 euroa / kilo. Yhteensä 0,94 euroa / kilo.
Nyt ollaan eri lähteiden mukaan 141- tuki neuvotteluissa päätymässä kananmunatuotannon osalta sellaiseen lopputulokseen että tuki irrotetaan tuotannosta ilman siirtymäaikaa. Tämä tarkoittanee sitä että tietyn osan tuesta saa vaikka lopettaisi tuotannon kokonaan. Sen osan tuesta menettää joka on tulossa maksuun pelto hehtaarien kautta, mikäli tuotannon lopettaa kokonaan. Aivan lopullista tietoa kokonais-tukitasosta ei ole vielä saatavissa eikä sitä millaiset ovat osuudet tuotannosta täysin irrotetun tuen osalta ja mikä osa tulee peltojen kautta.
Kun muistetaan että tuki ei enää jatkossa ole tuotantoon sidottua vaan maksetaan historiallisen kanamäärän perusteella.
Tammikuun 2007 jälkeen yksistään rehukustannukset ovat kananmunan tuotannossa kasvaneet, noin 80 euroa rehutonnia kohti. Tuotettua munakiloa kohti nousu on 0,18 euroa. Lisäksi kananuorikoiden hinnan nousu on mitä ilmeisimmin noin 4 – 5 senttiä tuotettua kananmuna kiloa kohti. Pelkästään näiden kustannusten nousun johdosta tuottajahinnan tulisi olla 22 – 23 senttiä korkeammat kuin tammikuussa 2007. Tuottajahinnan tulisi siis olla vähintään 1,16 euroa / kilo jotta tuotannon kannattavuus ei alenisi