--Kun entisen kännykkäni näppäimistö alkoi hämärtyä silmissäni,se oli lisäksi liukas ja putosi helposti vapisevista käsistäni ja hajosi lattialle usein,päätin viimein lähteä uuden kännykän ostoon.
Haaveilin peräti kosketusnäytöstä sun muista hienouksista. mutta kun kerroin,millaista kännykkää toivoin,niin mulle tuotiin tuo kammottavanniminen doro

Kyllä mun ikäinen yleensä käyttää tällaista,vakuutti myyjä.Mun ikäinenkö.Näytinkö ikäistäni vanhemmalta,vaikka olen omasta mielestäni hyvinkin nuorekas ja voitin jopa vesijuoksukilpailunkin

Kyllä täältä kamerakin löytyy ja kaikki tarpeellinen,myyjä vakuutti.
Olin ajatellut,että laitan doron vasta sitten,kun köpöttelen rollaattorilla.

Myyjä sai kuitenkin puhuttua minut ympäri ja niin toin doron kotiin,vähän vaisuna kuitenkin.
Kun sitten laitoin asetukset ja aloin kokeilla ääniä sun muita,niin totesin että kyllä tämä vähä-älyiselle on tarkoitettu. Vain muutama tylsä soittoäänikin.
Kaiken huippuna on se,ettei siitä löydy ää-kirjainta eikä öötä.
Joudun tekstaamaan maatilalle: "en tule tanaan toihin,mua vasuttaa ja aion potkotella sangyssa koko paivan?
Kyllä tekstaaminen jää vähälle nyt.

Onko kellään muulla akronettiläisellä tätä "älytonta kännykkää.?