Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe "Kateuslistan" vaikutukset  (Luettu 7862 kertaa)

Peurajussi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3270
"Kateuslistan" vaikutukset

Onko minkälaisia havaintoja kotikulmilta? Täällä seuraavanlaisia havaintoja, joita tehty objektiivisesti tukimäärien julkistamisen jälkeen:

-Vähäosaisten keskuudessa mustamaalaaminen lisääntynyt merkittävästi
-Vuokraisännät pääosin järkyttyneitä, tyytymättömyyden kasvu
-Entiset puolitutut ei käy kylässä, eivätkä juttele sääasioita kummempia
-Kollegoihin ei pääosin mitään vaikutusta

Että tällaista pienellä paikkakunnalla. Kertoo tietysti karua kieltään siitä, kuinka keskivertoäänestäjä osoittaa täydellisen tietämättömyyden maatalousasioita kohtaan. Lopputulemana jopa paikoin kulminoituvaa v*tutusta, jonka vuoksi koko lista olisi saanut olla tulematta ennen kuin asiasta olisi politiikan keinoin osattu tehdä edes jokseenkin ymmärrettävä sille normikansalaiselle.


Huom. Kaikki kokemukset ei siis empiirisiä, vaan toistenkin kertomaa.
Someone´s  gotta be prick and tell true things aloud

Jos nainen on kaunis alasti, on hän sitä myös vaatteet päällä

Ojala

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6207
  • Edelläkävijä ajaa Variolla...
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset
Kyllähä "perussuomalaisen" vakaumuksen omaavan vuokraisännän
mietteet liittyy siihen kuinka hyvin tuo kloppi pärjää, saatikka
vasemmiston aatetta kannattavan perikunnan keskustelu  :P
Köyhän täytyy ostaa vain parasta,
siksi Fendt... ;)
(Vanha saksalainen sananlasku)
ps. Totuudenpuhujaa harvoin kiitetään ;-)

emo-heikki

  • Vieras
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset

Onko minkälaisia havaintoja kotikulmilta? Täällä seuraavanlaisia havaintoja, joita tehty objektiivisesti tukimäärien julkistamisen jälkeen:

-Vähäosaisten keskuudessa mustamaalaaminen lisääntynyt merkittävästi
-Vuokraisännät pääosin järkyttyneitä, tyytymättömyyden kasvu
-Entiset puolitutut ei käy kylässä, eivätkä juttele sääasioita kummempia
-Kollegoihin ei pääosin mitään vaikutusta

Että tällaista pienellä paikkakunnalla. Kertoo tietysti karua kieltään siitä, kuinka keskivertoäänestäjä osoittaa täydellisen tietämättömyyden maatalousasioita kohtaan. Lopputulemana jopa paikoin kulminoituvaa v*tutusta, jonka vuoksi koko lista olisi saanut olla tulematta ennen kuin asiasta olisi politiikan keinoin osattu tehdä edes jokseenkin ymmärrettävä sille normikansalaiselle.


Huom. Kaikki kokemukset ei siis empiirisiä, vaan toistenkin kertomaa.

Niin, sitä on sitten ite vissiin vähän tumpelo, kun ei näillä listoilla ole ....

Peurajussi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3270
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset
Tarkoitus oli tosiaan herättää keskustelua yleensä aiheesta, ei niinkään sitä että mitä kukin listallaolija tuumaa. Siihen ei kantaa otettukaan.  :) Kaikki tuottajathan luonnollisesti on nyt rikollisia, oli sitten nimi listassa tai ei..
Someone´s  gotta be prick and tell true things aloud

Jos nainen on kaunis alasti, on hän sitä myös vaatteet päällä

Peurajussi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3270
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset
Kommunismi ja kateus nosti Etelä-Pohjanmaallakin päätään unohduksen yöstä, kun listoja tuli julkisuuteen. Etenkin kyydistä jo aikoja sitten tipahtaneita vituttaa ja kovasti. Mutta sen on voi voi!

Kun on itse pudottu kyydistä tai edes yritetty, niin ainahan voi yrittää jollakin konstilla hankaloittaa jäljelle jääneiden elämää.. keinoja kaihtamatta.  :-\
Someone´s  gotta be prick and tell true things aloud

Jos nainen on kaunis alasti, on hän sitä myös vaatteet päällä

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12218
  • Virolaista kiitos!
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset
Onko tullut jotain uusia listoja markkinoille? Minä kattelin tuota KM:n tuhat suurinta tilaa listaa ja se oli mielenkiintoista luettavaa. Taas selvisi monen "naapurin" hehtaarit. Kai sieltä löytyy jonain päivänä omatkin tiedot. Täällä kymppitonnin nurkilla sitä vaan jo hukkuu harmaaseen massaan.

Kateudesta ei sen kummemmin ole havaintoja. Kyllä se varmaan on ongelmallista noilla jokka peltoa vuokrailee. Mutta on se toisaalta niin tapauskohtaista. Ei ole mulle ainakaan kukaan ole tullut elämän vaikeutumista tämän asian tiimoilta valittelemaan.

Menneisyydenkaipuu

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1773
  • Laudātor temporis āctī
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset
Onko tullut jotain uusia listoja markkinoille? Minä kattelin tuota KM:n tuhat suurinta tilaa listaa ja se oli mielenkiintoista luettavaa. Taas selvisi monen "naapurin" hehtaarit. Kai sieltä löytyy jonain päivänä omatkin tiedot. Täällä kymppitonnin nurkilla sitä vaan jo hukkuu harmaaseen massaan.

Kateudesta ei sen kummemmin ole havaintoja. Kyllä se varmaan on ongelmallista noilla jokka peltoa vuokrailee. Mutta on se toisaalta niin tapauskohtaista. Ei ole mulle ainakaan kukaan ole tullut elämän vaikeutumista tämän asian tiimoilta valittelemaan.


Ja mitäs monikaan hyötyy siitä tiedosta mitä kenelläkin on viljelyksessä? Sekään ei kerro toiminnasta mitään, varsinkaan talouden kantilta ajateltuna.
Poliittinen *****.

Peurajussi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3270
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset

Niin. Tukimäärien julkistamisen perusteena oli AVOIMUUDEN lisääminen. Toki en näe siinä mitään väärää (Eikä minun kohdallani ole muutenkaan merkitystä), jos näistä asioista tulee julkisia. Mutta varmaa on, että kaikkea muuta tämäkin lisäsi kuin sitä avoimuutta. Ne, jotka jotakin ymmärtävät, eivät tietenkään soita suutaan. Mutta juuri ne, jotka kauhistelevat yksittäistä tuloa tietämättä muusta taloudesta hölkäsen pöläystä, soittavat suutaan ja juuri niille on melko usein turha edes yrittää valottaa kokonaiskuvaa tilanteesta.

Toisaalta on myös niitä jotka uskovat että asiat tehdään oikein, haluavat tukea suomalaista tuotantoa (vaikka se maksaisi) vaikkeivat tilanteesta mitään ymmärtäisi. Mutta ymmärtävät kuitenkin olla huutelematta ja esittämättä kärkkäitä mielipiteitä asiasta, josta eivät tiedä.
Someone´s  gotta be prick and tell true things aloud

Jos nainen on kaunis alasti, on hän sitä myös vaatteet päällä

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12218
  • Virolaista kiitos!
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset
Ei siitä mitään hyötyä tarvitsekkaan olla. Ihminen tai ainakin monet meistä ovat uteliaita ja kiinnostuneita toisten asioista. Se on vaan kiva tietää minkälaisella manttaalilla sitä bisnestä hoidetaan. Se tuo tiettyä perspektiiviä siihen kun juttelee asioista toisen kanssa. Tulee mieleeni tapaus alkuvuodesta kun olin eräässä tilaisuudessa, jossa puheenvuoron käytti kaveri, joka alusti puheensa jotenkin näin -Meillä on pienimuotoista maanviljelystoimintaa ja varsinainen homma on tätä nykyä maansiirtourakoinnissa. No, listojen mukaan kaverilla on yli 200ha viljelyksessä. Varsin pienimuotoista viljelyä...

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52004
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset
No jos nyt aloittaja tarkottaa sitä sammakon linkittämää listaa, niin makeat naurut tulee kun katsoo niitä tukia joita 600e-vuokrakerho saa. Ja sitten ne "ahdingossa" olevat lihatilat.... :o ;D :D :) juurikin näin. Tuon listan perusteella paras "harrastus" on luomutissinkoitto ::)
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset
No jos nyt aloittaja tarkottaa sitä sammakon linkittämää listaa, niin makeat naurut tulee kun katsoo niitä tukia joita 600e-vuokrakerho saa. Ja sitten ne "ahdingossa" olevat lihatilat.... :o ;D :D :) juurikin näin. Tuon listan perusteella paras "harrastus" on luomutissinkoitto ::)

mites ois silikoni  tissien koitto ;D
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52004
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset
No jos nyt aloittaja tarkottaa sitä sammakon linkittämää listaa, niin makeat naurut tulee kun katsoo niitä tukia joita 600e-vuokrakerho saa. Ja sitten ne "ahdingossa" olevat lihatilat.... :o ;D :D :) juurikin näin. Tuon listan perusteella paras "harrastus" on luomutissinkoitto ::)

mites ois silikoni  tissien koitto ;D
Ei passaa rutistaa liikaa, tulee suolaliuokset ulos... ;D
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

articla

  • Vieras
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset
Olipa hyvä että näytti puuttuvan liki puolet koko tukipotista omalla kohalla.
Saattasi (sosiaali)temokraattiset työtoverit ruveta vinnoilemmaan mikäli koko tottuuvven näkisivätten.
Muuten ei mittään vaikutusta vaikka suuria summia näky olevanki. Hyvä vaenen jotta etes osa Eu-jäsenmaksuista saahaan takasi, joista kauppijjaat vie jellonen osan markkinatallouvven ylläpittoon. Siittä suattaapi koitua hyötyä laajemminki kun ainuastaan yksittäiselle muajussille. Tätähä ei varmaannii tajua monikaan maatallouvven ulukopuolinen henkilö. Aattelevat vaenen katteellisena jotta jopaha on rikas äijä tuoki joka nuin palijo saapi.

Viimeksi muokattu: 01.10.08 - klo:17:29 kirjoittanut articla

Peurajussi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3270
Vs: "Kateuslistan" vaikutukset
Olipa hyvä että näytti puuttuvan liki puolet koko tukipotista omalla kohalla.
Saattasi (sosiaali)temokraattiset työtoverit ruveta vinnoilemmaan mikäli koko tottuuvven näkisivätten.
Muuten ei mittään vaikutusta vaikka suuria summia näky olevanki. Hyvä vaenen jotta etes osa Eu-jäsenmaksuista saahaan takasi, joista kauppijjaat vie jellonen osan markkinatallouvven ylläpittoon. Siittä suattaapi koitua hyötyä laajemminki kun ainuastaan yksittäiselle muajussille. Tätähä ei varmaannii tajua monikaan maatallouvven ulukopuolinen henkilö. Aattelevat vaenen katteellisena jotta jopaha on rikas äijä tuoki joka nuin palijo saapi.

Joo, keskivertotyöläinen ei usein osaa laskea, mitä on 1+1. Se aattelee että kaikki on tuloa, miinusmerkkinenkin..  :P
Someone´s  gotta be prick and tell true things aloud

Jos nainen on kaunis alasti, on hän sitä myös vaatteet päällä