Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Siis kuka elättää ketä  (Luettu 3714 kertaa)

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 24057
Siis kuka elättää ketä
Eilinen maastulli.
Itkettiin poroihin kohdistuvia petoeläintuhoja.

Ymmärsinköhän oikein.
Lihan hinta noussut kahdeksaan euroon alveineen, lihakadon myötä.

Ja valtio joutunut korvaamaan petotuhoista 7,3 miljoonaa euroa.
Samassa artikkelissa arvellaan tuhojen seurauksena hävinneen 400 000 kg lihaa.

Valtio siis ostanut lihat 18,25 €/ kilo
ja korvauksethan aina vielä ilman alvia.

Tai 1420€ kappale, ilman alvia.
Toisten mailla tapahtuvasta tuotannosta.
Mitähän tuollainen ropo oikein painaa.

Onkohan kyseessä tuhoihin piilotettu piilotuki.

Turha tällä taksoituksella luulla, vaikka jokainen peto olisi tapettu, etteikö ahma poroja söisi. Ja lisäksi voisi olettaa, luonnolliseen luonnon kiertokulkuun kuuluvana, useimmin se tokan heikoin lenkki jää pedon saaliiksi. Se jonka rahallinen jalostusarvo olisi heikoin

Eihän viljamiehellekkään kadon iskiessä menetystä lasketa leivotun pullan hinnalla.

Taitaisi liikeneministeri vehviläisellä olla ansiokkaampaa tonkimista.

Viimeksi muokattu: 15.10.13 - klo:06:25 kirjoittanut Eemeli

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Siis kuka elättää ketä
Eilinen maastulli.
Itkettiin poroihin kohdistuvia petoeläintuhoja.

Ymmärsinköhän oikein.
Lihan hinta noussut kahdeksaan euroon alveineen, lihakadon myötä.

Ja valtio joutunut korvaamaan petotuhoista 7,3 miljoonaa euroa.
Samassa artikkelissa arvellaan tuhojen seurauksena hävinneen 400 000 kg lihaa.

Valtio siis ostanut lihat 18,25 €/ kilo
ja korvauksethan aina vielä ilman alvia.

Tai 1420€ kappale, ilman alvia.
Toisten mailla tapahtuvasta tuotannosta.
Mitähän tuollainen ropo oikein painaa.

Onkohan kyseessä tuhoihin piilotettu piilotuki.

Turha tällä taksoituksella luulla, vaikka jokainen peto olisi tapettu, etteikö ahma poroja söisi. Ja lisäksi voisi olettaa, luonnolliseen luonnon kiertokulkuun kuuluvana, useimmin se tokan heikoin lenkki jää pedon saaliiksi. Se jonka rahallinen jalostusarvo olisi heikoin

Eihän viljamiehellekkään kadon iskiessä menetystä lasketa leivotun pullan hinnalla.

Taitaisi liikeneministeri vehviläisellä olla ansiokkaampaa tonkimista.

Taitaa KYLLÖNEN olla liikenneministerinä. ::)
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Köntys

  • Vieras
Vs: Siis kuka elättää ketä
Eilinen maastulli.
Itkettiin poroihin kohdistuvia petoeläintuhoja.

Ymmärsinköhän oikein.
Lihan hinta noussut kahdeksaan euroon alveineen, lihakadon myötä.

Ja valtio joutunut korvaamaan petotuhoista 7,3 miljoonaa euroa.
Samassa artikkelissa arvellaan tuhojen seurauksena hävinneen 400 000 kg lihaa.

Valtio siis ostanut lihat 18,25 €/ kilo
ja korvauksethan aina vielä ilman alvia.

Tai 1420€ kappale, ilman alvia.
Toisten mailla tapahtuvasta tuotannosta.
Mitähän tuollainen ropo oikein painaa.

Onkohan kyseessä tuhoihin piilotettu piilotuki.

Turha tällä taksoituksella luulla, vaikka jokainen peto olisi tapettu, etteikö ahma poroja söisi. Ja lisäksi voisi olettaa, luonnolliseen luonnon kiertokulkuun kuuluvana, useimmin se tokan heikoin lenkki jää pedon saaliiksi. Se jonka rahallinen jalostusarvo olisi heikoin

Eihän viljamiehellekkään kadon iskiessä menetystä lasketa leivotun pullan hinnalla.

Taitaisi liikeneministeri vehviläisellä olla ansiokkaampaa tonkimista.

Taitaa KYLLÖNEN olla liikenneministerinä. ::)

Toihan on tieteskin kepun vika ja KYLLÖNEN ei oo kepu  8)

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 24057
Vs: Siis kuka elättää ketä
Tällä kyllösellä hirveä pätemisen tarve ja halu tapetille pääsemiseen, jos jonkilaisella asialla.
Vertaa s-l anttilaan.

Kesätuulia

  • Vieras
Vs: Siis kuka elättää ketä
Tällä kyllösellä hirveä pätemisen tarve ja halu tapetille pääsemiseen, jos jonkilaisella asialla.


Ensimmäistä kertaa eemelin kanssa osittain samaa mieltä. Kyllösestä huokuu, että ns. tavallinen Taava on päässyt vallan makuun ja -syrjään kiinni.

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Siis kuka elättää ketä
Poroista saa korvauksen vasta jos löytää raadon. Vasanraatoja ei yleensä löydä.
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: Siis kuka elättää ketä
Ruotsissa on parempi systeemi, raatoja ei haeta vaan esim. kotkien aiheuttamat menetykset korvataan sen mukaan, paljonko kyseisen paliskunnan alueella on kotkan pesiä, paliskunta sitten itse jakaa sen korvauksen jäsentensä kesken, kuten itse haluaa  :o :o

Se vaatii tietenkin sellaset toimijat, jotka kykenee tekemään keskenään yhteistyötä, ei varmaan onnistu Veetin kulmilla  ;D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28427
  • vastustan
Vs: Siis kuka elättää ketä
Eilinen maastulli.
Itkettiin poroihin kohdistuvia petoeläintuhoja.

Ymmärsinköhän oikein.
Lihan hinta noussut kahdeksaan euroon alveineen, lihakadon myötä.

Ja valtio joutunut korvaamaan petotuhoista 7,3 miljoonaa euroa.
Samassa artikkelissa arvellaan tuhojen seurauksena hävinneen 400 000 kg lihaa.

Valtio siis ostanut lihat 18,25 €/ kilo
ja korvauksethan aina vielä ilman alvia.

Tai 1420€ kappale, ilman alvia.
Toisten mailla tapahtuvasta tuotannosta.
Mitähän tuollainen ropo oikein painaa.

Onkohan kyseessä tuhoihin piilotettu piilotuki.

Turha tällä taksoituksella luulla, vaikka jokainen peto olisi tapettu, etteikö ahma poroja söisi. Ja lisäksi voisi olettaa, luonnolliseen luonnon kiertokulkuun kuuluvana, useimmin se tokan heikoin lenkki jää pedon saaliiksi. Se jonka rahallinen jalostusarvo olisi heikoin

Eihän viljamiehellekkään kadon iskiessä menetystä lasketa leivotun pullan hinnalla.

Taitaisi liikeneministeri vehviläisellä olla ansiokkaampaa tonkimista.
paljonko eemeli sai vakuutusyhtiöltä savunaudasta per kilo ;) ;D 8) ::)
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9257
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Siis kuka elättää ketä
Eilinen maastulli.
Itkettiin poroihin kohdistuvia petoeläintuhoja.

Ymmärsinköhän oikein.
Lihan hinta noussut kahdeksaan euroon alveineen, lihakadon myötä.

Ja valtio joutunut korvaamaan petotuhoista 7,3 miljoonaa euroa.
Samassa artikkelissa arvellaan tuhojen seurauksena hävinneen 400 000 kg lihaa.

Valtio siis ostanut lihat 18,25 €/ kilo
ja korvauksethan aina vielä ilman alvia.

Tai 1420€ kappale, ilman alvia.
Toisten mailla tapahtuvasta tuotannosta.
Mitähän tuollainen ropo oikein painaa.

Onkohan kyseessä tuhoihin piilotettu piilotuki.

Turha tällä taksoituksella luulla, vaikka jokainen peto olisi tapettu, etteikö ahma poroja söisi. Ja lisäksi voisi olettaa, luonnolliseen luonnon kiertokulkuun kuuluvana, useimmin se tokan heikoin lenkki jää pedon saaliiksi. Se jonka rahallinen jalostusarvo olisi heikoin

Eihän viljamiehellekkään kadon iskiessä menetystä lasketa leivotun pullan hinnalla.

Taitaisi liikeneministeri vehviläisellä olla ansiokkaampaa tonkimista.

oho, eemelillä on joskus asijaaki... totta on että poromiehet tekkee parraan tilin liikenteessä ja petovahinkoissa
Elämä on parasta kometiijjaa

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9257
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Siis kuka elättää ketä
selevitäppä eemeli palajoko se poromies saa kolariporosta
Elämä on parasta kometiijjaa

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Siis kuka elättää ketä
selevitäppä eemeli palajoko se poromies saa kolariporosta
Täällä Heinolle lukuja, syytekohta 3. - Vaatimet arvokkaimpia, menetysarvo sekä tuottoarvo päälle.

http://www.oikeus.fi/tulostus/44099.htm
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: Siis kuka elättää ketä
selevitäppä eemeli palajoko se poromies saa kolariporosta
Vuosina 2005-11 kuoli poronhoitoalueen teillä yli 28 200 poroa, keskimäärin 4 000 poroa/vuosi. Ajoneuvovaurioista aiheutuu korjauskuluja vuosittain lähes 12 milj. €, paliskuntien porokorvaukset ovat noin 2 milj. € ja poronlihaa menetetään yli 100 000 kg.

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 24057
Vs: Siis kuka elättää ketä
Eli noin parikymppiä kilo.
Aikapaljon maksellaan odotusarvosta

yleisön pyynnöstä

  • Vieras
Vs: Siis kuka elättää ketä
Eli noin parikymppiä kilo.
Aikapaljon maksellaan odotusarvosta

Sullakaan ei sitten kovin metroseksuaalista toi elämä ole kun porojen hintojakin kyttäät. Kai sulla on eteeriset muistiinpanot asioista?

JösseJänis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2681
Vs: Siis kuka elättää ketä
Eilinen maastulli.
Itkettiin poroihin kohdistuvia petoeläintuhoja.

Ymmärsinköhän oikein.
Lihan hinta noussut kahdeksaan euroon alveineen, lihakadon myötä.

Ja valtio joutunut korvaamaan petotuhoista 7,3 miljoonaa euroa.
Samassa artikkelissa arvellaan tuhojen seurauksena hävinneen 400 000 kg lihaa.

Valtio siis ostanut lihat 18,25 €/ kilo... :-X


Mistä päättelet, että korvausperusteena on teurasarvo?

Harva tila suostuu myymään parhaassa iskussaan olevaa lypsylehmää, emolehmää tai siitossonnia kilohinnalla.

Porotalouden idea on, että siinä eletään poropääoman tuotolla. Vuosittain teurastetaan nuoria eläimiä sen verran, kun lauman määrä on uusien vasojen myötä kasvanut. Parhaassa lisääntymisiässä olevan vaatimen menetys liikenteessä tai petovahingoissa merkitsee useita syntymättömiä vasoja.

Toki itsekin joskus olen kummastellut porotalouden ahdinkoa, kun ainoa tuotantorakennus on aitaus, pääosa rehusta tulee (toisten) metsistä ja lihan kilohinta pieksee arvokkaimmankin pihvilihan mennen - tullen.

Tiedostan kuitenkin sen, että yleensä muiden työt tuntuvat aina helpommilta ja niistä saatava korvaus suuremmalta kuin mikä on tilanne omissa hommissa. Duunarin mielestä kaikki maajussit tienaavat liikaa; karjankasvattajien mielestä viljanviljelijällä on kohtuuton tuntipalkka; viljanviljelijä ihmettelee poromiehen tuloja ja olemattomia kustannuksia; poromies kiroilee johtajia ja helsinginherroja, joilla on iso palkka ja helpot hommat ilman vastuuta; johtajien mielestä duunarit vain laiskottelevat ja nostavat isoa palkkaa, mikä vie firman konkurssiin...

Jospa kaikki olisivat yhtä ahkeria ja vähään tyytyväisiä kuin minä... ;D