Kuolee niitä ihmisiä koirankin raateluihin vuosittain, täälläpäin oli tapaus missä semmonen kaksi vuotias lapsi joutui koiran tappamaksi, koira oli kiinni ja kytkettynä kuten kuulukin ja ymmärtätön lapsi oli menny sen luokse, kukaan ei oikein tiedä mitä oli tapahtunut kun ei ollut silminnäkijöitä, mutta siinä koiran vieressä se raadeltu lapsi oli kuolleena maannut, kun äiti meni sitä hakemaan, varttitunnissa oli koko prosessi ollu ohi 
Näin on. Vaikka useimmat meistä kuolevat joskus, yhteiskunnassa on nollatoleranssi tietynlaisia kuolemia kohtaan. Esimerkiksi liikenteessä hyväksytään tietty taso, jolle liikennekuolemien pitää asettua. Jos taso ylittyy, aletaan vaatia alempia nopeuksia ja kuljettajalle kypärää. Jos taso alittuu, tasoa vähitellen lasketaan, mutta hitaasti. Suurin osa suomalaisista ei vaadi kuitenkaan autoilun ja polkupyörien kieltämistä. Myös maataloustyössä sattuvia onnettomuuksia siedetään. Sen sijaan tahalliset tapot ja murhat ovat tuomittavia. Lemmikki-eläinten aiheuttamia kuolemia ei saisi olla yhtäkään, mutta jos sellainen ilmenee, vaaditaan lopettamaan vain se kyseinen koira / muu lemmikki. Sen sijaan, jos peto tappaa koiran / lehmän / ihmisen, valmiutta hyökätä koko populaatiota vastaan löytyy ihan eri tavalla.
Syynä voi toki olla se, että autoista ja ehkä koiristakin on jotain hyötyä arjessa, joten hinta ollaan valmiit maksamaan. Sudesta ei ole iloa kuin susiturkkina, niin sen ei sallita tehdä mitään pahaa. Loogista - ainakin tavallaan.
Mutta voi tässä olla muutakin. Onko yksi kuolema hienompi toista? On. Puhutaanhan, että ihmisillä pitäisi olla oikeus lähteä arvokkaasti. Arvokas lähtö ei ole hidasta hiipumista, vaan se on sitä, että sanoo jotain kuolematonta ja sen perään nielaisee kuin Sokrates myrkkymaljan.
Kun saa luodista taistelussa isänmaan puolesta tai vaikkapa rikollisliigaa vastaa, ei ole lähtö vain arvokas, vaan suorastaan sankarillinen. Sankarillista on myös syöksyä palavaan taloon pelastamaan lasta, koiraa tai kanarialintua ja jäädä sortuvan rakenteen alle. Vähemmän sankarillista on sammua sänkyyn rööki suupielessä ja palaa talonsa mukana.
No miten tämä liittyy susiin? Eipä juuri mitenkään, mutta ehkä eläimen tappamaksi joutuminen on vähemmän hienoa ja siksi sitä ei voi sietää. Ja ehkä eläimilläkin on eroa. Onhan se nyt hienompaa joutua tiikerin saaliiksi kuin päätyä aivottoman matelijan nielemäksi. Haikaloissakin ärsyttää eniten ajatus siitä, että tuollainen elävä muinaisjäänne saattaa katsoa oikeudekseen syödä neurokirurgin.
Siksikö kyykäärme ei ole rauhoitettu, mutta susi on?
