Täytyy tunnustaa, ellette ole jo huomanneet, että päässäni viiraa. Mutta onneksi sillai harmittomasti.
Mietin, mistä ihmeestä viiraaminen sai alkunsa ?
Pohdittuani asiaa tulin johtopäätökseen, että viiraaminen sai alkunsa kuulotestistä :
Elettiin 1970-luvun alkupuolta, kun äiti ilmoitti minut Keikyän peräkylän ala-asteelle.
Muistan elävästi lapsuuteni pimeät talviaamut, jolloin oli pakko repiä itsensä väkivalloin irti unen lämpimästä kohdusta ulos pakkaseen; yksinäinen hiihtoretki nietosten keskellä kirkkaan tähtitaivaan alla kohti punaista koulurakennusta.
Eräänä helmikuisena aamuna minut määrättiin kovakorvaisuuden takia kuulotestiin. Minut ohjattiin pieneen huoneeseen, puusuksivaraston sakean tervanhajun halki. Yksinäisen lampun loisteessa kakkulapäinen keski-ikäinen terveyssisar, jolla oli mahtavat maitohinkkitissit, asetti suuret kuulokkeet päähäni ja alkoi väännellä laitteensa namikoita, jolloin aloin kuulla vuorotellen oikeasta ja vasemmasta korvastani kimeitä ja matalia ääniä, jotka tuntuivat tulevan jostakin kaukaisuudesta, ja lopulta katosivat liki olemattomiin. Minun piti käsilläni osoittaa, kummasta korvasta äänet kulloinkin kuuluivat. Maalaispoikana jouduin tietenkin pakokauhun valtaan. Luulin äänien tulevan suoraan jostakin avaruudesta, jota aamuisella koulumatkalla olin katsellut.
Äidin kertoman mukaan minut kuljetettiin paareilla kunnan terveysasemalle. Siellä olin tullut vähitellen tajuihini.
Vaikka tapahtuneesta on kulunut jo nelisenkymmentä vuotta, olen jokseenkin varma, että niistä kuulokoeäänistä pääni viiraaminen alkoi.
Onkohan aiheellista pyytää jonkinlainen korvaus pysyvästä haitasta ?
