http://www.hs.fi/sunnuntai/a1377923293937?jako=598742f768136fb1e35b9988bf746472&ref=og-url
Kiitos siitä kuuluu Esko Aholle!
"Esimerkiksi Holkerin hallitusta arvosteltiin siitä, että se oli suorastaan lietsomassa talouskuplaa tuhlailevalla politiikallaan eikä nähnyt rahamarkkinoiden vapauttamisen seurauksia. Suuren laman aikana toimineelle, ankarasti leikanneelle Ahon hallitukselle politiikan tarkkailijat antavat puolestaan jo ihan tyydyttävän arvosanan. Aiemmin porvarihallitusta on arvosteltu jyrkästi siitä, että se antoi työttömyyden kasvaa lähes hätätilan partaalle.
"Aika on aiheesta kirkastanut Ahon hallituksen kilpeä!" Turun yliopiston professori Timo Soikkanen kirjoittaa perusteluissaan. Hän itse antoi Ahon hallitukselle arvosanaksi peräti 9–.
"Ahon hallituksen tehtävä oli epäkiitollinen, se joutui paikkaamaan edellisten hallitusten virhearviointeja", Hufvudstadsbladetin pääkirjoitustoimittaja Yrsa Grüne muistuttaa ja antaa arvosanaksi 8.
Ahon porvarihallituksen aikana tehtiin menoleikkausten lisäksi suuria uudistuksia verotukseen. "Kannuksen Kennedy" kerää kiitosta myös siitä, että vei Suomen EU-jäseneksi, vaikka omassa puolueessa ratkaisu teki kipeää.
Viestintään ja talouspolitiikkaan erikoistuneen tutkija Anu Kantolan mukaan Ahon hallituksella oli kauaskantoisia seurauksia: "Valtiovarainministeriön johdolla laadittiin pitkän aikavälin strategia, jonka tavoitteena oli julkisen sektorin menokuri ja leikkaukset ja toisaalta vientiyritysten tukeminen. Myös hyvinvointipalveluiden siirtäminen kunnille oli merkittävä päätös. Se hajautti hyvinvointivaltion satoihin kuntiin, ja samalla katosi kokonaiskuva hyvinvointivaltion tilasta."
Politiikan seurauksista on yhä monenlaisia mielipiteitä, mutta ainakin Ahon hallitus teki suuria päätöksiä, monesti selkä seinää vasten. Se petasi tietä myös Lipposen kausien talouskasvulle."