Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe MTK:n hintakriisikokous  (Luettu 2338 kertaa)

Talojussi

  • Vieras
MTK:n hintakriisikokous
MTK järjestää lokakuun alussa kriisikokouksen kustannusten noususta.

Muistaakohan "etujärjestö" vielä sen, mikä taho esti maataloutemme siirtämisen alempaan "teollisuuden" energiaveroluokkaan v. 1996, kun silloinen valtiovaraiministeri Sauli Niinistö sitä mahdollisuutta tarjosi? ...tuo taho oli MTK !!!!!

Siitä lahtien olemme maksaneet tarpeettomasti "edunvalvonnan" seurauksena hirvittävät määrät turhaa veroa. Jotain TUPO-energiapalautuksia on viime vuosina erikseen anottuna ja pitkään odotettuna palautettu.

Tuon v. 1996  tempauksensa vastikkeeksi   vaati Simonkatu uutta ha-tukea C-alueelle, ja myös sai sen.

Ja   Правда laittoi tuonkin "edunvalvontajärjestön" tempauksen silloisen Lipposen hallituksen syyksi, "perälauta vuotaa".

Правдаssa oli myös kokoaukeama "mielipidekirjoituksia" silloista maatalousministerä Hemilää vastaan, suurin osa kirjoituksista oli toimituksen itsensä kyhäilemiä.

Tj kaivaa vielä esiin kunhan ehtii  v. 1996 "etujärjestön" johtokunnan jäsenten nimet, saunan taakse joutaisivat.

Viimeksi muokattu: 08.09.08 - klo:08:11 kirjoittanut Talojussi

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067
Vs: MTK:n hintakriisikokous
Kahteleppa samalla se kakolaasten vilijelijöeltä tekemä 750 000 000mk puhallus / vuosi, samalla esille ;D

Kun kerta tuntuu olevan virtaa kinttaessa.
Vae onko tementija valikoevaa laatua. ???
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

Valtion rahatiolanne oli p...llään tuho-Ahon hallituksen jäljiltä, kaikilta leikattiin. Tuota summaa ei leikattu kokonaan valtiontalouden tilanteen parannuttua.

Aho olisi v. 1995 hallitusneuvotteluissa suostunut huomattavasti suurempiin leikkauksiin, jos olisi päässyt mukaan Lipposen hallitukseen.

Aho Nokian palkkalistoille, kurssi romahti.

Sepedeus

  Näin se menee. Eihän muuten Esko olis Tuho-Aho :D

Pankolta alas mars!
Ja kaopasta ostaan uusija nokijan osakkeita, esko on laskenu niijen hinnan teijän maksukyvylle passeliksi ;D
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

minä-itte

  • Vieras
Vs: MTK:n hintakriisikokous
Kahteleppa samalla se kakolaasten vilijelijöeltä tekemä 750 000 000mk puhallus / vuosi, samalla esille ;D

Kun kerta tuntuu olevan virtaa kinttaessa.
Vae onko tementija valikoevaa laatua. ???

Aho Nokian palkkalistoille, kurssi romahti.

Mitä se Talojussi kirjoittikaan kaksi ja puoli vuotta sitten Ahosta

minä-itte

  • Vieras
Vs: MTK:n hintakriisikokous
Kahteleppa samalla se kakolaasten vilijelijöeltä tekemä 750 000 000mk puhallus / vuosi, samalla esille ;D

Kun kerta tuntuu olevan virtaa kinttaessa.
Vae onko tementija valikoevaa laatua. ???

Valtion rahatiolanne oli p...llään tuho-Ahon hallituksen jäljiltä, kaikilta leikattiin. Tuota summaa ei leikattu kokonaan valtiontalouden tilanteen parannuttua.

Aho olisi v. 1995 hallitusneuvotteluissa suostunut huomattavasti suurempiin leikkauksiin, jos olisi päässyt mukaan Lipposen hallitukseen.

Aho Nokian palkkalistoille, kurssi romahti.

  Näin se menee. Eihän muuten Esko olis Tuho-Aho :D

...ja mitä kirjoittikaan Sepe?

sorkkis

  • Vieras
Vs: MTK:n hintakriisikokous
Nokian ongelmat ovat enempi muualla kuin Salossa , on siellä sellainen kööri ettei siellä oikein yksmies pysty kaikkee tuhoomaan .

Menkääs viljaviljeliät neuvoon miten älypuhelimet saisivat paremmin toimiin .  :D

koponen

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1379
  • Herrasmies kiireestä kantapäähän
Vs: MTK:n hintakriisikokous
Mitä se Talojussi kirjoittikaan kaksi ja puoli vuotta sitten Ahosta

Täsmälleen samaa kun vesilahden vihtori nyt kirjoittaa eli tyhjää PASKAA, voisko jo ylläpito puuttua ja heittää tämän paskajauhajan pihalle, edes 10 v eteenpäin?

Kylmä kahvi kaunistaa, mutta maha ei kestä sitä määrää minkä naama vaatisi.

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: MTK:n hintakriisikokous
Eskoko se ne paska puhelimet suunnittelee ? Empä tiennyt tuota.

nänninnyplääjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2954
Vs: MTK:n hintakriisikokous
MTK järjestää lokakuun alussa kriisikokouksen kustannusten noususta.

Muistaakohan "etujärjestö" vielä sen, mikä taho esti maataloutemme siirtämisen alempaan "teollisuuden" energiaveroluokkaan v. 1996, kun silloinen valtiovaraiministeri Sauli Niinistö sitä mahdollisuutta tarjosi? ...tuo taho oli MTK !!!!!

Siitä lahtien olemme maksaneet tarpeettomasti "edunvalvonnan" seurauksena hirvittävät määrät turhaa veroa. Jotain TUPO-energiapalautuksia on viime vuosina erikseen anottuna ja pitkään odotettuna palautettu.

Tuon v. 1996  tempauksensa vastikkeeksi   vaati Simonkatu uutta ha-tukea C-alueelle, ja myös sai sen.

Ja   Правда laittoi tuonkin "edunvalvontajärjestön" tempauksen silloisen Lipposen hallituksen syyksi, "perälauta vuotaa".

Правдаssa oli myös kokoaukeama "mielipidekirjoituksia" silloista maatalousministerä Hemilää vastaan, suurin osa kirjoituksista oli toimituksen itsensä kyhäilemiä.

Tj kaivaa vielä esiin kunhan ehtii  v. 1996 "etujärjestön" johtokunnan jäsenten nimet, saunan taakse joutaisivat.

noillakaan energiaveron palautuksilla ei oo paskankaan merkitystä, jos jostaki leikataan niin tuosta. ei vaan taida olla kovin kummonen summa, mutta silti.
Schnaps im Kopf, du holde Braut
Steck Bratwurst in dein Sauerkraut

minä-itte

  • Vieras
Vs: MTK:n hintakriisikokous
Eskoko se ne paska puhelimet suunnittelee ? Empä tiennyt tuota.

Nokian hallitus päättää, mitä Noikia suunnittelee...tuho-Aho yhtenä hallituksen jäsenenä.

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22239
Vs: MTK:n hintakriisikokous
On tämä kepuluusereiden logiikka erikoista ja kummallista.

Sasin on väitetty moneen kertaan ostaneen ilmaa Saksasta, mutta aholla, vaikkakin istuu hallituksessa ja pöydässä, missä strategiset päätökset tehdään eli selvästi lähempänä pöytää missä asioista päätettiin, suorastaan ytimessä. Ei olekkaan asian kanssa mitään tekemistä.

Joko joku on tietoinen onko aholla ylipäätään jotakin tekemistä tai virkaa Nokiassa. Sitä minäkin, nauttii vain palkkioviran tuomista hedelmistä, vailla minkäänlaista vastuuta.

kepupellen palkkiovirka. Saadessaan kepusta kenkää, siirrettiin sivuraiteille, siten jottei menettäisi kasvojaan. Ja onhan Nokialla aina varaa yhteen tyhjänpäiväisyyden palkanmaksuun.

Viimeksi muokattu: 12.02.11 - klo:07:06 kirjoittanut Eemeli