Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Raimo Ilaskivi vaatii hätätilahallitusta  (Luettu 5613 kertaa)

cappi

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 313
Raimo Ilaskivi vaatii hätätilahallitusta

Perjantai 9.8.2013 klo 22.22 (päivitetty klo 22.25)

Konkaripoliitikko Raimo Ilaskivi kuvailee hallituksen talouspolitiikkaa "rammaksi ankaksi". - Pääministeri vetoaa siihen, että hallitusohjelmaa pitäisi noudattaa. Valtiovarainministeri toteaa, että tulimme tehneeksi vaalilupauksen siitä ja tästä. Lupaukset ovat muodostuneet hallitukselle kahleiksi, Ilaskivi sanoo.

Entinen kokoomuksen kansanedustaja kuvailee nykyistä talouspolitiikkaa "rammaksi ankaksi". Hän toteaa, että on vain ajan kysymys, koska Suomen kolmen A:n luottoluokitus häviää.

85-vuotias Ilaskivi ei pidä mahdottomana sitäkään, että nykyisellä velkaantumisen tahdilla Suomen talous syöksyy Kreikan, Portugalin ja Italian tavoin peruuttamattomasti alamäkeen.

"Kataisen käsissä"

Pääministeri Jyrki Katainen on hänen mukaansa nyt polttopisteessä. Hän penää, että Suomen kannalta ainoa järkevä ratkaisu olisi, että pääministeri pyytäisi hallituksensa eroa.

Ilaskivi perustelee mielipidettään nykyhallituksen aikaansaamattomuudella.

- Kaksi vuotta on keskusteltu, eikä mitään edistystä ole tapahtunut. Jos hallitus ei saa mitään aikaan, se pitää korvata toisella. On Kataisen käsissä, että eduskunta voidaan hajottaa ja panna uudet eduskuntavaalit toimeen.

Ilaskivi ei lähde arvailemaan, nöyrtyisikö Katainen tällaisiin toimenpiteisiin. Hän moittii eduskunnan hajotusoikeuden viemistä presidentiltä virheeksi.

- Kataisen pitää itse harkita, haluaako hän jättää nimensä hallitukseen, joka on vienyt Suomen tähän hirvittävän vaikeaan ja entistäkin ratkaisemattomampaan tilanteeseen, vai koittaako hän olla tässä suhteessa valtion mies ja antaa tilaa niille ratkaisuille, jotka vievät Suomea eteenpäin. On myös tunnustettava, että eduskunnan hajotusoikeuden vieminen presidentiltä oli virheratkaisu.

Presidentille rooli

Ilaskiven mielestä eronneen hallituksen tilalle pitäisi muodostaa hätätilahallitus ennen uusia vaaleja. Hätätilahallitusta kootessa hän kuuntelisi erityisesti presidentti Sauli Niinistön mielipidettä.

Konkaripoliitikko kokoaisi hätätilahallituksen asiantuntijoista virkaikään tai vaalipiirien edustavuuteen katsomatta. Osa hätätilahallituksen edustajista olisi "noin viisikymppisiä kokeneita poliitikkoja, toinen osa yritysjohtajia".

- Nykysysteemi johtaa siihen, että valtiovarainministeriksi valitaan luokanopettaja vain sillä perusteella, että hän on puolueensa puheenjohtaja. Kyseessä on kuitenkin tärkein talouspoliittinen virka, joka Suomessa on.

Ilaskivi ehdottaa pääministerin ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen tueksi taloudellista neuvonantajaa Yhdysvaltain malliin.

- Tätä olisi syytä harkita. Yhdysvalloissa on ollut tässä virassa perinteisesti professoreita, keskuspankin entisiä pääjohtajia ja muita, joilla on riittävää tietoa ja taitoa, Ilaskivi sanoo.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013080917352330_uu.shtml

Opelmies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15580
Vs: Raimo Ilaskivi vaatii hätätilahallitusta
No on kova hätä, jos tähän aikaan perjantai-iltana tarttis uutta hallitusta... :o
It ain't over till the fat lady sings

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078

No kai siellä valtionvarainministeriössä on joku taloustaitoinen, ihan palkattunakin, tuskin siihen nyt uutta poliittista virkaa tarvitaan  :o
Onhan Liikanenkin Suomen pankin johtaja, vaikka kai taustansa puolesta kuuluisi ihan muihin hommiin  :o
Kyllä ne on ammattimiehet talon sisällä, jotka sille aamulla selittää, mitä missäkin foorumissa sanot  8)
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: Raimo Ilaskivi vaatii hätätilahallitusta
No on kova hätä, jos tähän aikaan perjantai-iltana tarttis uutta hallitusta... :o

Paljon tärkeämpää  tuo keskustelu  on kuin  se  joka  täällä  on  jatkunut jo
melkein  5  tuntia  loimaalaisten  näppylänaamaisten  ajatuksenjuoksulla
alapäästä,,,,,viinasta,,,,,menneisyyden  johtajista  ja  toisten  nimmarien
solvaamisella,,,,,,joten on  ylivilkkauslääkkeiden  aika  siellä loimaan suunnalla  8)

Ketäs täällä ny on solvattu? Jos me täällä toisillemme *****lemme, niin turha sun on siitä mieltäsi pahoittaa!
It ain't over till the fat lady sings

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: Raimo Ilaskivi vaatii hätätilahallitusta
No on kova hätä, jos tähän aikaan perjantai-iltana tarttis uutta hallitusta... :o

Paljon tärkeämpää  tuo keskustelu  on kuin  se  joka  täällä  on  jatkunut jo
melkein  5  tuntia  loimaalaisten  näppylänaamaisten  ajatuksenjuoksulla
alapäästä,,,,,viinasta,,,,,menneisyyden  johtajista  ja  toisten  nimmarien
solvaamisella,,,,,,joten on  ylivilkkauslääkkeiden  aika  siellä loimaan suunnalla  8)

Väritä se värikirjan sivu loppuun ja mee nukkumaan  :o
Hyvää yötä  8)
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: Raimo Ilaskivi vaatii hätätilahallitusta
No on kova hätä, jos tähän aikaan perjantai-iltana tarttis uutta hallitusta... :o

Paljon tärkeämpää  tuo keskustelu  on kuin  se  joka  täällä  on  jatkunut jo
melkein  5  tuntia  loimaalaisten  näppylänaamaisten  ajatuksenjuoksulla
alapäästä,,,,,viinasta,,,,,menneisyyden  johtajista  ja  toisten  nimmarien
solvaamisella,,,,,,joten on  ylivilkkauslääkkeiden  aika  siellä loimaan suunnalla  8)

Ketäs täällä ny on solvattu? Jos me täällä toisillemme *****lemme, niin turha sun on siitä mieltäsi pahoittaa!

kun  te  toisianne noin  muistatte  niin  miksi  täyttää  tätä  palstaa  paskallanne  8) 8) 8) :P

Köntys

  • Vieras

Muista sääkin vaihtaa välillä nimimerkkiä  8) 8) 8) 8)

Vitu kun en taaskaan muistanu askin tunnareita. >:(

eikö  teillä  köyhillä ole  puhelinta  jolla  nuo  päästönne  soittaisitte  toisillenne  ???

jeep

  • Vieras
Vs: Raimo Ilaskivi vaatii hätätilahallitusta
Raimo Ilaskivi vaatii hätätilahallitusta

Perjantai 9.8.2013 klo 22.22 (päivitetty klo 22.25)

Konkaripoliitikko Raimo Ilaskivi kuvailee hallituksen talouspolitiikkaa "rammaksi ankaksi". - Pääministeri vetoaa siihen, että hallitusohjelmaa pitäisi noudattaa. Valtiovarainministeri toteaa, että tulimme tehneeksi vaalilupauksen siitä ja tästä. Lupaukset ovat muodostuneet hallitukselle kahleiksi, Ilaskivi sanoo.

Entinen kokoomuksen kansanedustaja kuvailee nykyistä talouspolitiikkaa "rammaksi ankaksi". Hän toteaa, että on vain ajan kysymys, koska Suomen kolmen A:n luottoluokitus häviää.

85-vuotias Ilaskivi ei pidä mahdottomana sitäkään, että nykyisellä velkaantumisen tahdilla Suomen talous syöksyy Kreikan, Portugalin ja Italian tavoin peruuttamattomasti alamäkeen.

"Kataisen käsissä"

Pääministeri Jyrki Katainen on hänen mukaansa nyt polttopisteessä. Hän penää, että Suomen kannalta ainoa järkevä ratkaisu olisi, että pääministeri pyytäisi hallituksensa eroa.

Ilaskivi perustelee mielipidettään nykyhallituksen aikaansaamattomuudella.

- Kaksi vuotta on keskusteltu, eikä mitään edistystä ole tapahtunut. Jos hallitus ei saa mitään aikaan, se pitää korvata toisella. On Kataisen käsissä, että eduskunta voidaan hajottaa ja panna uudet eduskuntavaalit toimeen.

Ilaskivi ei lähde arvailemaan, nöyrtyisikö Katainen tällaisiin toimenpiteisiin. Hän moittii eduskunnan hajotusoikeuden viemistä presidentiltä virheeksi.

- Kataisen pitää itse harkita, haluaako hän jättää nimensä hallitukseen, joka on vienyt Suomen tähän hirvittävän vaikeaan ja entistäkin ratkaisemattomampaan tilanteeseen, vai koittaako hän olla tässä suhteessa valtion mies ja antaa tilaa niille ratkaisuille, jotka vievät Suomea eteenpäin. On myös tunnustettava, että eduskunnan hajotusoikeuden vieminen presidentiltä oli virheratkaisu.

Presidentille rooli

Ilaskiven mielestä eronneen hallituksen tilalle pitäisi muodostaa hätätilahallitus ennen uusia vaaleja. Hätätilahallitusta kootessa hän kuuntelisi erityisesti presidentti Sauli Niinistön mielipidettä.

Konkaripoliitikko kokoaisi hätätilahallituksen asiantuntijoista virkaikään tai vaalipiirien edustavuuteen katsomatta. Osa hätätilahallituksen edustajista olisi "noin viisikymppisiä kokeneita poliitikkoja, toinen osa yritysjohtajia".

- Nykysysteemi johtaa siihen, että valtiovarainministeriksi valitaan luokanopettaja vain sillä perusteella, että hän on puolueensa puheenjohtaja. Kyseessä on kuitenkin tärkein talouspoliittinen virka, joka Suomessa on.

Ilaskivi ehdottaa pääministerin ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen tueksi taloudellista neuvonantajaa Yhdysvaltain malliin.

- Tätä olisi syytä harkita. Yhdysvalloissa on ollut tässä virassa perinteisesti professoreita, keskuspankin entisiä pääjohtajia ja muita, joilla on riittävää tietoa ja taitoa, Ilaskivi sanoo.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013080917352330_uu.shtml
http://ariojapelto.blogspot.fi/2010/08/miten-kokoomuksen-arvot-toteutuvat.html ::)
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288489500874.html ;)

Vai jenkeiltä vielä, apuva  apuuva ;D ;D ;D

Keskuspankin entisiä pääjohtajia http://www.youtube.com/watch?v=SMoFOX3ASqM ;) tietoa ja taitoa :o ;D

Viimeksi muokattu: 09.08.13 - klo:20:17 kirjoittanut jeep

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Vs: Raimo Ilaskivi vaatii hätätilahallitusta
Eipä tuo Ilaskivi mikään "ruudinkekeksijä" ole ikinä ollut.

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Raimo Ilaskivi vaatii hätätilahallitusta
Eipä tuo Ilaskivi mikään "ruudinkekeksijä" ole ikinä ollut.
Päinvastoin. Useammin sieltä terävää analyysiä tulee kuin sun suunnalta. Kataisesta puhumattakaan. Ehkei tilanne ole ihan noin dramaattinen, muttei kaukana siitä.

Siinä on muuten lehtimäelle mallia siitä, mitä seuraa kun lupaa tyhmiä vaalikansalle ja kahlitsee itsensä niihin. Menee ns vituiks ;) ;D Urpilaiselle käy soinit, kun yrittää pitää minkä lupaa. Ei kykene tosiasioita myöntämään ja niiden mukaan vastuullisesti toimimaan, vaikka kansa on antanut mandaatin. Perseennuolenta käy eellä.

Viimeksi muokattu: 09.08.13 - klo:20:58 kirjoittanut Adam Smith

*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Raimo Ilaskivi vaatii hätätilahallitusta
Eipä tuo Ilaskivi mikään "ruudinkekeksijä" ole ikinä ollut.

  Kerroppa sellainen poliitikko joka olis ollut. Politiikka ei ole järkevien ihmisten homma. Poistuvat eduskunnasta yhden kauden jälkeen. Lyhyen matikan kutosella pärjää hyvin kun osaa vaan esittää peilin edessä opetellut liturgiat.
  Meikäläisen eräs koulukaveri innostui politiikasta murrosikäisenä. Peilin edessä opetteli pitämään puheita. No ei siitä kuitenkaan poliitikkoa tullut, kun Liikasen Eki oli niin paljon parempi. Demarit ovat kuitenkin tämän koulukaverini elättäneet. Kait hän saa siitä hiukka kiittää kaveriaan Liikasen Ekiä. Ekin ei oo tarvinnut peiliä. Hän on savolaanen luonnonlahjakkuus.  ;D

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: Raimo Ilaskivi vaatii hätätilahallitusta
"Nyt,kun vallat horjuvat,tulee mahtimme olemaan voittamattomampi kuin mikään muu.koska se tulee olemaan näkymätön siihen saakka kunnes se kehittyy niin lujaksi ,ettei mikään viekkaus voi sitä järkyttää..
 Edessämme on strategisesti valmistettu toimintaohjelma ,josta emme missään tapauksessa saa poiketa sillä silloin saattaisivat monen vuosisadan aikana suoritetun työmme tulokset tuhoutua"

 Siionin viisauksia...