Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!  (Luettu 8828 kertaa)

Menneisyydenkaipuu

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1773
  • Laudātor temporis āctī
Maitopula. Asia josta saadaan kuulla jatkuvasti. Meijereitä on laitettu jo seisokkeihin ja väkeä lomalle.

Kuitenkin päättäjien toimesta on hallitus toisensa jälkeen jarrutettu tuotannon kasvattamista, lähinnä vaikeuttamalla rahoituksen anomista ja jaettavaa määrää rajoittamalla. Uusi rahoitusjärjestelmä tuo mukanaan vaatimukset valmiista papereista ennen rahoituksen anomista, jos anottavaa on senkään jälkeen.

Jos tilalla vaihtoehtona on kohoavien kustannusten maassa valinta normaalin kovakorkoisen pankkilainan, anottavan hieman halvemman rahoituksen ja lopettamisen välillä. On päätösten jälkeen ja rahoitusjärjestelmän vaikeuttamisen jälkeen liian helppoa päätyä tuotannon lopettamiseen. Sillä onhan jokaisen tuottajan mieleen iskostunut ajatus siitä miten pienet tilat eivät kannata. Esimerkiksi termi; pieni tila, on määrittämättä. Jonkun mielestä pikkutila on 10 lehmää ja jonkun toisen mielestä pari robotillista. Lopputuloksen sanelee se mitä löytyy viivan alta. Parin robotin tila pystyy diakoniatyötä muistuttavalla ns. urakoinnilla syömään tilan kannattavuuden tehokkaasti kun taasen "pieni" tila teettää työnsä muilla toimijoilla. Termi täpinöinti kuvastaa näiden kahden tilan suhdetta varsin hyvin.

Mutta rahoitus on tärkein määrittävä tekijä jolla ohjataan minkä verran uusia parsipaikkoja syntyy vuoden 2010 jälkeen. Nykyisellään näyttää liian huolestuttavasti siltä että päättäjien toimesta ei Suomen kokonaistuotantomäärää haluta säilyttää edes nykyisellä tasolla.
Poliittinen *****.

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!
Älä paremmin sano .  ???

optimisti

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1527
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!
Kaikenlaiset tilat mahtuvat Suomeen. Jos viljelijä osaa asiansa siinä toimintaympäristössä missä on päättänyt alkaa yrittämään niin miksipä ei pärjäisi.
Maidontuotannossa kyllä on ainakin tuotannon aloittaminen on tehty todella vaikeaksi.

stade78

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!
mielestäni jos tilalla on 25-40 lehmää oli sitten parsi- tai pihattonavetta, ja velkaa melkein nolla. Peltoa riittävästi että saa rehun eläimille ja keskituotos lähellä kymppitonnia niin se on kannattavinta.

kassila

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!
Ai 25-40 lehmää kannattavin ... sopii tosi työ narkomaaneille.

bonneville

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1076
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!
jos itte teköö peltotöt eikä käytä rahtaripalveluja , eikä ittiänsä työllä oo tuumannu tappaa niin kyllä 20 lypsikillä pitäis pärjätä. hullun hommaa tämä lehmien kans tussaroonti on muutenki
pessimistinen realisti tai jotain sinne päin...

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!
mielestäni jos tilalla on 25-40 lehmää oli sitten parsi- tai pihattonavetta, ja velkaa melkein nolla. Peltoa riittävästi että saa rehun eläimille ja keskituotos lähellä kymppitonnia niin se on kannattavinta.

Höhö, aina nää jaksaa naurattaa. Perustuu omaan ilmaiseen työhön ja velattomuuteen, niin ei ole "pääomakuluja".......
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!
mielestäni jos tilalla on 25-40 lehmää oli sitten parsi- tai pihattonavetta, ja velkaa melkein nolla. Peltoa riittävästi että saa rehun eläimille ja keskituotos lähellä kymppitonnia niin se on kannattavinta.

Höhö, aina nää jaksaa naurattaa. Perustuu omaan ilmaiseen työhön ja velattomuuteen, niin ei ole "pääomakuluja".......

Adam Smith:n kanssa samoilla linjoilla. Jos joka paikassa mentäisiin perse edellä puuhun, sillä perusteella että on vaarin vaarikin mennyt niin ei tarvii odottaa että jatkajia löytyy. Ruvetkaa nyt itsekkin miettimään, jos isi ja äiti on töissä 24/7 ja tekevät lapsetkin navetassa niin rupeako nuoriso enää tähän ammattiin. En sano että jokaisen pitäisi tehdä miljoona euroa velkaa ja uusi 150 lehmän navetta, mutta työtapoja ajankäytön kanssa voisi vähän miettiä ja sitä kautta saatavaa tuntipalkkaa/sijoitetun pääoman korkoa.

Yhdellä tilalla oli laskennalinen tuntipalkka 15€/tunti, mutta uusinkin traktori oli 20 vuotta vanha. Eli se perustui siihen että kaikki investoinit oli poistettu jo moneen kertaan, mutta silloin nousee taas veroprosenti kun pääoman verotus arvo on nolla.
"Jos kannatat ihmisen oikeuteen valita vapaasti ja haluat kasvattaa yhteistä hyvinvointiamme, niin klikkaa www.ytk.fi"

"*****ilu on luonnon lahja ja sitä pitää käyttää  hyväksi!"

"Kun ay-politrukilta argumentit loppuu, alkaa kepu roistoksi huutelu."

SKF

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2539
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!

Yhdellä tilalla oli laskennalinen tuntipalkka 15€/tunti, mutta uusinkin traktori oli 20 vuotta vanha. Eli se perustui siihen että kaikki investoinit oli poistettu jo moneen kertaan, mutta silloin nousee taas veroprosenti kun pääoman verotus arvo on nolla.
[/quote]

Ja jatkajia riittää ruuhkaksi saakka kun kaikki koneet ja rakennukset on uusittava spv-jälkeen!
UPEETA.....MAHTAVAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Jos vanhempi polvi aikoo saada jatkajia, niin rakennuksien koko on pidettävä kohtuullisena min. keskiarvo kokoluokassa. Tekniikka ja ikä ei saa ylittää rippikouluikää!

Tosin jos ne investoinnit on välillä unohdettu vaikka 10-15 vuodeksi, ei niitä viimeisenä parina vuonna kannata tehdä! Jatkaja ei pysty lunastaan tilaa verotuksellisista syistä!

Petri

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5273
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!
Jos vanhempi polvi aikoo saada jatkajia, niin rakennuksien koko on pidettävä kohtuullisena min. keskiarvo kokoluokassa. Tekniikka ja ikä ei saa ylittää rippikouluikää!

Jos kursseja käymällä nyt jotain oppii, niin "oikaistuun tuloslaskelmaan" pitää poistot laskea sen mukaan, että yrityksen koko (tuotantovolyymi) pysyy ennallaan suhteessa toimintaympäristöön. Eli jos nyt vaikkapa X elukkaa, niin poistot ja varautuminen tilanpidon jatkuvuuteen edellyttää, että oikeasti lasketaan poistot/investointipääoman kertyminen esimerkiksi 1,3 kertaa tuo X elukkaa.

Tietysti tämä pääomakulu voi olla eri tiloilla hyvinkin erilainen. Pääomakustannus ja työkustannus ovat jonkin verran vaihtoehtoisia keskenään, samoin toinen pärjää vanhoja sähköpylväitä hyödyntäen, toinen Lujabetonia tukien. Ja vanhakin traktori voi "keskikokoisella" tilalla olla täysin pätevä, jos vain on kunnossa.

Petri

Mats

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 157
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!
Olen kyllä ihan samaa mieltä Petrin kanssa. Tila voidaan pyörittää monilla tavoilla. Joku kirjoitti aikaisemmin että pienen tilan tulos edellytää että "traktori on 20 v vanha". Entäs sitten? Jos istuu trakorin kopissa korkeintaan 500 h/vuosi en usko että on järkevää sitoa kovin paljon pääomaa trakoriin.

Jonkun maaseutukeskuksen (saattaa olla KPM:n) talousnevooja sanoi muutaman vuoden sitten että parhaimmilla maitotiloilla on noin 3000 €/lehmää verottavaa tuloa, ja tätä tulosta saadaan jo 20-25 lehmän kokoluokassa. Se tarkoittaa että 20 lehmällä voi tienata 60 000 € ennen veroja.

Jos haluaa.

Viimeksi muokattu: 07.09.08 - klo:14:37 kirjoittanut Mats

Täpinäreiska

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1231
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!

 Ei näy Tanskalaisten karjatilojen pihoilla ja pelloilla uusia isoja traktoreita - paitsi niinä päivinä kun urakointiporukka on käymässä. Jos Mats:in esittämä 3000€/lehmä pitää paikkansa, ja miksei pitäisi, niin täytyy ihmetellä kuinka tarkkaan rahat investoidaan erilaisiin tilan toimintaa tehostaviin peltotyökoneisiin. Pitäisikö sittenkin perheen tyhmimmän pojan sijaan jatkajaksi kaavailla viisainta tyttöä?  ;D
Täp-management. Sponsored by yhteiskunta.

SKF

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2539
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!

Jos kursseja käymällä nyt jotain oppii, niin "oikaistuun tuloslaskelmaan" pitää poistot laskea sen mukaan, että yrityksen koko (tuotantovolyymi) pysyy ennallaan suhteessa toimintaympäristöön. Eli jos nyt vaikkapa X elukkaa, niin poistot ja varautuminen tilanpidon jatkuvuuteen edellyttää, että oikeasti lasketaan poistot/investointipääoman kertyminen esimerkiksi 1,3 kertaa tuo X elukkaa.

Tietysti tämä pääomakulu voi olla eri tiloilla hyvinkin erilainen. Pääomakustannus ja työkustannus ovat jonkin verran vaihtoehtoisia keskenään, samoin toinen pärjää vanhoja sähköpylväitä hyödyntäen, toinen Lujabetonia tukien. Ja vanhakin traktori voi "keskikokoisella" tilalla olla täysin pätevä, jos vain on kunnossa.

Petri
[/quote]
Pitää paikkansa mutta jos oikaistua tulosta käytetään ainoastaan vanhemmanpolven tuloksen tekoon eikä siitä lainkaan sijoiteta, niin on helppo tehdä HYVÄÄ TULOSTA pienelläkin tilalla.
Vaan useimmiten tuotto katoaa kun joudutaan niitä pakollisiakin investointeja.
 Ainoastaan tässä tilanteessa suuruudesta saadaan merkittävää etua, kun liikevaihtoa on riittävästi!

Mats

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 157
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!
Täpinäreiskalle haluan täsmentää että nä 3k€ ei ollut minun esittämiä, vaan se on lainaus...;) Mutta vaikkapa se vaan olisi 2000-2500 se kelpaa aika hyvin.

SKF:lle: mitä on "pakollinen investointi"?

Maidontuottaja tarvitsee navetan, lehmiä ja (toistaiseksi) peltoa. Traktoristakin voi olla hyötyä, mutta sen jälkeen urakoitsia voi hoitaa loput. :)

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI
Vs: Rahoituksella maidontuotanto Suomesta alas!
Täpinäreiskalle haluan täsmentää että nä 3k€ ei ollut minun esittämiä, vaan se on lainaus...;) Mutta vaikkapa se vaan olisi 2000-2500 se kelpaa aika hyvin.

SKF:lle: mitä on "pakollinen investointi"?

Maidontuottaja tarvitsee navetan, lehmiä ja (toistaiseksi) peltoa. Traktoristakin voi olla hyötyä, mutta sen jälkeen urakoitsia voi hoitaa loput. :)

Se vaarin ukin aikaan rakennettu navetta voi käydä jossain vaiheessa "vanhanaikaiseksi" ja sitä ei kannata enää modernisoida.

Otetaan esimerkki: Jos sinulle tarjottaisiin samalla hintaa kahta tilaa, joista toisella olisi miljoona velkaa ja uusi ja nykyaikainen navetta tai vastaavasti tila jolla ei olisi velkaa, mutta kaikki olisi vähintään 20 vuotta vanhoja ja navetta 50 vuotias(velka tietysti siirtyy sinulle, mutta kokonais hinta pysyy samana eli velkaa tulisi saman verran)