Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kohta ay-polirtrukit Lidlin dirikan kurkussa kiinni...  (Luettu 3900 kertaa)

Paalaaja

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3179
Kohta on joku ay-nitku poraamassa LIDL:n kylmää kapitalismia ja työolojen kurjuutta..

..Syrjäytyminen on monen nuoren kohdalla seurausta nimenomaan siitä ettei koskaan ole vaadittu mitään, ei edes kellon mukaan kulkemista. Ja samalla tapaa kuin armeijassa ei kestetä käskemistä, ei siihen kyetä työpaikallakaan.

Suomen 140 Lidl-myymälästä vastaava toimitusjohtaja Lauri Sipponen kertoo Taloudellisen tiedotustoimiston Nuorisolähettiläs-blogin haastattelussa vaativansa työntekijöiltä ensi kädessä oikeanlaista asennetta.

- Jos sulla asenne on kohillaan ja oppimiskyky ja oppimishalu on olemassa, niin sen jälkeen se homma lähtee väkisinkin etenemään, Sipponen lupaa.

- Sitten on ne ihmiset, joilla on asenneongelma ja toivotaan, että ne ei seulan läpi pääsiskään, mutta jos pääsee, ne kyllä nopeasti törmää vastahankaan, toimitusjohtaja varoittelee.

Erityisesti Sipponen nostaa esiin perustavanlaatuiset käytöstavat. Hänen mukaansa esimerkiksi täsmällisiin kellonaikoihin moni nuori törmää ensi kertaa työskennellessään kaupassa.

- Ei sitä kouluissa tarpeeksi vaadita, hän lataa.

- Tietyt struktuurit on olemassa ja niitä pitäisi noudattaa. Suurin osa huomautuksista, mitä nuoret saavat, liittyvät myöhästelyyn, muistuttaa Sipponen.

Samoilla linjoilla työntekoon suhtautumisesta on blogiin niin ikään haastateltu Lidlin henkilöstöpäällikkö Maria Hekkala.

- Kesätyössä kun ollaan, niin ollaan kesätöissä, ei pyydetä heinäkuuta vapaaksi tai lähdetä festareille kesken työviikon, Hekkala toteaa.

http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2013060417105968_tb.shtml
Slippin 'n sliding

simmo

  • Vieras
--onkohan lidlissä huonommat palkat,kun työntekijät vaihtuu alinomaa?

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350

Työilmapiiri ja palkaton lisätyö.Joutuvat siivoamaan työpäivän päätteeksi ym. Natsimeininkiä.
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

Paalaaja

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3179
--onkohan lidlissä huonommat palkat,kun työntekijät vaihtuu alinomaa?
Työilmapiiri ja palkaton lisätyö.Joutuvat siivoamaan työpäivän päätteeksi ym. Natsimeininkiä.

Ovat kuitenkin ottaneet työtä vastaan, joka parantaa mahdollisuuksia päästä parempiin hommiin. Tyvestä puuhun mentaliteetilla voi vielä päästäkin pitkälle!

Firman liiketoiminnalle on pitkässä juoksussa erittäin hankalaa, jos henkilökunnan vaihtuvuus on suuri. Menee paljon aikaa ja energiaa opastamiseen, ja siltikin syntyy tahattomia mokia, jotka puolestaan heijastuvat asiakastyytyväisyyteen. Vai riittääkö tyytyväisyyteen että on HALPAA!  :o
Slippin 'n sliding

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8658
  • You're a slave to money then you die
--onkohan lidlissä huonommat palkat,kun työntekijät vaihtuu alinomaa?
Työilmapiiri ja palkaton lisätyö.Joutuvat siivoamaan työpäivän päätteeksi ym. Natsimeininkiä.
On sulla kurjaa. Eikä sitä kauppaa siivota työpäivän päätteeksi, vaan ihan työpäivän aikana joka ei sattumoisin kaupassakaan lopu siihen kun viimeiset asiakkaat on saatu työnnettyä ovesta ulos.
Nothing is Something Worth Doing

antti-x

  • Vieras
--onkohan lidlissä huonommat palkat,kun työntekijät vaihtuu alinomaa?
Työilmapiiri ja palkaton lisätyö.Joutuvat siivoamaan työpäivän päätteeksi ym. Natsimeininkiä.

Ovat kuitenkin ottaneet työtä vastaan, joka parantaa mahdollisuuksia päästä parempiin hommiin. Tyvestä puuhun mentaliteetilla voi vielä päästäkin pitkälle!

Firman liiketoiminnalle on pitkässä juoksussa erittäin hankalaa, jos henkilökunnan vaihtuvuus on suuri. Menee paljon aikaa ja energiaa opastamiseen, ja siltikin syntyy tahattomia mokia, jotka puolestaan heijastuvat asiakastyytyväisyyteen. Vai riittääkö tyytyväisyyteen että on HALPAA!  :o

Keskimäärin huonoimpaan asiakaspalveluun olen törmännyt kun olen ostanut jotain 4 euron energiajuomaa ja "300% normaalihinnasta" sipsipussia jostain jumalan hylkäämältä tasakatto-Teboililta.  Lidlin asiakaspalvelussa ei sinänsä ole koskaan ollut mitään vikaa. Tuntuvat kyllä vaativan jonkin verran työntekijöiltä eikä kassalla juoruta ilman asiakkaita. Mutta ihan rentoja ja hyvällä tuulella ovat työntekijät silti yleensä olleet.

Sen sijaan Lidlin "kotimainen" grillimakkara näyttää olevan Poutun valmistamaa. Ko. firma harvemmin koskee kotimaiseen raaka-aineeseen, eli kiinnostaisi tietää mikä on tilanne Lidlin makkaroiden suhteen.

Hyvä bratvursti jota myyvät on rehdisti saksalaista mikä on ihan ok.

Last Man Standing

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2774
>Tyvestä puuhun mentaliteetilla voi vielä päästäkin pitkälle!

Voi päästä,mutta totuus on usemmiten nykyään ettei enää.Paskaduuniin ryhtyjä tekee helposti sitä koko ikänsä.

Joku LIDL-homma ei mielestäni ole paskaduunia kuin korkeintaan jos sitä koko ikänsä tekee.

Sepedeus

  • Vieras
--onkohan lidlissä huonommat palkat,kun työntekijät vaihtuu alinomaa?

  No kyllä se lomittajan hommat voittaa mennen tullen. ;D

Sepedeus

  • Vieras
--onkohan lidlissä huonommat palkat,kun työntekijät vaihtuu alinomaa?
Työilmapiiri ja palkaton lisätyö.Joutuvat siivoamaan työpäivän päätteeksi ym. Natsimeininkiä.

Ovat kuitenkin ottaneet työtä vastaan, joka parantaa mahdollisuuksia päästä parempiin hommiin. Tyvestä puuhun mentaliteetilla voi vielä päästäkin pitkälle!

Firman liiketoiminnalle on pitkässä juoksussa erittäin hankalaa, jos henkilökunnan vaihtuvuus on suuri. Menee paljon aikaa ja energiaa opastamiseen, ja siltikin syntyy tahattomia mokia, jotka puolestaan heijastuvat asiakastyytyväisyyteen. Vai riittääkö tyytyväisyyteen että on HALPAA!  :o

Keskimäärin huonoimpaan asiakaspalveluun olen törmännyt kun olen ostanut jotain 4 euron energiajuomaa ja "300% normaalihinnasta" sipsipussia jostain jumalan hylkäämältä tasakatto-Teboililta.  Lidlin asiakaspalvelussa ei sinänsä ole koskaan ollut mitään vikaa. Tuntuvat kyllä vaativan jonkin verran työntekijöiltä eikä kassalla juoruta ilman asiakkaita. Mutta ihan rentoja ja hyvällä tuulella ovat työntekijät silti yleensä olleet.

Sen sijaan Lidlin "kotimainen" grillimakkara näyttää olevan Poutun valmistamaa. Ko. firma harvemmin koskee kotimaiseen raaka-aineeseen, eli kiinnostaisi tietää mikä on tilanne Lidlin makkaroiden suhteen.

Hyvä bratvursti jota myyvät on rehdisti saksalaista mikä on ihan ok.

   Näin se menee. Lidlissä saa hymyn kassan typykältä. S-marketin kassa todella työhönsä kyllästyneen näköinen ja ABC kässä on kuin riihen seinästä reväisty ;D

simmo

  • Vieras
-minun sukulaistyttö oli lidlissä töissä ja moitti kovasti.On nykyään ollut monta vuotta k-citymarketissa ja tykkää . 8)  Sanoi,että työntekijöitä kohdellaan lidlissä huonosti,eikä aikonu enäät ikinä aukaista lidlin ovea.
Voihan se olla,että malli on muuttunut.

simmo

  • Vieras
--onkohan lidlissä huonommat palkat,kun työntekijät vaihtuu alinomaa?

  No kyllä se lomittajan hommat voittaa mennen tullen. ;D
------------kyllä jotkut tykkää olla lomittajana,ja työmotivaatiota riittää.On tullut näitäkin tavattua.Eivät haluaisi tehdä mitään muuta.

Vilja-Antti

  • Vieras
--onkohan lidlissä huonommat palkat,kun työntekijät vaihtuu alinomaa?
Työilmapiiri ja palkaton lisätyö.Joutuvat siivoamaan työpäivän päätteeksi ym. Natsimeininkiä.

Enemmänkin saisi olla natsimeininkä suomalaisilla työpaikoilla.

Muuten, S-marketit ne vasta huonoja ruokakauppoja ovatkin, rutkasti tuotteita punalaputettu   -30 % alennus merkeillä, osoittaa että myymälänhoitajilla pallo pahasti hukassa, kun ei osata arvioida menekkiä, lisäksi ei palvelutiskejä kalalle ja  lihalle, toisin kuin K-supermarketeissa,  vihannekset ja hedelmät nahistuneita ja heikkolaatuisia, toisin kuin naapurin K-supermarketissa, en ole mikään Kesko-fani, mutta tämä nyt vaan on tilanne lähimmissä  S-ja K-marketeissa, missä asioin, toki Lidlissäkin tulee asioitua  ruokaostoksilla yhä enenevissä määrin.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27823
  • vastustan
liidlis kerran ku asioin niin kaks kassaa oli käytös, ja vain pari kolme meitä asiakkaita kun nuorempi kassaneiti pyysi lupaa päästä pissille ku kova hätä, lupaa ei herunu, tauko alkaa sitte ku se alkaa...

työvoiman vaihtuvuus on kans pistäny silmään ja liikkuuhan niitä huhuja että työntekijöillä pitää olla kuitit mukana jos on esim banaani ja omena eväinä jottei vaan kuormasta syödä :-\ :-\ :-\ :-\
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
--onkohan lidlissä huonommat palkat,kun työntekijät vaihtuu alinomaa?
Työilmapiiri ja palkaton lisätyö.Joutuvat siivoamaan työpäivän päätteeksi ym. Natsimeininkiä.
On sulla kurjaa. Eikä sitä kauppaa siivota työpäivän päätteeksi, vaan ihan työpäivän aikana joka ei sattumoisin kaupassakaan lopu siihen kun viimeiset asiakkaat on saatu työnnettyä ovesta ulos.
Muissa kaupoissa myyjät selvittää kassat ja lähtee sitten kotiin, menee 10-20 minuuttiaja, on työaikaa. Siivooja lähtee 1-2 tuntia sen jälkeen, ei ole kaupan henkilökuntaa. Lidlistä lähtevät vasta tunnin kuluttua kun ovat siivonneet. Kyllä muissakin kaupoissa on tiukkaa tauotukset ym varsinkin K-kaupoissa koska kauppias saa pitää itse kaiken joka jää viivan alle. S-kaupoissa palkkatyöntekijät. Isoissa kaupoissa kuten Prismat työskennellään ympäri vuorokauden koska hyllyjen täyttäjät tekevät työtä öisin. Ihan ok kunhan siitä maksetaan.

  Suomen kilpailukyky rapautuu, koska liikaa suojatyöpaikkoja.

   Kyllä -70 luvulla kun olin puuteollisuudessa töissä, niin oma työpaikka piti siivota.

  Kilpailukyky mittarilla suomi kohta häntäpäässä. Elämän laadun mittarilla kärjessä. Sekin tippuu kun kun luottoluokistus tippuu.