Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe 2 yhtymää  (Luettu 1602 kertaa)

Werner

  • Vieras
2 yhtymää
hei vaan taas teitille kaikille.
eipä tainneet vahnempani tietää minulle werneri-nimeä antaessaan, että nimi on enne.

antakaas kun selvitän :

olen siis kahdessa yhtymässä mukana :

toinen on maatalousyhtymä ja toinen on wernerin oireyhtymä :

Wernerin oireyhtymä
 
Loikkaa: valikkoon, hakuun
 

Wernerin oireyhtymä on erittäin harvinainen oireyhtymä, josta kärsivät ihmiset alkavat vanheta huomattavasti tavallista nopeammin murrosiän jälkeen. Sairauden yleisyydessä on alueellista eroa; Japanissa (arviolta 1/30 000) esiintyvyys on huomattavasti korkeampi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa (arviolta 1/200 000). Oireyhtymä on nimetty saksalaisen Otto Wernerin mukaan, joka kuvasi taudin väitöskirjassaan 1904.

Wernerin oireyhtymästä kärsivät ihmiset näyttävät jo noin 40-vuotiaina vuosikymmeniä ikäänsä vanhemmilta. Potilaiden keskimääräinen elinikä on 47. Wernerin oireyhtymästä kärsivät eivät yleensä dementoidu. Sairauteen voi kuitenkin liittyä useita muita varsin nuorella iällä ilmeneviä terveysongelmia, kuten kaihia, osteoporoosia, kakkostyypin diabetesta, ateroskleroosia ja syöpää[1].

Oireyhtymää aiheuttava geeni löytyi 1996. Se on tavallista yleisempi Japanissa ja Yhdysvalloissa

Werner

  • Vieras
Vs: 2 yhtymää
sain heti kärkeen  nuoruuden diepeeteksen mutta kun vanhenin niin pian ehdin saada myös 2-tyypin diepeeteksien diegnoosin eli ne on mulla molemmat nyt siis yhtä aikaa.

kehoni on siis kahden diepeeteksen taistelutanner

Werner

  • Vieras
Vs: 2 yhtymää
keski-ikä meitillä yhtymäläisillä on siis 47-vuotta, oon siis kiitollinen jokaisesta päivästä, koska oon jo jatkoajalla. joskus kylläkin tuntuu, että jokainen päivä on liikaaa.

- ajankuluksenihan minä näitä tänne kirjailen.

Suuri Ajattelija

  • Vieras
Vs: 2 yhtymää
Ei tuo nyt niin harvinaista ole. Kotouttamisohjelman kautta Suomeen saapuvat somalit näyttävät kaikki 3-kymppisiltä, vaikka papereiden mukaan ovat alle 15-vuotiaita. Vaivaako heitä sama oireyhtymä ja kuuluuko oireyhtymään tavallista voimakkaampi työn vieroksuminen?

Werner

  • Vieras
Vs: 2 yhtymää
tää kirjoittaminen on vaan vähän vaikeeta, kun mulla on vaan toi vasen käsi käytössä. olen näet ennen ollut teollisuusmaallari, ja ferrexin lyijymöhnälle altistuminen aiheutti oikean käden halpaantumista, se halkkaa nykyään aika pahasti.

maatalousyhtymässä toimiminen toisaalta on hyvää vaihtelua.

vaikka olen jo melko iäkkkään oloinen on juttuni tuoreita ja nuorekkaita ja käytän esim. väriäpäästäviä muotifarkkuja

raskas sinko

  • Vieras
Vs: 2 yhtymää

Wernerin suvussa esiintyy normaalia enemmän jälkeenjääneisyyttä :-X

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: 2 yhtymää
tää kirjoittaminen on vaan vähän vaikeeta, kun mulla on vaan toi vasen käsi käytössä. olen näet ennen ollut teollisuusmaallari, ja ferrexin lyijymöhnälle altistuminen aiheutti oikean käden halpaantumista, se halkkaa nykyään aika pahasti.

maatalousyhtymässä toimiminen toisaalta on hyvää vaihtelua.

vaikka olen jo melko iäkkkään oloinen on juttuni tuoreita ja nuorekkaita ja käytän esim. väriäpäästäviä muotifarkkuja

Hoiteletko noita maatalousyhtymän töitä niinsanotusti "vasemmalla kädellä"  ???
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

bouli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6147
Vs: 2 yhtymää

Wernerin suvussa esiintyy normaalia enemmän jälkeenjääneisyyttä :-X
Oletteko te läheistäkin sukua keskenänne?  ???

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26666
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: 2 yhtymää

Wernerin suvussa esiintyy normaalia enemmän jälkeenjääneisyyttä :-X
Oletteko te läheistäkin sukua keskenänne?  ???
Veljeksiä . Rautakankella irroittelevat vanhemmat .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .