Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Viherrakentamisen nykykriteereitä  (Luettu 2283 kertaa)

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Viherrakentamisen nykykriteereitä
Jopas jopas. ???

"Kevättuuli hönkäilee jo leppeämmin ja saa kaupunkilaiset ulkoilmaan etenkin aurinkoisella säällä. Puistonpenkit täyttyvät samaan aikaan heistäkin, joille alkoholi maistuu keskimääräistä enemmän ja on elämäntapa.

Viheralueita Joensuun kaupunkiin suunnitteleva kaavoitusarkkitehti Katarina Surakka pitää alkoholisteja onnistuneen puiston mittarina.

- Jollakin tavalla tuntuu, että puliukot löytävät viihtyisät paikat. Se on indikaattori, milloin on onnistuttu tekemään viihtyisä ja rauhallinen paikka, jonne metsienmiehet löytävät paikkansa. Onhan se totta kai tietyllä tavalla ongelmakin, mutta myös elämänkirjo, toteaa Surakka."

http://yle.fi/uutiset/alkoholisti_on_onnistuneen_puiston_mittari/6606612
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Opelmies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15580
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä
Mulla on sitten varmaan helevetin hyvä sohva! Aina on joku juoppo siinä makaamassa. :P
It ain't over till the fat lady sings

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä
Mulla on sitten varmaan helevetin hyvä sohva! Aina on joku juoppo siinä makaamassa. :P


ten points for you, but you're not the only one
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä

Haalitaanko puistojen miehiä puistoihin ilmaisella viinalla että onnistuneen viherrakentamisen kriteerit saataisiin täytettyä näinä vaikeina aikoina :o :o :o :o
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

Opelmies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15580
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä
Mulla on sitten varmaan helevetin hyvä sohva! Aina on joku juoppo siinä makaamassa. :P


ten points for you, but you're not the only one

Et kai sää vaan ole salaa käyny mun sohvalla ryyppäämässä?  :o
It ain't over till the fat lady sings

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä
Kaverikööri sitten mukaan indikoimaan huonekaluliikkeeseen mikä kalu on paras. Rouvalla ei valittamista, värin hän voinee kuitenkin valita. MOT.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Opelmies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15580
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä
Kaverikööri sitten mukaan indikoimaan huonekaluliikkeeseen mikä kalu on paras. Rouvalla ei valittamista, värin hän voinee kuitenkin valita. MOT.

Kyl meidän rouva tietää, mikä kalu on paras!
It ain't over till the fat lady sings

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä
Mulla on sitten varmaan helevetin hyvä sohva! Aina on joku juoppo siinä makaamassa. :P


ten points for you, but you're not the only one

Et kai sää vaan ole salaa käyny mun sohvalla ryyppäämässä?  :o


eeen oo käyny. ryyppäämässä. ;)
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

Opelmies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15580
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä
Mulla on sitten varmaan helevetin hyvä sohva! Aina on joku juoppo siinä makaamassa. :P


ten points for you, but you're not the only one

Et kai sää vaan ole salaa käyny mun sohvalla ryyppäämässä?  :o


eeen oo käyny. ryyppäämässä. ;)

No kele.... Nyt taitaa olla rouvalla kehityskeskustelun paikka... >:(
It ain't over till the fat lady sings

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä
On se Jojensuu jossakin ollu edelläkävijä "Kaupunkiin perustettiin puutarhurin virka ensimmäisten kaupunkien joukossa Suomessa, tietää kaavoitusarkkitehti Katarina Surakka."  :D :D :D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä
Mulla on sitten varmaan helevetin hyvä sohva! Aina on joku juoppo siinä makaamassa. :P


ten points for you, but you're not the only one

Et kai sää vaan ole salaa käyny mun sohvalla ryyppäämässä?  :o


eeen oo käyny. ryyppäämässä. ;)

No kele.... Nyt taitaa olla rouvalla kehityskeskustelun paikka... >:(


onko se rikki :o
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

Opelmies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15580
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä
Mulla on sitten varmaan helevetin hyvä sohva! Aina on joku juoppo siinä makaamassa. :P


ten points for you, but you're not the only one

Et kai sää vaan ole salaa käyny mun sohvalla ryyppäämässä?  :o


eeen oo käyny. ryyppäämässä. ;)

No kele.... Nyt taitaa olla rouvalla kehityskeskustelun paikka... >:(


onko se rikki :o

Katotaan ny....
It ain't over till the fat lady sings

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8658
  • You're a slave to money then you die
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä
Kaverikööri sitten mukaan indikoimaan huonekaluliikkeeseen mikä kalu on paras. Rouvalla ei valittamista, värin hän voinee kuitenkin valita. MOT.

Kyl meidän rouva tietää, mikä kalu on paras!
mites noi referenssit päätöksenteon takana... ?  ::) ;D
Nothing is Something Worth Doing

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52080
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä

Haalitaanko puistojen miehiä puistoihin ilmaisella viinalla että onnistuneen viherrakentamisen kriteerit saataisiin täytettyä näinä vaikeina aikoina :o :o :o :o

Juutalaisten salajuoni?  :o
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Viherrakentamisen nykykriteereitä

Haalitaanko puistojen miehiä puistoihin ilmaisella viinalla että onnistuneen viherrakentamisen kriteerit saataisiin täytettyä näinä vaikeina aikoina :o :o :o :o

Juutalaisten salajuoni?  :o

Kuten netin ilmainen pornokin näyttäisi olevan.  ;)