Uskoontuloni - Jumalalle mikään ei ole mahdotonta!
Mistä kaikki alkoi
Lapsuudessani kotitalomme naapurissa asui mies, jonka ovella virkavalta vieraili hieman keskivertoa useammin. Tämä nykyään jo edesmennyt mies oli pahasti alkoholisoitunut ja poliisit vuoroin hakivat miestä asemalle ja vuoroin toivat kotiin pahnoilta. Muistan kun 5-vuotiaana pikkupoikana ajattelin, että tuollainen minäkin haluan olla isona. Sellainen ihminen, jota toiset pelkää ja joka tekee sellaisia asioita, että poliisit juoksevat perässä. Pienen pojan unelma.
Lapsuus
Vietin lapsuuteni pienen kunnan pienessä kylässä. Lapsuuden perheeseeni kuului äiti, isä ja kaksi pikkusiskoa. Elimme nk. normaalia perhe-elämää, vanhemmat olivat työssäkäyviä, eikä kotona käytetty alkoholia, ei edes suuremmin riidelty. Pienestä pitäen mulla oli pakottava tarve päästä pätemään joka asiassa ja aina piti jotenkin erottua porukasta, käytännössä tämä näkyi koulukiusaamisena ja pahantekona. Tupakkaa aloin polttamaan 11-vuotiaana, koska se oli mielestäni kovien jätkien puuhaa.
Jumala ilmestyy ensimmäisen kerran
Ollessani 12-vuotias, jouduin ensimmäisen kerran tosissani miettimään suhtautumistani Jumalaan. Olin tulossa kaverini luota polkupyörällä kantatietä pitkin, kun takaa tuleva auto törmäsi minuun. No, se nyt ei sinänsä ole mitenkään erikoista, sellaista tapahtuu jatkuvasti. Tilanteesta teki eriskummallisen se, että näin kyseisen tilanteen itse yläviistosta käsin koko ajan. Näin itseni pyöräilemässä, auton tulevan takaa ja törmäävän itseeni, sen jälkeen näin, kuinka pyörin pitkin tietä ja auto jatkoi matkaansa. Jälkeenpäin selvisi, että näin todella oli tapahtunut. Auto oli törmännyt minuun yli 100km/h nopeudella ja olin lentänyt pyöräni kanssa konepellille, siitä tuulilasiin ja siitä katon kautta tielle. Auton kuljettaja oli mennyt shokkiin ja jatkanut matkaansa jättäen minut makaamaan keskelle pimeää tietä. Samaan aikaan oli paikallinen eläinlääkäri menossa työkeikalle täysin päinvastaiseen suuntaan, yhtäkkiä tämä mies oli kokenut pakottavaa tarvetta kääntyä ympäri ja lähteä ajamaan sille paikalle, jossa olin juuri jäänyt auton alle. Tunne oli ollut niin voimakas, että hän oli jopa perunut navettavierailunsa ja lähtenyt ajamaan takaisinpäin. Mies saapui paikalle juuri oikeaan aikaan, sillä nähtyään tiellä makaavan möhkäleen, hän oli ajanut tien sivuun ja syöksynyt luokseni ja vetänyt minut pois tieltä juuri ennen kuin kaksi rekkaa jyristivät entisen makuusijani ylitse. Näiden tapahtumien johdosta tuli sairaalaan pastoreita tapaamaan minua ja he kertoivat minulle, että olen pelastunut yliluonnollisella tavalla, että Jumala on päättänyt pelastaa minut ja että Hänellä on elämääni varten jokin suunnitelma. Tiedostin itse, että asia oli juuri näin, mutta silloin tein tietoisen päätöksen, että minä en Jumalaa - enkä muitakaan itseäni korkeampia voimia - tarvitse, vaan haluan olla oman elämäni herra ja tehdä sitä, mitä itse haluan. Sain sitä mitä tilasinkin.
Nuoruus
Auto-onnettomuudesta toivuttuani oli edessä siirtyminen yläasteelle. Samoihin aikoihin alkoivat alkoholikokeilut, joista tulikin hyvin nopeasti säännöllinen tapa. Yritin koulussa vetää kovan jätkän roolia alistamalla muita, mutta samaan aikaan olin itsekin kiusaamisen kohteena ylempiluokkalaisten taholta. Aina kun otin alkoholia, tunsin itseni kuitenkin kaikkia muita kovemmaksi, rohkeammaksi ja hauskemmaksi tyypiksi. Tuntui siltä, että vain humalassa olin todella oma itseni. Viinaa alkoi mennä aina vaan kovemmalla vauhdilla, kesälomilla ei selviä päiviä sanottavammin ollut. Kahdeksannen luokan kesälomalla kaverini, jonka kanssa olin ollut samalla luokalla ala-asteelta asti, ampui itsensä haulikolla humalapäissään. Järkytys oli kova, mutta en siinäkään vaiheessa tiedostanut, että viina saattaisi tuhota omankin elämäni. Koulussa olin opettajien kanssa hankaluuksissa vähän väliä, mutta peruskoulu tuli hoidettua loppuun, vieläpä hyvillä arvosanoilla, sillä kaikista ylimääräisistä kemikaaleista huolimatta minulla on aina ollut sellainen pää, että opiskeltavat asiat ovat ilman sen suurempia läksyjen lukuja sinne jollakin tavalla jääneet.
Pois pesästä
Peruskoulun jälkeen hakeuduin ammattikouluun sähköalalle. Koulu ei sinänsä kiinnostanut, mutta sen myötä pääsin muuttamaan pois vanhempien luota ammattikoulun asuntolaan. Samoihin aikoihin tutustuin itseäni joitakin vuosia vanhempiin kavereihin, jotka olivat silmissäni ”kovia jätkiä”. Aloin viettämään aikaani heidän seurassaan, sillä tunsin kuuluvani porukkaan ja arvelin vieläpä niin, että omakin kovan jätkän maineeni kasvaisi tuossa porukassa. Noihin aikoihin, ollessani 15-vuotias, tulivat mukaan kuvioihin myös lievät huumausaineet ja pillerit. Alkoholinkäyttö lisääntyi runsaasti ja rikollisuudesta tuli satunnaisten päähänpistojen sijasta vakituinen elämäntapa. Elämästäni tuli nopeasti sellaista, että koulu ei touhujani enää hyvällä katsonut ja opinnot päättyivät jo ennen kuin joululoma ehti alkaa. Tämä johti siihen, että aloin käytännössä asustelemaan yhden kaverin kämpällä ja viinaa meni tasaiseen tahtiin. Myöhemmin kuvioihin tuli myös amfetamiini, alusta lähtien suonensisäisesti. Alkoholi oli minulle kuitenkin se ”suurin rakkaus”.
Nuoruuteni meni niin, että ollessani 16-vuotias, sossu ohjasi ensimmäisen kerran a-klinikalle ja silloin sain myös ensimmäisen ehdollisen vankeustuomioni, sakkotuomioitakin oli tullut aiemmin, 17-vuotiaana vedin itseni siihen kuntoon, että mielisairaalan ovet aukesivat ensimmäisen kerran ja sieltä lähdin myös ensimmäiseen päihdekuntoutukseeni Kankaanpäähän A-kodille. Tästä alkoi vuosien laitoskierre. 18-vuotiaana ajattelin alkaa ”elämään ihmisiksi” ja aloitin lukio-opinnot, alku menikin hyvin, mutta sitten jouduin tuomiolle kevään ja kesän kestäneestä rikoskierteestäni, jonka aikana jäin kiinni todella monesta kohelluksestani. Tuomari tuumasi, että pistetään Huhtala linnaan, että kaveritkin huomaa, että sinne voi joutua oikeasti. Käräjien jälkeen join itseni humalaan ja riehuin kylällä sillä seurauksella, että sekä paikkoja, että ihmisiä meni rikki. Kun poliisit viimein saivat minut putkaan, niin kasasin vielä petivaatteet lattialle ja tuikkasin tuleen. Tuli vielä uusi linnatuomio ja sitten lähdettiin istumaan, tuli käytyä Keravalla nuorisovankilassa ja sitten muiden etelän vankiloiden kautta matkasin Vaasaan suorittamaan tuomioni loppuun. Sain yhden vankilomankin, mutta se jäi viimeiseksi kun ilmeni, että lomaltapalaajan suolistossa oli laitonta tavaraa tuliaisina.
Kaksoiselämää
Vankilasta vapauduttuani tuumasin, että nyt pitää elää vähän siivommin, viinaa kyllä join samaan tahtiin kuin ennenkin, mutta rikosten tekoa välttelin, tapeltua tuli jonkun verran, heikkohermoinen kun olin ja humalassa tuli autoiltua, mutta kiinni en jäänyt mistään. Lukiota suorittelin juopottelun ohessa ja se pitikin toisinaan hyvinkin ruodussa ja arvosanatkin olivat varsin hyviä, kun otti huomioon vapaa-ajan viettotapani. Toiseksi viimeisenä kouluvuotena hyvä ystäväni syyllistyi murhaan ja uhrin kaverit alkoivat uhkailla kostavansa minulle, kun ystäväni oli vankilassa heidän ulottumattomissaan. Yhtenä iltana törmäys oli edessä ja sain siinä rytäkässä useamman kerran puukostakin, sen verran on kuitenkin aina ollut tuota vararavintoa, ettei pahemmin käynyt. Tuon tapauksen myötä meni vaan hermot niin riekaleiksi, että ryyppy hirtti kiinni, seurauksena se, että eräänä aamuna puukotin naapuriani. Puukko osui onneksi iskua väistävän miehen olkapäähän rinnan sijasta ja taas selvittiin säikähdyksellä. Viikkoa myöhemmin meni sitten vaivalla hankittu ajokorttikin, kun humalapäissäni kaahasin poliisia karkuun yli 40km ennen kuin hävisin kilpailun. Uusi alamäki oli alkanut ja kun vielä umpihumalassa olin ajanut ryteikköön niin, että aamulla heräsin kun poliisit tulivat kaivamaan autosta pois, näytti uusi vankilareissu olevan edessä. Jostakin syystä tuomari oli suopea ja johtuen opiskelustani, sain suorittaa kaksi uutta vankeustuomiotani yhdyskuntapalveluna. Koulun päätyttyä meni yhdyskuntapalvelukin poskelleen, kun en enää pysynyt selvänä ja edessä oli taas sairaalan kautta kulkenut reissu Kankaanpään A-kotiin. Pysyin hoidossa 4,5 kk ja päätin alkaa täysraittiiksi. Muutin hoidon jälkeen Seinäjoelle, sain ajokortin takaisin, yhdyskuntapalvelun suoritettua ja vieläpä työpaikankin, mutta hyvin nopeasti jouduin toteamaan, ettei raittius ollut tuonut elämääni tarkoitusta. Elämäni tarkoitus oli se, että pysyn selvänä. Ramppasin AA:ssa ja toistelin päivästä toiseen olevani alkoholisti En nähnyt enää syytä olla selvin päin, kun elämä ahdisti ilman viinaakin.
Retkahdus
Oltuani 9kk ja 11 päivää raittiina tartuin taas pulloon ja sitten mentiin. Join kaksi ja puoli kuukautta viinaa ja vedin muitakin mömmöjä. Tuona aikana olin lukuisia kertoja sairaalassa, milloin sydän oli sanoutua irti, milloin oli kallo lommoilla, milloin mikäkin. On todellinen ihme, että kuolema ei korjannut tuona aikana. Ei minua, eikä ketään toista minun kauttani.
Jumala puhuu
Saatuani jollakin ihmeen konstilla putken poikki, luikin vanhempieni mökille potemaan vieroitusta. Ruoka ei pysynyt sisällä, ei alkuun edes vesi. Verta tuli kaikista mahdollisista ruumiinaukoista. Ajattelin sitä, miten olin taas saanut asiani sekaisin ja totesin, etten enää jaksaisi alkaa uudestaan rakentamaan elämääni niiltä raunioilta, joissa olin. Päätin siis päättää itse oman elämäni. Enoni asui lähellä mökkiämme ja tiesin missä hän säilytti aseitaan ja patruunoitaan ja päätin painella yöllä sinne ja pistää piiput suuhun ja vetää liipaisinta. Kun olin päättänyt asian, kuulin kun minulle sanottiin ”Jos tapat itsesi nyt, niin joudut helvettiin”. Säikähdin. Tajusin, että nyt ei ollut kyse hallusinaatiosta ja jouduin toteamaan, että Jumala oli puhunut minulle. Se oli kova paikka, sillä olin vuosia elänyt pitäen ajatukset Jumalasta kaukana päästäni. Vaikka tajusin, että Jumala oli puhunut, en halunnut ottaa selvää, kuka Jumala on ja mitä Hän tahtoo. Sain kuitenkin silloin uuden halun laittaa elämäni kuntoon.
Keravalle
Muutin syksyllä 2006 Keravalle ja aloitin nuoriso-ohjaajan opinnot, olin päättänyt hankkia ammatin, jossa pystyisin auttamaan nuoria, joilla on samanlaisia ongelmia kuin itsellänikin. Tutustuin koulussa yhteen kaveriin, joka ei juonut, joten lyöttäydyin hänen seuraansa. Huomasin että tällä kaverilla oli elämässään jotakin, mitä minulla ei ollut. Pian selvisikin, mistä oli kysymys: kaveri oli uskovainen, vieläpä helluntailainen! Järkytyin kovasti, en pitänyt uskovaisista yhtään. Jos näin Jeesus-bussin jossakin, niin kävin aukomassa päätäni. Pahinta oli, kun oma äiti oli tullut uskoon muutamia vuosia aiemmin, hakenut Jumalasta tukea, kun omat voimat loppuivat pojan elämää seuratessa ja murehtiessa. Tämän Antin kanssa olin kuitenkin jo sen verran ystävystynyt ja hänet hyväksi tyypiksi todennut, ettei kaveruussuhdetta voinut enää poikkikaan pistää. Marraskuun alussa alkoi ahdistaa ja masentaa niin, että pelkäsin joutuvani taas juomaan. Tiesin, että se olisi loppuni, kroppa ei enää kestäisi, saati sitten pää. Tuska oli suuri, enkä saanut nukuttua kun viinapullot ja huumeruiskut kummittelivat ajatuksissani jatkuvasti. Sitten alkoi mieleeni nousta koostetta siitä, mitä olin elämäni aikana uskon asioista kuullut. Lähinnä vankilassa luetut kirjat KK- Kuolemakauppias ja Kure- Yksinäinen susi puhuttelivat. KK ja Kure olivat molemmat entisiä päihdeongelmaisia ja kriminaaleja, jota olivat saaneet uuden elämän, kun olivat antaneet elämänsä Jeesukselle. Tajusin, että olin elämässäni kokeillut kaikkea muuta, paitsi uskoa. Hätä oli niin kova, että otin yhteyttä Keravan helluntaiseurakunnan pastoriin, Ari Taljaan ja sovimme tapaamisesta. Matka asunnolta rukoushuoneelle tuntui elämäni pisimmältä. Tajusin, että elämäni muuttuisi tuona iltana kokonaan, joka tapauksessa. Joko puheet Jeesuksesta olivat vain sitä lätinää, mitä olin uskontotunneilla ja rippikoulussa kuullut, jolloin edessä olisi paluu päihdekierteeseen ja sen myötä olisi hengenlähtö luvassa, tai sitten Jeesus olisi todellakin sellainen, kuin mitä KK ja Kure kirjoissaan väittivät ja siitä taas seuraisi se, että tulisin uskoon, saisin uuden elämän ja elämälleni tarkoituksen.
Taivastielle
Kerroin Ari Taljalle elämäni tarinan. Taljan reaktio ärsytti minua suunnattomasti: mies hymyili ja tuumasi, että kyllä Jeesus voisi minua auttaa ja ettei Jumalalle mikään ole mahdotonta. Siinä se. Mä olin monta vuotta yrittänyt saada elämäni kuntoon, rampannut laitoksissa ja auttajilla ja sitten mulle vaan sanotaan, et ”ei hätää, Jeesus auttaa”. Arin varmuus sai kuitenkin nöyrtymään ja lupauduin rukoilemaan syntisen rukouksen. Suullani toistelin Arin perässä sanoja, mutta sydämessäni huusin vain: Jeesus, JOS sinä olet olemassa ja JOS sinä voit auttaa, niin siinä tapauksessa minä haluan saada syntini anteeksi ja aloittaa uuden elämän ja haluan antaa sen elämän täysin sinulle, tee mitä haluat, kunhan vaan tämä tuska loppuu! Ja totisesti siinä paikassa ja siinä hetkessä sain varmuuden siitä, että Jeesus elää! Hän on voimallinen pelastamaan ja vapauttamaan tänäkin päivänä! Sain uudestisyntyä Jumalan lapseksi ja vapauduin kertaheitolla päihteistä, jopa tupakasta! Ilman omia ponnisteluja, riippuvaisuudet vaan katkaistiin. Kiitos Herralle!
Nykyään
Uskoontulostani on nyt kulunut jo yli neljä vuotta. Vuodet Jeesuksen seuraajana ovat olleet elämäni mielenkiintoisinta aikaa ja rehellisesti voin sanoa, etten ole päivääkään katunut päätöstäni antautua Hänelle. Lopetin opinnot Etelä-Suomessa pian uskoontuloni jälkeen, koska Jumalalla oli varalleni toiset suunnitelmat. Tapasin pian tämän jälkeen ihanan uskovaisen naisen, muutin hänen perässään Seinäjoelle ja solmimme avioliiton 11.12.2007. Seinäjoella kävin helluntaiseurakunnan opetuslapseuskoulun, jonka jälkeen työskentelin joitain kuukausia päihdetyöntekijänä KAN-kodilla. Tämän jälkeen olin helluntaiseurakunnassa seurakuntaharjoittelijana tutustumassa seurakuntatyöhön muutaman kuukauden ja lähdin opiskelemaan Raamattua Iso Kirja – opistolle, Keuruulle tammikuussa 2009. On ollut suuri ilo ja etuoikeus olla kertomassa Jeesuksen muuttavasta voimasta sekä kotimaassa, että ulkomailla monin eri tavoin. Olen saanut kertoa tarinaani kouluilla ja kaduilla, seurakunnissa ja vankiloissa. Elämäni on muuttunut täysin. Nykyään olen Alavuden Helluntaiseurakunnan evankelista ja toimin myös vierailevana julistajana yli seurakuntarajojen.
”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” 2.Kor.5:17
Jokainen ihminen tarvitsee Jumalaa elääkseen täysipainoista elämää. Meistä jokainen on tehnyt syntiä, kuka enemmän ja kuka vähemmän, eikä kukaan meistä ole itsessään niin hyvä ihminen, että olisi ansainnut taivaspaikan. Siksi Jeesus tuli maanpäälle, Hän sovitti meidän pahat tekomme, että voisimme päästä Jumalan yhteyteen. Tunnetko sinä Jeesuksen? Onko sinulla rauha sen suhteen, mitä sinulle tapahtuu, jos tänään kuolet? Pyydä Hänet elämääsi tänään ja ota yhteyttä paikkakunnallasi kokoontuviin uskoviin, esimerkiksi helluntaiseurakuntaan, kuten minä tein. Voit myös lähettää minulle sähköpostia halutessasi.
Tästä poikki
Päivi Rinteen kirjoittama elämäkertani “Tästä poikki” ilmestyi tammikuussa 2010 Aikamedian kustantamana. Kirjaa myydään kaikissa hyvinvarustetuissa kirjakaupoissa.
