Omankäden oikeuteen ryhdytään yleensä siksi että jokin asia ei vastaa todellisuutta tai lainmukainen toiminta aiheuttaa paljon ongelmia joillekin kansalaisille tai kansalaisryhmälle ja lailliset keinot asioiden muuttamiseen eivät tuota tulosta.
Ns."Kettutyttöjen" toiminta on myös omankäden oikeutta ,mutta toiminnan moraalista voi olla kuitenkin monta mieltä koska kettujen kasvatus ei aiheuta suoranaista haittaa kenellekään ,vaan on kysymys on eläinten kärsimyksien tulkinnasta ja kasvatuksen moraalista tai eettisyydestä .
Susi ja karhu asian laita on kuitenkin hieman toinen ,on periaatteessa hyvä suojella jotain ,mutta vastapuolena on suojelusta aiheutuvat haitat ja suorannaiset vaaratilanteet varsinkin karhujen kanssa .
Omankäden oikeus ei ole mitenkään uusi asia vaan sitä on tapahtunut historian satossa, kuten Nuijamiehet ja 1979 Lappajärven Patokapinakin.
Järvi oli varattu pelkästään voimalaitosten säänöstelyaltaaksi ja kuntalaiset puttuivat omankäden oikeudella asukkaiden kannalta tärkeinpään asiaan eli juoksutuksen alarajaan josta oli jauhettu vuosikausia silloisen vesihallituksen kanssa ilman tulosta.
Olin myös itse tulloin 79 paikalla ja tieto kapinasta saatiin puhelimella iltapäivällä talosta-taloon menetelmällä .Luulimme aluksi että kyseessä on pelkkä mielenosoitus ,kun käskynä oli muutamien kivien ottaminen mukaan autoon joita sitten heittäisimme jokeen .Lähestyttyämme Niskan siltaa huomasimme kuitenkin että nyt on tosi kysymyksessä kun paikallinen väki oli traktorimarssilla ja täysillä kivikuormilla menossa tuota patopaikkaa kohti.
Järveen saati lopulta ala-raja ,mutta ilman kapinaa se olisi kestänyt kenties vuosikymmeniä.
Miten on susi-asian laita ? tuleeko tästä eteenpäin laajamittainen omankäden oikeuden aikakausi tässä asiassa vai hyväksytäänkö tosi-seikat ja muutetaan suojelua siten että suojelun haitat otetaan huomioon .?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5434442