Suurimmat ongelmat ovat, käsistä karanneen ylhäältäohjauksen mukana kunnille viimeisen 20 vuoden aikana luodut, sadat uudet tehtävät. Äärimmilleen viedyllä normituksella, keskikokoista pienemmät kunnat on juoksutettu läkähdyksiin. Samalla kuntien rahahanoja on kiristetty.
Hyvä esimerkki on vaikkapa vanhusten hoito. Pienissä kunnissa asiat on hoidettu maalaisjärjellä. Mitään "Koukkuniemen" kaltaista vanhusten heitteillejättöä tuskin olisi voinut tapahtua maakuntien kunnissa. Ja että miksikö? Ensinnäkään tieto huonosta hoidosta ei todellakaan olisi hautautunut moniportaiseen byrokratiaa. Toiseksi kuntapäättäjien omaisia ja naapureita on aina hoidettavien joukossa. Sosiaalinen paine ja huoli läheisistä toimii moninverroin normiohjausta paremmin.
Vaikea kuvitella että 7.000 asukkaan kunnassa kenelläkään olisi pokkaa ilmoittaa että se on sitten "kaksi vaippaa per vanhus, per päivä". Sen sijaan tälläinen budjettimääräys on todellisuutta mm. eräässä matkapuhelimista tunnetussa, liitoskunnista lihonneessa kaupungissa. Tämä on mahdollista vain kun päätöksenteko karkaa liian kauas. Tai vastaavasti kun normittamalla normitetaan vajailla resurseilla käyviä paikkoja, niin resurssit on pakko ottaa sieltä mihin normi ei pure. Jatketaan siis peittoa hölmöläisten tapaan, mutta normin mukaan!
Nähdäkseni ongelmat ovat nimenomaan kaupungeissa. Ja mitä suurempi kaupunki, sitä suuremmat ongelmat. Eihän se lie ole sattumaa, että HUS:n alueella on koko maan korkeimmat sairaanhoidon kustannukset!
