Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Esson baari: miksi tj hyllytettiin..."Pellot väärässä paikassa"  (Luettu 6968 kertaa)

Talojuhani

  • Vieras
Esson baarissa pohdittiin taas kerran webbimestarin toimintaa, herjauksen kohde poistetaan sivuilta ja herjaajat saavat jatkaa.

Yksi "asioista hyvin perillä oleva taho" ja ämteekoon asioista tietävä, osasi kertoa syyn: Tj on arvostellut MTK:ssa parhaillaan menossa olevaa operaatiota "Pellot väärässä paikassa" ts, MTK vaatii, että C-alueella pitää olla oikeus raivata vapaasti uutta peltoa ja ne otetaan tukien piiriin. Etelän pellot joutavat kesannolle.

MTK jatkaa Vironperän Jussin jo 1970-luvulla aloittamaa linjaa: kotieläintalous pois Etelä-Suomesta.  EU-liittymisneuvotteluissa Ahon hallituksen pääneuvottelijat Haavisto-Härmälä toteuttivat tätä kepulaisten linjaa, Etelä-Suomen maatalous jätettiin heitteille.

Maatalousasioitten hoidon "tasapuolisuudesta" antaa hyvän kuvan sekin tieto, että Eduskunnan Maa- ja metsätalousvaliokunnan 17 jäsenestä 13 on C-alueelta, vain neljä on AB-alueelta. Valiokunta on saatu helposti tämän MTK:n ajaman "pellot on väärässä paikassa"- linjan taakse. 

Viimeksi muokattu: 31.12.12 - klo:17:34 kirjoittanut Talojuhani

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372

Talojuhani

  • Vieras
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074022426/PohjoisSuomessa+haluttaisiin+pudottaa+etelan+viljelijat+maatalouden+tukikelkasta
Luulin, että tuo on joku uusi uutinen, mutta sehän olikin vuodelta 2005  ;D

Niihän ne on aina, noi veetin jutut  ;D ;D ;D ;D

Tämä MTK:n "Pellot ovat väärässä paikassa" on jatkumoa tuolle 2005 jutulle. Sama linja MTK/kepulla on ollut jo 1970-luvulta lähtien.

emo-heikki

Pellot on siellä, missä ne on aina olleetkin  8)

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26666
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074022426/PohjoisSuomessa+haluttaisiin+pudottaa+etelan+viljelijat+maatalouden+tukikelkasta
Luulin, että tuo on joku uusi uutinen, mutta sehän olikin vuodelta 2005  ;D

Niihän ne on aina, noi veetin jutut  ;D ;D ;D ;D

Tämä MTK:n "Pellot ovat väärässä paikassa" on jatkumoa tuolle 2005 jutulle. Sama linja MTK/kepulla on ollut jo 1970-luvulta lähtien.

Pellot on siellä, missä ne on aina olleetkin  8)
Jep .

TJ yksi Suomen tyhmimmistä .

Eikös TJ:lle ole kerrottu viljanviljeliöille tulevasta lisätuesta .

Jaa mut se olikin eturivin viljeliöille   ;D ;D ;D ;D
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Pigman

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2912

sorjone

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1437
  • Karjala takaisin.
    Täähän on tiedossa jo kaikilla että mätäkuu ajaa vain pohojalaasten asiaa, siellä kyllä saa jotkut näköjään jaotella viljelijöitä oikeisiin ja vääriin sekä ahnehtia naapurin peltoja melkein pakkososialisoinnin uhalla.
  Pitää olla täysin järjetön viljelijä joka maksaa jäsenmaksua moiseen firmaan ja vielä tossit päälle.
FIXIT

Talojuhani

  • Vieras
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074022426/PohjoisSuomessa+haluttaisiin+pudottaa+etelan+viljelijat+maatalouden+tukikelkasta
Luulin, että tuo on joku uusi uutinen, mutta sehän olikin vuodelta 2005  ;D

Niihän ne on aina, noi veetin jutut  ;D ;D ;D ;D

Tämä MTK:n "Pellot ovat väärässä paikassa" on jatkumoa tuolle 2005 jutulle. Sama linja MTK/kepulla on ollut jo 1970-luvulta lähtien.

Pellot on siellä, missä ne on aina olleetkin  8)
Jep .

TJ yksi Suomen tyhmimmistä .

Eikös TJ:lle ole kerrottu viljanviljeliöille tulevasta lisätuesta .

Jaa mut se olikin eturivin viljeliöille   ;D ;D ;D ;D

ämteekoo on nyt revitänyt otsikoita, että viljatiloillekin pitäisi saada investointitukia: kuitenkin MTK junttasi heti EU-jäsenyyden alussa EU:n AB-alueelle määräämät korotetut  investointituet pois, ne olivat vastine C-alueen korkeille tulotuille...C-alueen tukiin  ei koskettu....samalla poistettiin AB-alueelta Nuorten viljelijöitten tuki, C-alueella sitä maksetaan edelleenkin.   

Sepedeus