Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Seksin villitsemä mies  (Luettu 3379 kertaa)

Namskis !

  • Vieras
Seksin villitsemä mies
Lavialaista Einar Järnströmiä (nimimerkki Namskis) 40 v vaivaa seksivillitys.
Tämän miehen kädessä pysyy niin nuoret kuin vanhatkin naiset, eikä Einar epäröi tarttua silkkipöksyihin kiinni, kun seksihommiin ollaan ryhtymässä. Aina kun mahdollista, kiertää Einar myös erotiikkamessuilla.

Seksiä Einar on harrastanut 1980-luvun alusta alkaen. Naisien hoitoon Einar tarttui tosissaan 2000-luvun alkupuolella, kun perheen lapset olivat hieman varttuneet.
 - Olen kulkenut naisissa ja messuilla pikkupojasta asti, mutta tosissani innostuin seksistä vasta, kun lähdin ilotaloihin kouluttautumaan. Kun asioista jotakin tietää ja ymmärtää, on paljon helpompi tehdä aktissa tarvittavia päätöksiä, Einar kertoo.

-Kävin miehille suunnatun seksikurssin. Kurssi alensi kynnystä tarttua seksiasioihin. Meidän perheessä on lopulta käynyt niin, että minä johdan näitä seksiasioita. Vaimoni tarvittaessa auttaa naimisessa ja "jörnimisessä", Einar kertoo ja kiittelee lähipiiriään mieluisista seksistisistä isänpäivälahjoista. Ensin tuli dildo ja vuosi sitten miellyttäväntuntuista liukastetta "takaporttia" varten. Einar on suorittanut seksiapu 1, 2 ja 3-tason kurssit. Einar käyttää aktiivisesti maksullisten naisten palveluita. -Minulla on kuuma linja tähän oman alueeni naisverkostoon, hän nauraa ja rohkaisee muitakin miehiä lähtemään rohkeasti "alalle".

(Namskiksen haastattelu on luettavissa kokonaan MetsäRaha-lehdessä 3/08)

....hyvä juttu, suosittelen...Namskis !

Viimeksi muokattu: 06.07.08 - klo:23:17 kirjoittanut Namskis !

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: Seksin villitsemä mies
Sää uskallat puhua niinkuin asiat on!
Kui mää ain olen paras?

Namskis !

  • Vieras
Vs: Seksin villitsemä mies
Oli myös vapauttava tunne, kun paljastin oman henkilöllisyyteni. Ei enää tarvitse pelkästään nimimerkin takana lymyillä. Aion kuitenkin pitää kiinni Namskis ! -nimimerkistä.
Se kuvastaa hienosti herkuttelevaa elämäntyyliäni....elämä on niin mukavaa !

Terveisiä kaikille t: Einar Järnström....eli Namskis !

agrobaatos

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 582
  • got it...!
Vs: Seksin villitsemä mies
Oli myös vapauttava tunne, kun paljastin oman henkilöllisyyteni. Ei enää tarvitse pelkästään nimimerkin takana lymyillä. Aion kuitenkin pitää kiinni Namskis ! -nimimerkistä.
Se kuvastaa hienosti herkuttelevaa elämäntyyliäni....elämä on niin mukavaa !

Terveisiä kaikille t: Einar Järnström....eli Namskis !

huonosti kuullen nimestäsi lienee johdettu verbi jörniä...

Takavuosilta muistuu mieleeni tapaus, jossa paljon itsesi kaltainen kaveri nautiskeli kakkosesta joka solullaan...

vanha akustinen kitara ovenpielessä, kaikkensa antaneena...

Punikki

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 482
Vs: Seksin villitsemä mies
Hyvähän se on jos osaa seksistä ja elämästä nauttia  :D Hyvä seksihän pitää tunnetusti loitolla myös liikakilot  ;)  eli on siis erittäin suositeltava liikuntamuoto.  No taidan sittenkin olla vaha romantikko,  koska kyllä seksissä pitää aina olla ripaus välittämistä ja vastuuta,  siitä mitä seksin seurakusen voi syntyä.  Eli vaikka pidänkin seksistä,  niin en oikein jaksa uksoa siinäkään asiassa ihan estottomaan jokapaikassa ja jokaisen kanssa iroitteluun.  No miehethän on nyt yleensä hillittömiä ja mitä kyvyttömämpi mies sen suuremmat puheet,  kokemus opettaa naiselle kaiken laista,  mitä ei edes vältämättä haluaisi oppia.

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: Seksin villitsemä mies
Hyvä seksihän pitää tunnetusti loitolla myös liikakilot 

***Tarkoitat siis vaimoa. Silloinhan seksi on parasta kun vaimo on pois häirittemästä.
Kui mää ain olen paras?

Punikki

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 482
Vs: Seksin villitsemä mies
Hyvä seksihän pitää tunnetusti loitolla myös liikakilot 

***Tarkoitat siis vaimoa. Silloinhan seksi on parasta kun vaimo on pois häirittemästä.

Eli ei nolostuta niin paljon kun vetää käteen internetin seksivideoitten ääressä,  vaimohan saattaisi ihmettellä miksi ukolla ei seiso mun kanssani,  vaikka juuri silloin kaipaisikin kipesäti mullkkua.

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: Seksin villitsemä mies
Eli ei nolostuta niin paljon kun vetää käteen internetin seksivideoitten ääressä,


***Ei kun Punikin kiihkeät jutut riittää aivan hyvin hekumointiin.
Kui mää ain olen paras?

Punikki

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 482
Vs: Seksin villitsemä mies
Eli ei nolostuta niin paljon kun vetää käteen internetin seksivideoitten ääressä,


***Ei kun Punikin kiihkeät jutut riittää aivan hyvin hekumointiin.

OHOH !!!!!!  :o :o :o :o :o  Nyt minä olen kyllä ylittänyt itseni  ;) :D

Gray bear

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 68
Vs: Seksin villitsemä mies
(Namskiksen haastattelu on luettavissa kokonaan MetsäRaha-lehdessä 3/08)

....hyvä juttu, suosittelen...Namskis !
[/quote]

Luin Metsäraha lehden 03/08 ja ainoa asia, jonka bongasin lehdestä oli se, että kun muutaman pölkyn myy visakoivuu mehtästä, niin saa jo senverran rahhoo, että voi ostaa suburbanin... SILLÄ SAA JO KOMIAT KYYDIT.




Oliko muuten se einari se mies, joka siinä lehdessä teki moottorisahalla puueukkoja itelleen... Hän oli suunnitellut seuraavaksi tekevänsä säkäkorkeudeltaan 95 cm:n lampaan puusta.

Einari pässi kouluttaa:

http://www.youtube.com/watch?v=NMShvQa4SI0

Viimeksi muokattu: 08.07.08 - klo:21:34 kirjoittanut Gray bear