Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe EU-liittovaltio syntymässä  (Luettu 3335 kertaa)

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067
EU-liittovaltio syntymässä
"Parhaillaan Euroopassa näytellään EU:n integraatiokehityksen viimeisiä vaiheita. Saksan liittokansleri Angela Merkel myönsi jo, että EU:sta on tulossa liittovaltio. Rothschildit ovat saamassa haluamansa. Mutta miten tähän on tultu, että puhutaan jo avoimesti liittovaltion synnystä?"

Suomen mukaan viemisessä näytteli pääosaa pääministeri Lipposen hallitukset, joiden tärkeimmät ministerit pääministeri Paavo Lipponen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö kävivät Bilderbergin kokouksissa 1990-luvulla. Myös presidentiksi valittu Martti Ahtisaari kävi Bilderbergin kokouksissa kolmesti 1990-luvulla ja ryhmä kokoontui Suomessa 1994 Kalastajatorpan hotellissa Helsingissä. Samana vuonna Suomessa järjestettiin kansanäänestys liittymisestä ja Suomi liittyi EU:hun 1995 alusta. Bilderbergin kokoontuminen Suomessa oli valtaisa halu saada Suomi mukaan yhdistyneeseen Eurooppaan. Myös Ruotsi tuli mukaan.

Suomalaispoliitikkojen matkat ovat edelleen jatkuneet Bilderbergin kokouksiin. Pääministeri Jyrki Katainen on jo kolmesti käynyt kokouksissa koskaan kertomatta roolistaan tai keskusteluista kokouksissa, joiden yllä lepää täydellinen hiljaisuus ja luottamuksellisuus. "

jotka eivät tuota asiaa jo myönnä ja näe kaikkiin ytimiin menemisineen maksumieheksi ja pöytäluutuksi joutumisineen

heillä täytyy olla paskaluukku lopullisesti jumissa :o

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=5682

Viimeksi muokattu: 11.11.12 - klo:19:46 kirjoittanut ENTER

Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

emo-heikki

  • Vieras
Vs: EU-liittovaltio syntymässä
Kyllä EU:sta tulee liittovaltio, se on täysin selvä asia  :-\
Kysymys mikä pitää esittää, on se, että ketkä siinä ovat sitten mukana  :o
En usko kaikkien euro-maiden taipuvan tähän, euron ulkopuolella ainakin britit ja ruotsalaiset jää ulkopuolelle  ::)

Sepedeus

   EU:lla ei ole muuta mahdollisuutta. Joko liittovaltio, tai hajoaminen.  ;D

Tässä käy kyllä niin, että tulee molemmat  8)
Ja se on onneksi isänmaalle  ;D

  Se ei todellakaan ole onneksi, jos suomi on kahdestaan Saksan kanssa. Ei riitä Suomalaisilla vauhti Saksan rinnalla. ;D

Vihtori se Sika

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1378
  • "Kollektiivinimimerkki"

Riitti jo ensimmäisen ja toisen maailmansodankin aikaan.
Tähän jotain älytöntä ja mahtipontista, mikä ei liity millään tavalla kirjoittajan todellisiin kykyihin, esim. "Mahdottoman teen heti, ihmeen kanssa menee tovi".

Semmonen ajatus, että elätettävä itse leikkaisi letkut irti, ei ole reaalimaailmasta   ::)
Kyllä nää etelän vetelät mukana pysyy, niin kauan kun me maksamme viulut  8)
Kaikenlaisia pelkoja sitä liikkuukin juoppohullun sekasessa mielessä  :o

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067
Vs: EU-liittovaltio syntymässä
"EU:sta tulee uusi Neuvostoliiton kaltainen monopolistinen supervalta, jossa demokratialla ei ole enää mitään merkitystä kaiken vallan ollessa kansainvälisillä pankkiireilla ja vapaamuurareilla. Vai väittääkö joku tosissaan, että EU:n toimielimet olisi demokraattisissa vaaleissa valittu?"

tuo on jo huomattu
esim. lipposen hallituksen juntatessa väkisin suomen rahaliittoon

eivät uskaltaneet kansan mielipidettä edes kysyä
vaikka keskusta vaati siitä äänestystä :o

 Etelän vetelät pysyy just niin kauan kuin Saksan kansa suostuu maksamaan. Se muuten on Angelan lähtölaskenta alkanut. Vaalit ne saksassakin ratkaisee vielä kuka johtaa. Saattaa käydä niinkin ,että Hitlerin perilliset tulee valtaan.  ;D  Sitähän Apilas ja Repe toivoo.  ;)

Sitä se liittovaltio tarkoittaa, pysyvä tulonsiirto pohjoisesta etelään, joka katetaan verovaroin  :o
Kaikki muu on jo yhteistä, on yhtenen puolustus, lainsäädäntö on yhteinen koska kaikkien maiden lait säädetään yhteisesti so*****jen direktiivien mukaan, yhteinen maatalous politiikka ja teollisuus on tasaviivalla, ketään ei saa suosia tarjouskilpailuissa. vapaa liikkuvuus ja oikeus asettua sinne minne haluaa asumaan jne...

  Onhan se sillai hyvä juttu, ettei Suomi todellakaan joudu maksumieheksi. Sitä ennen Suomi hakee myös EU tukipakettia.  ;D

Vihtori se Sika

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1378
  • "Kollektiivinimimerkki"
Vs: EU-liittovaltio syntymässä
Pääministeri Jyrki Katainen on jo kolmesti käynyt kokouksissa koskaan kertomatta roolistaan tai keskusteluista kokouksissa, joiden yllä lepää täydellinen hiljaisuus ja luottamuksellisuus. "

Huolestuttavaa.
Tähän jotain älytöntä ja mahtipontista, mikä ei liity millään tavalla kirjoittajan todellisiin kykyihin, esim. "Mahdottoman teen heti, ihmeen kanssa menee tovi".

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12528
  • Virolaista kiitos!
Vs: EU-liittovaltio syntymässä
"EU:sta tulee uusi Neuvostoliiton kaltainen monopolistinen supervalta, jossa demokratialla ei ole enää mitään merkitystä kaiken vallan ollessa kansainvälisillä pankkiireilla ja vapaamuurareilla. Vai väittääkö joku tosissaan, että EU:n toimielimet olisi demokraattisissa vaaleissa valittu?"

tuo on jo huomattu
esim. lipposen hallituksen juntatessa väkisin suomen rahaliittoon

eivät uskaltaneet kansan mielipidettä edes kysyä
vaikka keskusta vaati siitä äänestystä :o
Pakko myöntää, että nämä sinun juttusi alkavat olla jo Apilaksen tasolla.

En tähän nyt muuta jaksa sanoa kuin sen, että jos jonkun kanssa pitää Euroopassa lähteä kimppaan, niin kyllä se tuo Saksa on paras vaihtoehto.

  Onhan tuo Entter ollut natsi jo pitkään vaikka joskus hieman Alkiolaisuuteen yrittää verhoutua.  ;D

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: EU-liittovaltio syntymässä
Kyllä EU:sta tulee liittovaltio, se on täysin selvä asia  :-\
Kysymys mikä pitää esittää, on se, että ketkä siinä ovat sitten mukana  :o
En usko kaikkien euro-maiden taipuvan tähän, euron ulkopuolella ainakin britit ja ruotsalaiset jää ulkopuolelle  ::)

   EU:lla ei ole muuta mahdollisuutta. Joko liittovaltio, tai hajoaminen.  ;D

Tässä käy kyllä niin, että tulee molemmat  8)
Ja se on onneksi isänmaalle  ;D

  Se ei todellakaan ole onneksi, jos suomi on kahdestaan Saksan kanssa. Ei riitä Suomalaisilla vauhti Saksan rinnalla. ;D

Semmonen ajatus, että elätettävä itse leikkaisi letkut irti, ei ole reaalimaailmasta   ::)
Kyllä nää etelän vetelät mukana pysyy, niin kauan kun me maksamme viulut  8)
Kaikenlaisia pelkoja sitä liikkuukin juoppohullun sekasessa mielessä  :o

 Etelän vetelät pysyy just niin kauan kuin Saksan kansa suostuu maksamaan. Se muuten on Angelan lähtölaskenta alkanut. Vaalit ne saksassakin ratkaisee vielä kuka johtaa. Saattaa käydä niinkin ,että Hitlerin perilliset tulee valtaan.  ;D  Sitähän Apilas ja Repe toivoo.  ;)

sitä en ainakaan toivo että speden sukulaiset saavat kaiken vallan :P
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?