Kyllä nyt, mutta kuinka pitkään? Kepun kannatus perustuu edelleen 70-luvulla tapahtuneeseen järjestötyöhön, jossa puolueeseen kuuluminen muistuttaa uskontoa. Äänestäjät ikääntyvät ja nuorempia, omilla aivoilla ajattelevia tulee tilalle koko ajan. Jos vaikka nyt jollakin ihmeellä äänestysprosentti nousisi vaikkapa 80 %:iin, tippuisi Kepun kannatus jollekin ruotsalaisten tasolle.
Kepun kannattaisi miettiä, mistä se peruskannattajajoukko viime kädessä on peräisin. Heidän housuun ei olisi kannattanut paskoa...
Oikeassa olet. Naapurin isäntä sanoi, ettei maksa jäsenmaksua. Emäntä siihen, pakkohan se on maksaa, ei ilkee olla maksamatta. Monille kepu on sama asia, kuin seurakuntaan kuuluminen. Kunnassa tiedetään jäsenrekisteri ja katsotaan karsaasti, ei sanota päivää, puhutaan paskaa seläntakana, jos ei maksa jäsenmaksua. Tämä järjestelmä on peräisin -70 luvulta. Ei toimi enää nuorisoon ,eikä ainakaan kaupungissa. Kepulla ei ole mitään toivoa, ellei pysty uudistumaan. Sitä on yritetty monet kerrat ja aina on palattu Paavo Väyryseen. Sipilä tulee epäonnistumaan yrityksessään nostaa kannatusta.Oli todella avuton esitys vaalitentissä vanhojen konkareiden seurassa. Sipilä oli määrätyn kepusiiven ainoa toivo estää Paavo Väyrysen nousu. Siis omat koirat puree nilkkaan