Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Hankkija myyty tanskalaisille  (Luettu 9633 kertaa)

kuu

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 482
Hankkija myyty tanskalaisille
SOK myy 60 prosenttia Hankkija-Maatalous Oy:stä ensi vuoden alussa tanskalaiselle DLA-ryhmälle. Loppuosa siirtyy ostajalle todennäköisesti kolmen vuoden päästä.

”Maatalouskaupalle tärkein asia on koko. Vain riittävän suuri kaupparyhmä pystyy neuvottelemaan tasavertaisesti yhä suurempien tavarantoimittajien kanssa”, DLA:n suurimman omistajan Danish Agron toimitusjohtaja Christian Junker sanoo.

Liikevaihdoltaan runsaan kolmen miljardin euron kokoinen DLA kasvaa Hankkijan oston jälkeen 4,3 miljardiin eli se nousee suurten toimijoiden sarjaan Euroopan maatalouskaupassa.

Junker allekirjoitti kaupan perjantaina iltapäivällä Hankkija-Maatalouden hallituksen puheenjohtajan Antti Sippolan kanssa SOK:n hallintoneuvoston hyväksyttyä kaupan aamupäivällä. Kauppahintaa osapuolet eivät kerro.

DLA on tanskalaisten maataloustuottajien omistama maatalouskaupparyhmä, joka on kasvanut 2000-luvulla rajusti.

Hankkija on etsinyt parin vuoden ajan sopivaa yhteistyökumppania tai ostajaa. Miljardin liikevaihdolla toimivan Hankkija-Maatalouden on ollut hankala pärjätä neuvotteluissa suurten tavarantoimittajien kanssa ja osaksi sen vuoksi maataloustarvikkeet ovat olleet Suomessa kalliimpia kuin Keski-Euroopassa.

”Uskomme, että tilanne muuttuu. DLA pystyy neuvottelemaan tuotantotarvikkeista ja se hyödyttää myös Suomen viljelijöitä”, Hankkija-Maatalouden toimitusjohtaja Ensio Hytönen arvioi.

Viljan tuottajahinnan arvioidaan siirtyvän lähemmäs keskieurooppalaisia hintoja, joka tarkoittaisi Suomessa tuottajahinnan nousemista.

DLA osti viime vuonna Suomesta Yrittäjien Maatalouden, jonka liiketoiminnat yhdistetään jatkossa Hankkijan kanssa.


http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/tanskalainen-dla-ostaa-hankkijasta-60-prosenttia-1.23632

Viimeksi muokattu: 07.09.12 - klo:14:38 kirjoittanut kuu

Talojuhani

  • Vieras
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille
"Viljan tuottajahinnan arvioidaan siirtyvän lähemmäs keskieurooppalaisia hintoja, joka tarkoittaisi Suomessa tuottajahinnan nousemista."

...luovutaan ämteekoo-hinnoista.

Talojuhani

  • Vieras
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille
Olihan tuo myyntihalukkuus jo pitkään tiedossa, SOK keskittyy päivittäistavarakauppaan.
 

bdr-529

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7460
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille
Olihan tuo myyntihalukkuus jo pitkään tiedossa, SOK keskittyy päivittäistavarakauppaan.


Ei tarvii piitata viljelijäasiakkaitten  narinoista sitäkään vähää mitä ennen.
Mielipiteeni on voinut muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa.

junttieinari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4703
  • Savo savolaisille!
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille
Pääseekö Johara nyt arvostettuun Täysrehukauppiaan-virkaan Suomenrehulle?  :P :P :P
"Jos fundamentalistien kanssa pystyisi keskustelemaan järkevästi, ei maailmassa olisi fundamentalisteja."
                                                       -Tuomas Holopainen-

Jätkä

  • Vieras
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille
"Viljan tuottajahinnan arvioidaan siirtyvän lähemmäs keskieurooppalaisia hintoja, joka tarkoittaisi Suomessa tuottajahinnan nousemista."

...luovutaan ämteekoo-hinnoista.

 Ei se ala ostamaan yhtään suuremmilla hinnoilla kuin muutkaan. Avaushinta kyllin alas ja odotetaan että heikkohermoisimmat aloittavat myymään, muut seuraavat perässä.

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille
Pääseekö Johara nyt arvostettuun Täysrehukauppiaan-virkaan Suomenrehulle?  :P :P :P

 ;D

Tää on jännä "uutinen". Mutta kaikista toimista ja tapahtumista on tämän voinutkin jo päätellä. Todella moni asia ikäänkuin loksahti paikoilleen, kun "uutinen" julkaistiin.

Mä varmaan saan potkut tai jotain muuta yhtä mukavaa  :) Sitten onkin enemmän "varaa" kirjoitella Agronettiin kaikkea "mukavaa"  ::)

Paalaaja

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3179
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille

Viljan tuottajahinnan arvioidaan siirtyvän lähemmäs keskieurooppalaisia hintoja, joka tarkoittaisi Suomessa tuottajahinnan nousemista.

DLA osti viime vuonna Suomesta Yrittäjien Maatalouden, jonka liiketoiminnat yhdistetään jatkossa Hankkijan kanssa.


http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/tanskalainen-dla-ostaa-hankkijasta-60-prosenttia-1.23632

Mitenköhän tuo k-i-l-i-p-a-ilu-virasto suhtautuu näin syntyvään määräävään markkina-asemaan maatalouskaupassa?

Viljanhinnan suhteelliseen nousuakaan en usko, ennen kuin näen. Agrin viljakaupan toimintatapa on kaikkein konservatiivisin. Yrma puolestaan on esiintynyt sparraajana, joskin teollisuuden suorien ostojen lisääntyminen on tehnyt tilanteesta sittemmin haastavamman.
Slippin 'n sliding

Jätkä

  • Vieras
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille
Kaikkein tärkein: Tuleeko Agrimarkettiin kaksi vihreää traktori mallistoa myyntiin?

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille
Kaikki asiaan liittyvät firmat jatkanevat omina yksikköinään, jotain koppeja pannaan kiinni ja uusia avataan.

Sitten tehdään yksi tehdas lisää ja pannaan pari kiinni  ::)

Logot yhtenäistyvät..

tolasvw

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 278
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille
Mihin kaatui rehuxin osto?

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille
Yritykset nykyään kasvaa ostamalla pienempiä kilpailjoita ja toimijoita pois markkinoilta, se on kannattavampaa kuin kilpailla ne kontalleen.
Uusia yrityksiä nousee sitten tilalle, joiden organisaatio on kevyempi ja tuotevalikoima tarkemmin kohdennettu valitulle asiakasryhmälle.

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille
Mihin kaatui rehuxin osto?

Rehuxilla taitaa mennä nykyään aika hyvin, DLA:n "tyttäret" myyvät tuonne jakeita

Yodavaari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1471
Vs: Hankkija myyty tanskalaisille
SOK myy 60 prosenttia Hankkija-Maatalous Oy:stä ensi vuoden alussa tanskalaiselle DLA-ryhmälle. Loppuosa siirtyy ostajalle todennäköisesti kolmen vuoden päästä.

Menee mielenkiintoiseksi silloin agrimarkettien tilanne. Koska agrimarketit omistaa HMOY, Suur-Seudun Osuuskauppa, Kymenlaakson Agrimarket Oy  ja Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa. Miten käy noiden agrimarkettien silloin kun katoaa taustavoimat eli HMOY. Jatkavatko nuo itsenäisinä agri- tai alueosuuskauppoina?