Virkkunen pakottaa kuntakoon järkeväksi
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/virkkunen+pakottaa+kuntakoon+jarkevaksi/201206205763
Henna Virkkunen on Mauno Koiviston juoksutyttö.
--
Muistutan:
Kysymyksessä on sosiaalidemokraattien projekti. Lähde Kalevi Sorsan kirja.
Höpö höpö, ei se Mauno yksin kaikkia kerennyt suunnittelemaan. Toisekseen työssäkäyntialue on aivan sopiva kunnan koko. Tässä meidän naapurissa on kunta joka kehuu pärjäävänsä omillaan. Puolet kunnan työssäkäyvistä käy toissa muissa kunnissa. Enkä tarkoita mitään keikkatyötä. Ei se ole mitään pärjäämistä jos ei pysty töitä tarjoamaan ja rahat haetaan muualta. Kepulaasta, sanoisin toisten taskuilla käymistä. 
Kas, Sepedeus lähti jälleen puolustamaan Mauno Koiviastoa.
Kyllä Manu ehti suunnittelemaan. Pikkuhiljaa 1950-luvulta alkaen.
1961 Manu perusti kotonaan sosiaalidemokraattisen yhteiskuntapoliittisen yhdistyksen, jonka toiminta siirtyi käytännön toimiksi toukokuun lopulla 1966, kun R. Paasio nimitti Koiviston valtiovarainministerikseen.
Erkki Tanttu haastatteli eduskunnan ulkopuolelta valtiovarainministeriksi valittua Mauno Koivistoa Suomen Kuvalehdessä kesällä 1966.
Koivisto totesi haastattelussa, että kaikkein mieluummin olisin fundeerausministeri.
Palanen nettikirjastani:
KALEVI SORSA 1992Kalevi Sorsa halveksi kansaa vuonna 1992 kirjassaan UUSI ITSENÄISYYS, luku
Kovalla markalla pehmeään yhteiskuntaan, sivu 134:
”Euroopan yhdentymisprosessia ei enää pysähdytä mikään, eivät edes kansanäänestykset.”
Sorsa tiesi tarkalleen, mitä oli tulossa, sitaatti sivulta 142:
”Julkisen sektorin alijäämälle asetettu EMU-ehto toteutuu Suomen Pankin laskelmien mukaan vuoteen 1995 mennessä vain, jos valtiontaloudessa sitoudutaan nykyistä pitkäjänteisemmin menojen supistuksiin tai verojen korotuksiin.
Nollalinja ei riitä. Verojen korotukset tuntuvat mahdottomilta Suomen jo nykyisinkin useimpia muita EY-maita korkeamman verokannan takia. Sitä paitsi verojen korotukset synnyttävät hinta- ja kustannuspaineita.
EMU-linja edellyttää julkisen sektorin menojen supistamista lähivuosina!
Myös EMU-jäsenyyden tavoite kuluttajahintojen nousun taittamiseksi saattaa osoittautua ongelmalliseksi. Hinnoittelu- ja palkkakäyttäytymistä ei voi jatkaa entiseen malliin. Inflaation odotuksen varaan rakennettu talous ei täytä jäsenyydenehtoja.”
Sivu 233, kaksi sitaattia:
”Lopulta on selkeästi ymmärrettävä, etteivät tämän päivän sosialistipuolueet enää ole työväestön luokkapuolueita. ”
”Suhteessa EY:hyn tulee Euroopan sosialidemokraateilla olla päämääränä järjestön muuttaminen aikaisempaa demokraattisemmaksi ja samalla Euroopan muuttaminen aikaisempaa sosialistisemmaksi. EY:n suurimpana poliittisena ryhmänä sosialidemokraateilla ja sosialisteilla on mahdollisuus merkittäviin aloitteisiin ja saavutuksiin ennen kaikkea näillä alueilla.”
Sivu 239:
”Eurooppalaisuus avaa huikaisevan tehtäväkentän. Integraation vaaliminen liittyy luontevasti vasemmiston perintöön. Tämän hetken suuri tehtävä on varustaa EU (ja Eta) päätösvaltaisilla demokraattisilla elimillä.”
Sivu 245:
”Toisaalta valtiosäännön uudistus lisää ratkaisevasti hallituksen toimintamahdollisuuksia. Hallitus ei enää tarvitse työmarkkinajärjestöjen ja opposition tukea.”
Sivulla 261 olevan sitaatin pitäisi avata vasemmistolaistenkin silmät:
”Julkisen sektorin tehostaminen on uusi tehtävä. Se on kehitettävä kilpailukykyiseksi yksityiseen sektoriin nähden. Tämä on nimenomaan sosialidemokraattien tehtävä, koska kukaan ei epäile heitä julkisen sektorin romuttamis- ja yksityistämispyrkimyksistä.”
MAUNO KOIVISTO 1950-LUVULLASeppo Lindblom: Kyllä se siitä, ISBN 951- 31- 2829- 6, sivu 130:
”Koivisto kirjoitti jo 1950-luvulla, että taloudellisen toiminnan luonteen muuttuessa ja yhteiskunnallisen uudistustyön jatkuessa yksityisestä omistusoikeudesta voidaan tehdä täysin sisällyksetön käsite.”
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/nettikirja.php