jossaen vesilahen korvessa, vanaha ränsistyny paari
sillä majjaa pittää, melekeen kalaju lihavahko vaari
on paarin akkunoehin lyöty lauvvat, ja on saranoeltaan ovi
vaen jos ei teillä ole kiirusta, niin sissään, siellä piipahettaan tovi
On paariin jostaen haalattuna, pöytijä noen kuusi
ja lattijalle värrie antaa, siihen joskus puonnu muusi
kas, pöyvvissähän kansaa on, eikä ihan heti hoksaa
että eihän ne oo oekeita, vaen näkkyy hihhoensuista oksaa
Ja jollekki on roppaan pantu, pätkää katuharjan
eittämättä mieleen tuopi, sen errään halostarjan
ja vastapäätä istumassa, nään aijjon pahavisaulin
pöyvvän alle hemehtunu, on vissiin Tarjan kaulin
Toeseen pöytään ahettuna, on runkoo monenlaesta
on katajaesta miestä, ynnä kirnunmäntä-naesta
ja niille peälle puvettu on, läninkijä, huntuu
ja tunnelma ku viiskytluvun, aenae heinosta niin tuntuu
Vaen hetkinen, tuolla ihan aeto äejjä olla taetaa
sillä jaloessa on rokkitossuo, peällä sinertävvä possanoova paetaa
pieneen hetkeen Heinokaa, ei mittää ajatella saata
kun liikutusta pukkovaa, näjes ukko lukkee suomenmaata
Ja huulet ukon liikkuu, vaan ei ääntä kuulu laesin
johon pantomiimiin viissin, vahinkossa tulla taesin
on pöyvvän jalan vierren pantu, jääntehijä repun
ja persetaskun suusta näkkyy jäsenkirja kepun
Vaen on lähettävä tästä, rauhaan jätän ukon-raavvon
näjen vielä mukin käjessän, kera kuvan vuokon ynnä paavon
lähetäämpä hilijaa ulos, ettei herrää esson kansa
mitäpä se meille kuuluu... kukin ellää tavallansa
Elämä on parasta kometiijjaa
