Lehti: Korppikotkarahasto teki Kreikka-lainoilla ison tilinHelsingin Sanomat
Olavi Koistinen
16.5.2012 18:53
"Veroparatiisissa piilotteleva sijoitusrahasto Dart Management teki mojovan tuoton sillä, ettei suostunut Kreikan valtionlainojen maaliskuiseen uudelleenjärjestelyyn, kirjoittaa New York Times -sanomalehti.
Yksityisten sijoittajien omistamien Kreikan valtionlainapaperien nimellistä arvoa leikattiin järjestelyssä voimakkaasti.
Toimenpide oli ehtona EU:n ja IMF:n myöntämille tukilainoille ja suurin osa yksityisistä lainapaperien omistajista suostui siihen – mutta eivät kaikki.
Järjestelystä kieltäytyminen olikin tuottoisa toimi, sillä Kreikka maksoi tiistaina valtiolainojaan pois niille sijoittajille, jotka eivät järjestelyyn suostuneet – vaikka aiemmin uhitteli jopa jättävänsä velat maksamatta.
Summasta, joka oli 436 miljoonaa euroa, lähes 90 prosenttia valui New York Timesin mukaan Dart Management -sijoitusrahastolle.
Se on eräs kuuluisimpia "korppikotkarahastoja", kuten nimitys kuuluu. Tällaiset rahastot ostavat konkurssikypsien valtioiden lainoja pilkkahintaan ja haastavat sitten valtiot oikeuteen saadakseen saatavansa.
Dart Management on rekisteröity veroparatiisiin Cayman-saarille. Se ei New York Timesin jutussa kommentoinut sanomalehden omiin lähteisiin perustuvan uutisen paikkansapitävyyttä.
Rahasto luultavasti teki hyvän tilin toimenpiteellään, sillä markkinoilta on ollut ostettavissa Kreikan valtionlainoja pilkkahintaan."
Lähde:
http://www.hs.fi/talous/Lehti+Korppikotkarahasto+teki+Kreikka-lainoilla+ison+tilin/a1305563773985#kommentit