Vaaliavustuksia ovat saaneet vain henkilöt, joista on hyötyä lahjoitusten antajille. Tämän voi jokainen todeta jos selaa avustuksen saaneitten politiikkojen listaa.
Hyvä veli järjestelmä toimii. Kiitollisuuden velka ilmenee monella tavalla. Nyt on tulossa kunnallisvaalit. Niissäkin esim. rakennusliikkeiden kannattaa tukea määrättyjä henkilöitä. Näin saadaan päättäjien joukkoon "ystäviä", jotka voivat sitten antaa apuaan kun arvokkaiden liikepaikkojen kaavoituksesta päätetään.
Tässä on vain yksi esimerkki. Muualla maailmassa tätä sanotaan korruptioksi. Suomalaiset eivät ole sitä vielä tajunneet.
Eduskuntavaaleissa vaaliavustuksia saaneilla oli jo ennestään suuret tulot.
Ensikertaisille ja nuorille ehdokkaille ei annettu yhtään euroa. He olivat paljon huonommassa asemassa kuin vallan kahvassa olevat politiikot.
Perustuslain mukaan kansanedustajien pitäisi olla itsenäisiä päättäjiä. Mitä enemmän heillä on sidoksia parlamentin ulkopuolelle, sitä vaikeampi on tehdä tasapuolisia päätöksiä.
Pitäisi lähteä siitä, että kansanedustajilla olisi samanlaiset haalarit päällä kuin formulakuskeillakin. Silloin voisi nähdä myös edustajan sponssorien nimet. Ja sen, minkä tahon asiaa edustaja ajaa. Tämä pätee myös vasemmistoon. Siellä saattaisi olla myös punaisia haalareita, joiden selässä lukisi SAK.