Suurimmalla osalla meistä on anoppi. Niin myös minulla, tullaan ihan kivasti toimeen, kun minimoidaan kanssakäyminen keskenämme. Lähinnä anoppi toimii eräänlaisena kalenterina, ilmaisevathan anopin auton valot erilaiset juhlapyhät ja lasten syntymäpäivät. Lisäksi kevään tulon varmin merkki ei suinkaan ole kiuru tai peipponen eikä todellakaan pääskynen, vaan kukkapenkistä kohoava anopin perse, kun hän istuttaa perennoja, joita saamaton miniä ei ole taaskaan istuttanut (Vaikka puutarhasuunitelmassa vuodelta 1967 on ihan selvästi merkitty daalioita tähän kohtaan). Lisäksi kevään varmin luontoääni on, kun anoppi haravoi lehtiä ja muuta paskaa nurtsilta...
Sitten päästäänkin ihan kuvitteellisen jännän äärelle…Mites sitten jos anoppeja on kaksi? On anoppi ja ns. panoanoppi eli panoppi? Elikkäs mahdollisen vakiopanon armas äiti. Voiko panopilta pyytää lastenhoitoapua? Tai kenties uusien verhojen ompelua? Tai, että voisitkos joutessas leipoa pari sataa kurjalanpiirakkaa, vaikkapa sillä omalla mallilla? Pitääkö panopin kanssa olla yleensäkkään missään väleissä? Henk.koht. ehkä tuollaisessa tilanteessa vältteleisin viimeiseen asti? Miten hyötyä tuon vanhemman naisen elämänkokemuksesta ja taidoista niin, et ei joudu ilmaisemaan miksi suhteemme on erityisen läheinen? Ettei tuo ole vain joku lortto, vaan poikansa, jos ei sydämen niin ainakin *****n valittu
Ihan teoreettisella tasolla siis vapaapäivän ratoksi tämmöistä pohdiskelen. En missään tapauksessa ole törmännyt omaan panoppiini Multasormessa.
