Eiköhän se kepun Paras-hanke ollu yksi syy kepun tappioon näisä vaaleissa,no,Marikin on sen kai nyt tajunnut.
Monilla syrjäkulmien asukaillakin on jo riittävää kokemusta näistä pakkoliitoksien autuuksista...
http://www.lansi-savo.fi/Mielipiteet/12166208.htmlProfessori Olli-Pekka Ryynänen kirjoitti terveydenhuollon palveluiden perusteista Savon Sanomissa 25.2. Olen samaa mieltä siitä, että syrjässä toimiva terveyskeskus ei saa palkattua vastavalmistunutta lääkäriä työteliääseen ”suolakaivokseen”.
Ennuste viiden lääkärin terveyskeskusyksiköstä noin kymmenen tuhannen ihmisen väestöpohjalle kuulostaa järkevältä.
On todettu, että moni nuori lääkäri saa terveyskeskustyöstä sellaisen rokotteen koko loppu-uralleen, ettei vahingossakaan palaa yleislääkärin tehtäviin.
On huomattu, että maksettava palkka ei ole aina toimivin houkutin. Monia kiinnostaa enemmän uudessa työpaikassa, miten heidät perehdytetään, millaista tukea he saavat ja millainen työympäristö heitä odottaa.
Parin lääkärin terveyskeskuksen on vaikea pärjätä, jos virkalääkäri on korvattu pahimmillaan useamman kerran viikossa vaihtuvalla keikkalääkärillä. He eivät ehdi oppia tuntemaan potilaitaan henkilökohtaisesti.
Tämän vuoksi potilas saatetaan lähettää, ihan vain varmuuden vuoksi, erilaisiin tutkimuksiin ja erikoissairaanhoitoon hyvinkin yksinkertaisen ongelman takia. Näin ei itse säästy vastuun ottamiselta, ja kustannukset nousevat huomattavasti.
Peruspalvelut on säilytettävä, mutta järkiperäisesti. Perusterveydenhuollossa voidaan miettiä, miten potilaat saadaan hoidettua kokonaisvaltaisesti ilman paikalla olevaa lääkäriä esimerkiksi hyödyntäen enemmän nykytekniikkaa.
Esimerkiksi Kainuussa on käytössä niin sanotut etälääkärivastaanotot. Sairaanhoitaja on potilaan kanssa terveyskeskuksessa, josta otetaan etäyhteys videojärjestelmää käyttäen 100-200 kilometrin päässä olevalle omalääkärin vastaanotolle.
Sairaanhoitaja on lähettänyt lääkärin videonäytölle jo valmiiksi potilaalta otetut tutkimukset, esimerkiksi sydänfilmin ja keuhkokuvan. Tässä korostuu sairaanhoitajan laaja-alainen osaaminen ja ammattitaito, jotta hän hallitsee ja osaa tehdä hoidon tarpeen arviointia.
Suurempiin terveyskeskuksiin on helpompi saada uusia lääkäreitä. Niissä on mahdollisuus perehdytykseen sekä harjoittaa yhteistyötä eri ammattiryhmien kesken.
Perusterveydenhuollon vetovoimaisuutta voitaisiin lisätä tehostamalla henkilöstön lisä- ja täydennyskoulutusta, ohjausosaamista ja toimipaikkakoulutuksen suunnitelmallisuutta.
Työntekijöiden ammatillisesta osaamisesta, toimivasta yhteistyöstä eri ammattiryhmien kesken ja mielekkäistä tehtävistä on pidettävä hyvää huolta.
Avovastaanottotoimintaa voidaan miettiä uudestaan siitä näkökulmasta, kuka arvioi potilaan hoidon tarvetta, ja kuinka potilaat saadaan hoidettua kokonaisvaltaisesti.
Tulevaisuudessa on panostettava entistä enemmän ennaltaehkäisevään potilastyöhön. On oltava taito tunnistaa avainasiakkaat. Kaiken takana on kuitenkin terveyskeskuksen asiantunteva johtajuus.
