Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Putkonen (ps)brysselin koneessa kuunnelkaa.  (Luettu 1409 kertaa)

SAS

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12800
  • Velehojen Veleho
Putkonen kiersi eu-hurmoksessa ympäri Suomea ennen jäsenäänestystä ja uskoi että eu tulee olemaan Suomen Sampo.
Nyt tunnusti että hän oli väärässä ja lisäsi että Risto Volanen oli oikeassa ,kiersi myös maakuntaa ja varoitti juuri näistä ongelmista missä eu nyt on.
Laajentuminen oli virhe ja siitä seurannut rakennerahastojen perustaminen jotka veivät Suomelta kymmeniä tuhansia työpaikkoja Puolaan.Puolalaiset houkuttelivat eu rahoilla yrityksiä vanhoista teollisuusmaista ,alhaisella verotuksella ,palkoilla,ja teollisuus halleilla jotka Puolan valtio rakenti Eu rahalla.
Ylen ykkösessä tämä kaikki kuuntele sinäkin kakolainen ja hämmästy miten meitä koijattiin taas.
Mystinen Logger,arkinen aivan,Talouden ja politiikan arvostettu tutkija.Ilmastotutkimuksen huippu luotettava kriitikko.Sääennustamisen moninkertainen Suomen Mestari.
Pikkutilallinen yrittää omillaan,suuri tilallinen tarvitsee yrittämiseen EU:n tukea !

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Putkonen (ps)brysselin koneessa kuunnelkaa.
Tässähän on alunperikin ollut tarkoitus, nostaa noi itäeuroopan köyhät maat samalle tasolle länsimaiden kanssa ....
Ei kai nyt kukaan oikeasti usko, että homma ihan ilmatteeksi onnistuu ????

roadrunner

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2139
Vs: Putkonen (ps)brysselin koneessa kuunnelkaa.
Tässähän on alunperikin ollut tarkoitus, nostaa noi itäeuroopan köyhät maat samalle tasolle länsimaiden kanssa ....
Ei kai nyt kukaan oikeasti usko, että homma ihan ilmatteeksi onnistuu ????

Tämä johtaa siihen,että meillä kaikilla on pian kreikan tai puolan elintaso. :o

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901

kannetaan  vastuuta  sanoi  mari  kiviniemi  vaalikeskustelussa >:(

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Putkonen (ps)brysselin koneessa kuunnelkaa.
Se oli tää Halosen aika tämmöstä ...

SKF

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2539
Vs: Putkonen (ps)brysselin koneessa kuunnelkaa.
Se oli tää Halosen aika tämmöstä ...

Parasta HAlosen ajaas on notta soon OHI!

yks.9

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2741
  • apunimimerkkiä v#tuttaa : )
Vs: Putkonen (ps)brysselin koneessa kuunnelkaa.
Tässähän on alunperikin ollut tarkoitus, nostaa noi itäeuroopan köyhät maat samalle tasolle länsimaiden kanssa ....
Ei kai nyt kukaan oikeasti usko, että homma ihan ilmatteeksi onnistuu ????

Tämä johtaa siihen,että meillä kaikilla on pian kreikan tai puolan elintaso. :o
Harmi vaan että se sama elintaso saavutetaan LASKEMALLA MEIJÄN TULOJA!!!!! Noo....tärkeintä on ettei se herroja koske: paimenet lihoo vaikka lampaat laihtuu....

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Putkonen (ps)brysselin koneessa kuunnelkaa.

http://yle.fi/radio1/asia/brysselin_kone/

http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1331712829319&language=fi upeaa rahankäyttöä eu:ssa matkailu stasbourgiin 200 miljoonaa vuodessa matkailuun symboolista rahan tuhlausta
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

simmo

  • Vieras
Vs: Putkonen (ps)brysselin koneessa kuunnelkaa.
.
[/quote]

Parasta HAlosen ajaas on notta soon OHI!
[/quote]
------------------ :) :)