Kun elintaso kasvaa,kansan tyytymättömyys lisääntyy,ainakin täällä Suomessa.Lapsena minun kotona ei ollut edes sähköjä,mutta valitusta ei kuulunut.Tehtiin töitä hiljaisuudessa ja toivottiin aikaa parempaa. Naapurit kävi kylässä toisissaan ja asioita puitiin kahvipöydissä,iloittiin vähästäkin. Jouluna ei ollut kaupasta ostettuja lahjoja,vaan niitä värkättiin toisillemme. Muistan kun sain ensimmäisen limsapullon.Se maistui niin hyvältä,ettei koskaan sen jälkeen ole maistunut.Samaten karkki tai omena,jos sellaisen sai,niin päivä oli juhlaa. Ei osattu uneksiakkaan,että joskus olis tällaista,sisävessat,kaikki kodinkoneet,kaupat pullollaan tavaroita. kauniita vaatteita,lentokoneella ja laivalla pääsee vaikka minne päin maailmaa. Valitettavasti täytyy todeta,että mitä enemmän ihminen saa,sitä enemmän hän haluaa. Muistan erään oululaisen lähetyssaarnaajan,joka oli aikanaan ajanut omalla pakettiautolla Bangladesiin asti auttamaan siellä kurjuudessa eläviä lapsia.Pitkän ajan kuluttua hän tuli lomalle Suomeen ja ihasteli täällä kaikkea uutta ja kaunista. Mutta viikon päästä häntä alkoi ahdistaa:Miksi ihmiset on niin tyytymättömiä ja valittavat kaikesta,vaikka tämä maa on kuin paratiisi,hän kyseli.Hän tuli maasta,jossa oli ainainen kurjuus,mutta ihmiset eivät valittaneet,vaan tyytyivät osaansa ja iloitsivat pienestäkin hyvästä minkä sai. Kamalaa,millainen tästä maasta on tullut,hän sanoi.Haluan takaisin Bangladesiin,sillä en tunne itseäni enää suomalaiseksi.
Mistä johtuu se,että suomalaisista vain harva on tyytyväinen omaan elämäänsä? Aina nähdään vika toisissa,harva näkee itsessään mitään vikaa.Arvostelua arvostelun päälle.
Kyllä meillä on vara vielä luopuakkin monesta asiasta,kaikkea on yltäkyllin,jopa liikaakin.
Suomalaisilla on kaikkea muuta,paitsi tyytyväistä mieltä.Ja sitä kukaan puolue eikä poliitikko voi antaa.
