Pohjolan posliini kertoo -kirjat kertovat jännittävistä aviorikostapauksista elävästä elämästä!
Lukija pääsee seuraamaan niin aviorikollisuuden vastustajien kuin posliinin työskentelyn kehittymistä Pohjoismaissa!
Nimensä mukaisesti tässä kirjassa posliini kertoo itse tutkinnan käynnistymisestä aina kenttäoikeuden päätökseen asti! Rivien välistä on helppo lukea, miten tärkeätä posliinille on sekä henkinen että fyysinen kunto!
Toivotamme Teidät tervetulleeksi Pohjolan Posliini Kertoo -kirjasarjan laajaan lukijakuntaan! Tarinoita suoraan suolesta suomalaisille!
Ensimmäisenä käsittelemme jo talvella suurta julkisuutta saanutta Pöytyän salakaatoa. Miten kaikki tapahtui, mikä johti salakaatoon, kuka, mitä, missä, milloin? Tapaus lienee jo vanhentunut Suomen aviorikoslain mukaan, joten sen käsittely ei aiheuta enää suurempia tuskia osapuolille ja osapuoletkin ovat, ehkä kohtuuttomat, rangaistuksensa kärsineet. Toisella elinkautinen, toisella ei, mutta nyt ei anneta katkeruudelle sijaa majatalossa!
Epäilty, ja sittemmin rikoksestaan kiinni jäänyt ja tuomittu kertoo tästä riipaisevasta tapahtumaketjusta, joka johti koko Agronetin tuntemaan murhenäytelmään:”Ne oli ihan tavalliset luokkabileet kesällä 2000-luvun alussa. Oltiin henkilön N.N. mökillä Loimaan seutukunnalla. Ihan normaalia kuulumisten vaihtoa, viinan kanssa läträämistä ja sekasaunomista. Osa porukasta oli minulle ennestään tuttua, mutta mukana oli myös jokunen uusi tuttavuus, olinhan vain erään paikalla olevan tyttöystävän ominaisuudessa paikalla”.
Illan mittaan iloinen seurue oli päättänyt humalaisen joukkion yksimielisyydellä lähteä paikalliseen, Loimaan torin läheisyydessä sijaitsevaan ravitsemusliikkeeseen alkoholin nauttimisen merkeissä. Täällä tapahtumat alkavat kulkea vääjäämättä kohti surullista päätöstään…
”Olin tuntenut Juhan (Nimi muutettu viattomien suojelemiseksi) koko aikuisen ikäni, mutta en tiedä mikä hänessä sinä iltana kolahti niin, että illan mittaan liimauduimme toisiimme kuin navettakärpänen kärpäspaperiin ja jossakin vaiheessa oli päivän selvää, että panemiseksi tämä homma menee…”
Niinpä muiden seurueen jäsenten suunnistellessa takaisin mökille taksilla, kukin omaan tahtiinsa, tämä nuoripari alkaa taksissa miettiä panopaikkaa, jossa toteuttaa alkeellisimmatkin eläimelliset halunsa. Koska Juhan kotiinmenoaika on jo umpeutunut, saa hän loistoajatuksen! Hän ehdottaa erään seurueeseen kuuluvan henkilön kuivuria, joka sijaitsee hieman erillään talouskeskuksesta ja on tavallaan ja aika laajasti tulkiten hänen jo alkaneen kotimatkansa varrella. Loogista ja logistista ajattelua parhaimmillaan klo 3 aamuyöllä…
”Saapuessamme kuivurille Juha sanoi taksille,
-Tule puolen tunnin kuluttua takas.
Tuossa vaiheessa minun olisi pitänyt ymmärtää paeta tilanteesta. Nyt oli jotain pahasti pielessä, mutta lähdin kuitenkin hänen mukaansa pitkiä portaita kulkien, korkkareilla kompastellen pakettikuivurin yläkerran pölyiselle tasanteelle. Mikäpä siinä, pantiin ja onnekseni en kärsi mistään ihokeliakiasta. Oli se nin pölyinen paikka! Ja toisekseen oli myös elämäni kuuminta seksiä, pelkästään siksi, että paikka oli niin kovin kuuma. Itse akti kesti sen 3 minuuttia, joten aika paljon vaivannäköä tuli sen takia… Puhumattakaan siitä, että sitä taksia sitten odoteltiin se puoli tuntia, vain huomataksemme, että olimme menossa totaalisesti eri suuntiin loppuyöksi!”.
Aamun ollessa jo alussa, molemmat pääsivät haluamiinsa osoitteisiin. Lemmenparin piina oli kuitenkin vasta alussa. Kuivurin omistajan anoppi oli havainnut öisen taksirallin kuivurin nurkilla ja patistanut omistajan rouvan tutkimaan tilannetta. Rouva olikin kuivurilta löytänyt melkoisesti rikokseen viittaavaa todistusaineistoa, jälkiä pölyssä ja koska turvaseksi on tärkeää, myös käytetyn kondomin. Vajavaisilla DNA-tutkimustaidoillaan hän päätyi kuitenkin väärään syytettyyn, omaan mieheensä… Joka sitten painostuksen alla oli joutunut kertomaan totuuden, mutta pillastunut rouva ei sitä ollut uskonut ja kävi niin, että Juhaa pidettiin ainoana syyttömänä koko rikokseen!
”Yhä maksan kipurahoja tuosta yöstä. Pöytyälle minulla ei ole ollut tuon yön jälkeen mitään asiaa. Nykyään voin jo suhtautua tapaukseen huumorilla, mutta ensi alkuun niin ei todellakaan ollut. Mutta aamuöiset maisemat kuivurin pömpelistä katsottuna oli kauniit kyl”.

Kuvan kuivuri ei liity tapaukseen.