Uutinen on myös Satakunnan Kansassa, ja tietenkin kaikissa AlmaMedian lehdissä.
Satakunnan Kansassa juttu Pekkarisen ja Virkkusen karttoineen on sivuilla 10-11.
Promerit.netin kartta on peräisin minun mapistani. Paperit ovat olleet hallussani jo yli 12 vuotta.
Tuo sama kartta on myös kotisivullani
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/Tulostettuna kartta on heikkotasoinen, koska isona ja tarkkana tiedostona kartan latautuminen veisi liikaa aikaa.
Olen nimittänyt kartan Pekkarisen kuntakartaksi, koska Pekkarinen oli silloin sisäministerinä.
Anteeksi Pekkarinen, syy polemiikkiin on minun!
Perussuomalaiset ovat nostaneet asian esille. He eivät ole voineet mainita lähteen nimeä ilmeisesti siksi, että olen kokoomuslainen.
Ihan sama silti mitä kautta polemiikki lopulta alkoi. Hyvä, että alkoi!
EY:hyn liittymisen määräykset kuuluivat presidentti Koiviston toimivaltaan, joten Manu on kunta- ja rakenneuudistuksen isä.Tosiasiassa taustalla ovat
presidentti Koiviston johtaman ulkoministeriön virkamiehet, jotka tiesivät EY:n pyytävän Suomen EY-sopeuttamiskantaa uusiksi lääneiksi maakunniksi ja kunniksi.
UM delegoi tehtävän sisäasiainministeriöön, jossa EY-virkamiesryhmä alaisineen alkoi laatia esitystä EY:lle.
Suomen EY:lle katsomista tärkeimmistä ministeriöistä koostunut ministeriryhmä PMI Aho (pj), Salolainen, Väyrynen, Kanerva, Norrback, Pokka, Pietikäinen ja kankaanniemi sekä ryhmän ulkopuolisena Pekkarinen kokoustivat ensimmäisen kerran 21.1.1993.
Pöytäkirjan 3 §:ssä kertoo:
"Keskusteltiin aluepoliittisista neuvottelutavoitteista (muistio 18.1.1993) Eikka Kososen suorittaman esittelyn pohjalta."
Kesällä kokoukseen tuotiin 22.7.1993 päivätty EY:lle lähetettävät paperit:
"FINNIS POSITION PAPER
LUONNOS 22.7.1993 LUOTTAMUKSELLINEN
FINLAND AND THE COMMUNITY REGIONAL AND STRUKTURAL POLICY"