Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Joko kylvöt tehty?  (Luettu 12962 kertaa)

SomeBody77

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4301
  • Ensin rahahommat, sitten omille pelloille
Vs: Joko kylvöt tehty?
Eikai ne huittisissa vielä ihan 15000€/ha maksa.


***Joojoo. Eikös se lehmäpaikka 2-tien ja raumantien risteyksestä huittisiin päin myyty
pelloitten osalta tuohon hintaan?

Kyllä se tais tuosta naapurista siihen hintaan mennä. On muitakin yksittäisiä peltolohkoja vaihtunut omistajaa tuolla hintaa, mutta niissä on ollut kastelemahdollisuudet joesta ja pellon kunto muutenkin paree. Vaikka ei tuo huono ollut, kun kuitenkin 15 vuotta ollut nurmella putkeen ilman uuditusta ja paskat levittetty koko alalle...

Lietettä ja solunestettä oikein kunnolla. Juolavehnä ryöhäsi vuodesta toiseen, laikuittain oli timoteitakin. Kuvitelkaas miltä rehut haisi tuolla reseptillä. Noin 30 ha yksi pieni ja yksi isompi ojan pätkä tukkimalla yhteen lohkoon, metsänsyrjää ei metriäkään. hyvä tie koko sivulla. Tasaista, aika multavaa maata, muinoin viljelty kai punajuurtakin. 

Myyjä on keskittyy parhaillaan tankkerin romutustöihin. Kaakkois-Satakunnan kannattavin kárjatila:ei viljelykustannuksia, ei peltokoneita, kunnon hinta pelloista, tuottava romubisnes, peltotukia tuli siinä kuin muillekin, maitoakin aikansa.

Pellon hinnan laskukaava= tuottoarvo*ostajan broilerikarjan pääluku (tuhatta kpl) jaettuna etäisyys km protkohallista.
Jos noihin tukitietoihin on katsomista, siis niitä joita iltasanomat julkisti, on suurimmat tuen saajat poikkeuksetta protko ja sikamiehiä. 5 parhaan joukkoon näkyy mahtuvan muutama tissinkoittaja ja nekin luomuna. Eli 15te/ha ei tee edes tiukkaa. On se jumalauta kumma kun sioistakaan ei jää euroja/kärsä. Silti voidaan peltomarkkinoilla reuhata kun hullut ja laajentaa ilman investointitukia ja muita avustuksia. PS. ei mitään herneitä nenään mutta matematiikka loppuu multa ainakin kun suhteuttaa pellon tuoton noihin hintoihin... Onko silloin EU:n alkuaikoina kyseisille sektoreille sitä rahaa jäänyt niin maan perusteellisesti sukanvarteen, sillon kun melkein ulkopaskahuusiinkin sai xxxxx summan avustusta ja korkotukilainaa? Toki kaikkihan silloin sai helppoa rahaa, myös jauholakit. Siis avustusten muodossa. Mutta nyt kun maastullia lukee, on otsikoissa suurilla kirjaimilla AINA: Lihantuottajat hintakurimuksessa, Lihantuottajat tekee tappiollista työtä jnejne.. Jos kerran kaikki menee tappiolla, niin miksi silloin voi investoida maahan ja tuotantorakennuksiin pankin lainoilla joissa korot on lähes 6%. Vai onko se kukkaro vaan kunnossa? Eli tililtä siirto ja kiitos nam, maa vaihtaa omistajaa 15te hehtaarihintaan ja tuotantorakennukseen voidaan ottaa tililtä 1 miljoona ihan vaan kotikoneelta kuittaamalla laskut? Jotain muuta tietoa on pakko olla kuin normaalilla jauholakilla.... Toki on nuoria juuri tilanpidon aloittaneita kotieläinpuolellakin ja heilla voi EHKÄ olla ongelmia kohonneiden tuotantokustannusten takia. Mutta, heiltäkin vaan jostain se suurimpaan hehtaaritarjoukseen luvattu summa löytyy. Onko laskutikku heillä rikki vai koko rahakriisi pelkkää kulissia???? Joo olen katkera... ;D ;D
Niin minäkin... ;D
Ensin rahahommat, sitten omille pelloille

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12221
  • Virolaista kiitos!
Vs: Joko kylvöt tehty?
Jos peltokauppoja suunnittelee järjellä niin luu jää käteen. Täälläkin ne jotka maksoivat 8500e/ha ovat käytännössä jo pesseet kätensä nousseiden hintojen myötä. Kuka sitä pellon hintaa pohtii 50 vuoden päästä? Ei kukaan. Jos naapuri myis tuosta keittiön lasin alta 15000e/ha, niin kaupat tulisi heti.

Rahat ottaisin metsästä ja töissä kävisin vieraalla entiseen tapaan. Tyytyväisenä miehenä kuolisin sitten aikanaan kun omilla pelloilla sain myllätä (hyvillä sellaisilla).

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52004
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Joko kylvöt tehty?
Jos peltokauppoja suunnittelee järjellä niin luu jää käteen. Täälläkin ne jotka maksoivat 8500e/ha ovat käytännössä jo pesseet kätensä nousseiden hintojen myötä. Kuka sitä pellon hintaa pohtii 50 vuoden päästä? Ei kukaan. Jos naapuri myis tuosta keittiön lasin alta 15000e/ha, niin kaupat tulisi heti.

Rahat ottaisin metsästä ja töissä kävisin vieraalla entiseen tapaan. Tyytyväisenä miehenä kuolisin sitten aikanaan kun omilla pelloilla sain myllätä (hyvillä sellaisilla).
Ja jälkisukupolvet maksaisi jäljelle jääneitä HALVANmaan aikaisia lainoja... ;D
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12221
  • Virolaista kiitos!
Vs: Joko kylvöt tehty?
Mistä tiiät, että lainaa jää jälkipolville. Tämä on ihmepalsta kun täällä pidetään lähtökohtana sitä, että kaikki ovat persaukisia. Jos jollain on rahaa, niin se on peräti omituista. Omassa kunnassa on muutama varsin menestyvä maatila, jolla rahaa on ihan oikeasti käytössä. Monen sukupolven uurastus ja pari pätevää isäntää peräkkäin on laittanut talon asiat kuntoon. Tämmösiäkin tapauksia löytyy...

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52004
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Joko kylvöt tehty?
Mistä tiiät, että lainaa jää jälkipolville. Tämä on ihmepalsta kun täällä pidetään lähtökohtana sitä, että kaikki ovat persaukisia. Jos jollain on rahaa, niin se on peräti omituista. Omassa kunnassa on muutama varsin menestyvä maatila, jolla rahaa on ihan oikeasti käytössä. Monen sukupolven uurastus ja pari pätevää isäntää peräkkäin on laittanut talon asiat kuntoon. Tämmösiäkin tapauksia löytyy...

 ;D ;D
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12221
  • Virolaista kiitos!
Vs: Joko kylvöt tehty?

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7092
Vs: Joko kylvöt tehty?
Ohi on,viimeiset rahtikylvöt tänään ja omat tuli kylvetyksi sunnuntaina.
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

bouli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5886
Vs: Joko kylvöt tehty?
Eikai ne huittisissa vielä ihan 15000€/ha maksa.



Joku kun vielä voisi selvittää miten tuo kauppa maksaa itsensä takaisin 15:sta vuodessa takaisin niin voisin itsekin alkaa miettiä maakauppoja...  :P

Laskinpa uteliaisuuttuni kuinka hyvää hommaa viljely joillakin täytyy olla...

15000€ annuiteetti 6% korolla 15 vuodelle 1544,40 euroa...

Ja siitä kun sen about 2/3 maksaa verotettavalla tulolla..  Ei paha, vähän keskivertoa paremmat keskisadot ehkä tai jotain...

50 vuoden kuoletusajalla samalla korolla tekee 951,60 euroa..


samppaj76

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 528
Vs: Joko kylvöt tehty?
tänään tyhjensin kylvökoneen lauantaina tuli ajettua viimeiset. toivottavasti ei tartte uusia.