Aamulehti kertoo tänään talouskonsultin suulla, että maatalous on joutunut ahdinkoon: viimeisen kymmenen vuoden aikana (kepulaiset maatalousministerit) maatalouden kustannukset ovat nousseet räjähdysmäisesti (50 %), mutta tuet ja tuotehinnat ovat suunnilleen entiset.
Suuria järjettömiä investointeja tehneitä sika- ja maitotiloja on joutunut vaikeuksiin. Viljatiloilta on leikattu kaikki kansalliset tuet pois (AB-alue).
Todellinen romahdus on tulossa ensi vuonna, kun S-L Anttilan "torjuntavoitto" realisoituu, 141- sika- ja kanatuet leikkaantuvat ja paljon. Näin Etelä-Suomessa, Haaviston KESK ja Härmälän KESK laatima EU-liittymissopimus jätti etelän (141-alue) heitteille, kuten yksi pohohojalaanen silloinen MTK-johtokunnan jäsen aivan oikein totesi. Liittymissopimuksessa ajettiin vain kepulaista "aluepolitiikka"- näkökulmaa.
Kepulainen maatalouspolitiikka tuo "tulosta", etelän maatalous ajetaan alas kepuministerien "torjuntavoitoilla" ....ministeri Mauri Pekkarinen aiheutti maataloudelle suuret lisäkustannukset laatimalla "kauppakirjan", millä Kemiran lannoitetuotanto ja Soklin kaivos lahjoitettiin norjalaisille, vieläpä MTK:n suosituksesta.. Ajatuksena oli työllistää tundralla aluepoliittisin perustein kaivokseen työntekijöitä...norjalaiset kuitenkin tekevät työt omin voimin ja malmi viedään rajan yli Venäjälle jalostettavaksi...sellaista kepulaista "aluepolitiikkaa" tällä kertaa.
..eikä pidä unohtaa, että edellisen Vanhasen hallituksen ohjelmaan kuului viljelijäväestön tulotason nosto, nyt lopputulema on raju pudotus -17%, paitsi C-alueen maitu, missä tulot ovat nousseet.
Oli todella oksettavaa katsella viime keväänä aamu-TV:ssä, kun maatalousministeri S-L Anttila KESK kehui aikaansaannoksiaan ja väitti jatkavansa maatalousministerinä kevään EKvaalien jälkeen. Hyi helvetti sitä ....ää!
Viimeksi muokattu: 01.11.11 - klo:12:41 kirjoittanut minä-itte