Niinistö yrittää johtaa harhaan
"Presidenttiehdokkaiden toinen paneelikeskustelu käytiin eilen Helsingin kirjamessujen yhteydessä. Siitä julkisuuteen tulleet välähdykset antavat melko hyvän kuvan esillä olleista asioista.
Paavo Lipponen syytti minua siitä, että olen omaksunut ”yleisen syyttäjän” roolin.
Vastasin, etten ole syyttäjä, mutta muut ehdokkaat saavat varautua siihen, että he joutuvat vastuuseen sanoistaan ja teoistaan.[/u]
Sauli Niinistö kiemurtelee Nato-kantojensa vuoksi. Hän kiistää ajavansa Suomea ”noin vain” Natoon. Hän vaatii kansanäänestystä.
Eilisessä paneelissa Niinistö kävi hyökkäykseen. Hän syytti minua siitä, että olin hyväksynyt edellisen hallituksen turvallisuuspoliittiseen selontekoon kannanoton, jonka mukaan Suomella on jatkossakin vahvat perusteet harkita Nato-jäsenyyttä.
Selonteko oli kompromissi. Siihen löi leimansa kokoomusministereiden keskeinen asema valmisteluissa.
Niinistön lukema virke tuli mukaan Kokoomuksen vaatimuksesta, mutta sekin on tulkinnanvarainen. Niinistö luki sen sanaa ”vahvat” painottaen, minä luen sen korostaen sanoja ”jatkossakin” ja ”harkita”."
Niinistön lupauksella kansanäänestyksestä ei ole merkitystä, jos Natoon mennään hivuttamalla ja EU:n kautta.
Niinistön kannanottoja punnittaessa on muistettava, että hänen puolueensa Kokoomus ajaa Nato-jäsenyyttä. Jos Niinistö valittaisiin presidentiksi, meillä olisi hallituksessa Nato-jäsenyyttä kannattavien värisuora, kun sen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan johdossa olisi kaksi kokoomuslaista ja jäsenenä Suomen Nato-jäsenyyttä innokkaimmin ajava Alexander Stubb."
joo
ja mitä se niinistön hokema """""euroooppalaaasenpi""""" nato tarkottaa
kumma kun ei suomalaisenpi

tai paskarinki 3 sisäpuolisenpi