Palataan ajassa aikaan ennen EU:ta
Silloin vallitsi rajasuoja, maatalustulolaki ja maatalouden tuottajahinnat olivat nykyistä korkeammat, myös ruuan hinta oli suhteellisesti korkeampi kuin nykyään.
Paljon keskusteltiin mediassa ruuan korkeasta hinnasta, silloin väitettiin että se oli Suomessa Euroopan korkein.
Maajusseja haukuttiin silloinkin. Erityiseti heitä haukkuivat vasemmisto, ei siis uutta auringon alla tässä suhteessa.
Ykis asia on kuitenkin toisin, muistan erittäin hyvin, ( tuli seurattua asioita, vaikka silloin vielä nuori olinkin) kuinka Demarit vaativat alhaisempia tuottajahintoja, rajasuojan helpottamista ja alentuneiden tuottajahintojen korvaamista VILJELIJÖILLE MAKSETTAVALLA TUELLA. Niin että kyllä tässä suhteessa asenne on muuttunut demareilla aika jyrkästi.